Perhevapaapelko

“Aina työhönottovirastossa päivät notkuen, sata lomaketta täytän, töitä vaan saa en” lauletaan Plutonium 74-yhtyeen mainiossa “Pasilasta” biisissä. Minulle nämä sanat ovat jääneet mieleen niiden luoman hupaisan mielikuvan vuoksi. “Työhönottovirastossa” ei toisaalta enää parane notkua, sillä varsinainen työ on päästä puhelimella läpi ajanvaraukseen. Viraston virkailijatkin on korvattu työttömillä, jotka haastattelevat toisia työttömiä. Kyllä nyt alkavat työpaikat ja työntekijät kohdata ihan uudella tasolla. Vielä kun sopimusten mukaisesti palkattujen työpaikkojen määrä kohtaisi työntekijöiden määrän.

Tähän hullunkuriseen virastoon pääsevät ensitöikseen tutustumaan erilaisista kouluista valmistuneet nuoret. Valitettavasti yhä enemmän myös pelkällä peruskoululla, sillä opinnot keskeytyvät näinä päivinä useammalla nuorella kuin aikaisemmin. Alle kolmikymppisten työllistymistä joudutaan kuitenkin katsomaan koulutuksen lisäksi myös sukupuolen perusteella. Tilastojen mukaan nuoret naiset eivät löydä palkattua, vakituista työtä samassa ajassa kuin muut omasta ikäluokastaan, vaikka heidät olisi varustettu täysin samalla koulutuksella ja työkokemuksella. Perhevapaapelko istuu lujassa yhteiskunnassamme, jota ulkopuolelta ihaillaan tasa-arvon kärkinimenä. Nuoren naisen osaksi jää tyytyä pätkätöihin ja pahimmassa tapauksessa palkattomiin työllistämistoimenpiteisiin. Siinäpä muuten “työhönottoviraston” lailla hullunkurinen sana, joka vaatisi ehkä oman laulunsa.

Naisvaltaisilla aloilla pätkätyöt ovat kasvussa ei pelkästään nuorilla, vaan kaikilla. Peruspalvelujen yksityistämisen myötä vakituisia työpaikkoja ei ole enää yhtä paljon, sillä yksityiset käyttävät useammin vuokratyövoimaa. Naiset tekevätkin suurimman osan koko maamme pätkätöistä. Omasta mielestäni työsuhteen jatkumisen näköalattomuus on jopa suurempi ongelma kuin palkkataso, joka kyllä sekin kaipaisi kohentamista useilla naisvaltaisilla aloilla. Tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta, mikäli varmuutta omasta toimeentulosta ei ole. Hetkessä voi elää, mutta kokonaisia yhteiskuntia hetki ei kannata.

Nuorten naisten työttömyyden alentamiseen ei ole vain yhtä ratkaisua. Siihen tarvitaan monia erilaisia muutoksia ja niiden tekemiseen tietysti poliittista tahtoa. Isoissa työyksiköissä perhevapaapelko ei istu yhtä lujassa, kuin pienemmissä. Tämä tietysti olettaen, että siellä työskenteleviä ei ole ajettu pakkoyrittäjyyteen. Toisin sanoen esimerkiksi peruspalvelujen viipaloiminen moneksi pieneksi yritykseksi yhdessä vuokratyövoiman käytön kanssa pahentaa tilannetta. Vanhempainvapaiden jakamisella tasapuolisemmin voidaan saavuttaa pientä hyötyä työllistymiseen, mutta koko ongelmaa eivät nekään ratkaise. Lasten päivähoito-oikeuden rajoittaminen työttömyyden perusteella johtaa tietysti siihen, että työpaikka ja työntekijä eivät kohtaa senkään vertaa. Ylipäänsä työttömyyden vähentäminen auttaisi myös nuoria naisia ja poistaisi perhevapaapelkoa. Yksittäiseen ongelmaan ollaan siis jälleen löydetty useita ratkaisuja, nyt vielä tarvittaisiin tekoja.

Kirjoitus on julkaista Tiedonantajan kolumnissa 3.3.2017