Patsasagitaatiota ja monumentaali-propagandaa

Patsaat ja muistomerkit herättävät intohimoja ja tunteen purkauksia. Patsaita töhritään vähän väliä ja harjoitetaan vandalismia. Muistomerkit ovat enemmän tai vähemmän onnistuneita taideteoksia eivätkä kykene puolustautumaan ja siksi hyökkäykset niitä vastaan ovat erityisen raukkamaisia.

Helsingissä rauhapatsas on saanut kokea patsasbarbarismia. Kotkassa on keskusteltu Leninin muistomerkistä. Siihen on onnistuneesti ”tuunattu” käsivarsi mukaan.

Majakovski kuvasi Leniniä jo vuonna 1921 marmorijalustalle nostetuksi monumentiksi, kangistumisen ja pysähtyneisyyden vertauskuvaksi Kremlin paksujen muurien takana. ”Häntä vartioivat sihteerien ja vahtien rivistöt”. Majakovskin Lenin kysyy: ”Eivätkö he näe, että olen varattu, minun pitää seistä patsaana?”

Tampereella Mannerheimin kiistelty patsas lymyää Leinolan kaupunginosassa metsikön kätkössä. Se on siinä paikassa, mihin punaiset keväällä 1918 ampuivat Messukylään kiikaroivaa Mannerheimiä tykillä Messukylän kirkon tapulista. Suorasuuntaus meni parin metrin päähän. Mannerheim pakeni Kangasalan suuntaan ja luovutti Tampereen valtauksen johdon saksalaisille maahantunkeutujille. Heille oli toimitettu aiemmin avunpyyntö Vilppulan rintamalta: ”Valkoisten tappio väistämätön, ellei apua saada nopeasti.”

Muistomerkit heijastavat ajan henkistä ja poliittista ilmapiiriä. Kun poliittinen valta vaihtuu, muuttuu suhtautuminen edeltävää historiaan ja sen muistomerkkeihin. Esimerkiksi Venäjällä lokakuun vallankumouksen kunniaksi Kansankomissaarien neuvosto julkaisi asetuksen ”Tasavallan muistomerkeistä”. Siinä todettiin: ”Tsaarien ja heidän palvelijoidensa kunniaksi pystytetyt muistomerkit, joilla ei ole historiallista eikä taiteellista arvoa, poistetaan toreilta ja kaduilta, osa varastoon siirrettäväksi, osa hyödyllisiin tarkoituksiin käytettäväksi.”

Bolshevikit ryhtyivät tarmokkaasti toteuttamaan patsasagitaatiota Neuvosto-Venäjällä. Lunatsharski on muistellut, kuinka Lenin lähti hänen kanssaan muistomerkkiluonnosten näyttelyyn, josta piti valita sopiva muistomerkki ja pystyttää se jalustaltaan syöstyn tsaarin patsaan tilalle. Lenin tutki kaikki luonnokset hyvin kriittisesti: ”Minä en ymmärrä tästä yhtään mitään… Minä jo arvelin, että te pystytätte jonkin futuristisen variksenpelättimen.”

Toisella kertaa kyseessä oli Marxin muistomerkki. Kuvanveistäjä Merkurov oli erityisen itsepintainen. Hän esitti suurisuuntaisen muistomerkkiluonnoksen ”Neljän norsun päällä seisova Karl Marx”. Luonnos hylättiin.

Pietarissa paljastettiin kubistisesti tyylitelty Sofia Perovskajan päätä esittävä veistos. Kuvanveistäjä Sherwood muisteli: ”Kun Perovskajan muistomerkki oli paljastettu, niin venäläisen vallankumousnaisen asemesta kaikki näkivät mahtavan naarasleijonan valtavine kampauksineen, jykevine kasvojen ja kaulan muotoineen, joilla ei ollut mitään yhteistä todellisen Perovskajan hahmon kanssa. Se järkytti ja loukkasi läsnäolijoita siinä määrin, että muistomerkki peitettiin taas tuota pikaa.”

Moskovassa oli myös epäonnistuneita muistomerkkejä. Marx ja Engels oli kuvattu ikään kuin jossain uima-altaassa ja he saivat liikanimekseen ”partaniekat uimarit”. Mutta kaikkein huomiota herättävin oli kuvanveistäjä Koroljovin tekemä Bakuninin muistomerkki. Ihmiset vilkuilivat ohi kulkiessaan säikähtäneinä hurjannäköistä patsasta ja ohiajavat hevoset pillastuivat sen nähdessään. Anarkistit tuhosivat patsaan, koska eivät halunneet sietää tällaista johtajansa kuvanveistollista pilkkaa.

Historian esimerkit osoittavat, että muistomerkit puhuttelevat.