Punainen tarvitsee lisää vihreää

Suomen kommunistisen puolueen ympäristöohjelma on ehkä hyvä ja oikeassa, mutta se ei ole sellaisenaan tarpeeksi. SKP:llä ei ole ainoastaan enemmän annettavaa ympäristökeskusteluun, vaan meillä on suoranainen markkinarako, jota emme ole hyödyntäneet.

Markkinarako

Vihreät aatteet ovat nykyään suosittuja, eivätkä suotta. New Scientist julkaisi vastikään jutun otsikolla: Climate change: five years ago we expected the worst, but it’s looking even worse than that. Jutussa kerrotaan, kuinka viiden vuoden takaiset pessimistisetkin arviot ovat osoittautumassa positiiviseksi toiveajatteluksi. Juttu maalaa todella synkän kuvan tulevaisuudesta, johon nykyiset poliittiset toimet ovat auttamattoman voimattomia.

Tämän takia SKP:llä on tärkeä osa täyttämättä päivän politiikassa. Nykyisten puolueiden ympäristöohjelmat ovat suorastaan naurettavia uusimpien tutkimusten valossa. Parhaimmillaankin vihreän liiton puolueohjelma antaa laastariratkaisuja, kuten energiateollisuuden tehostamista uusissa rakennuksissa, tai uusiutuvien energiamuotojen lisäämistä, joilla katetaan ”jäljelle jäävä” energiantarve.

Suomen poliittiselta kentältä puuttuu puolue, joka ajaa radikaalia ympäristöpolitiikkaa. Me emme aja sitä ollaksemme radikaaleja, vaan koska tilanne yksinkertaisesti vaatii sitä. Tämän lisäksi voisimme tuoda esille sen, miksi muissa puolueissa ei haluta suhtautua aiheeseen sen vaatimalla vakavuudella.

Ympäristö ja kommunismi

Muissa puolueissa ei haluta suhtautua ympäristöön vakavasti, sillä muissa puolueissa ei haluta edes ajatella nykyisen yhteiskuntarakenteen kyseenalaistamista. Ympäristökatastrofi ei ehkä ole täydellisesti kapitalismin vika, mutta ratkaisujen puute on. Kommunistien täytyy tuoda esille, kuinka ponnettomien ehdotusten juuret ovat syvällä kapitalismissa.

Esimerkkinä tästä talouskasvu. Valtavat jätevuoret ovat eittämättä ikuisen kasvuntarpeemme tulosta. Tämän kieltäminen vaatii kovaa aivojumppaa. Jätevuorten lisäksi ympäristöön valuvat muut saasteet ja päästöt ovat suoraan sidottavissa yhteiskuntamme tarpeeseen tuottaa aina vain lisää ja lisää. Kukaan ei kuitenkaan halua tuoda tätä esille, sillä jos joku ehdottaisi, että talous ei saisikaan enää kasvaa, joutuisimme äkkiä sen tosiasian eteen, että ainoa tapa turvata hyvinvointi väestön valtaosalle on jakaa varallisuus uudestaan.

Myös pienemmissä ympäristöaiheissa on havaittavissa samaa. Jos huomautamme, että maapallon viljelyskelpoinen pinta-ala on kääntynyt laskuun jo aikaa sitten, on meidän myös huomautettava, että ruoan saanti ei enää voi perustua loputtomaan ruokatalouden kasvuun. Jos huomautamme vesivarantojen saastuvan, ja makean veden olevan muutenkin rajallinen resurssi, on meidän myös myönnettävä, että veden jakoa on harkittava uudelleen.

Tämän takia yksikään toinen puolue ei voi puuttua ympäristökriisin todellisiin syihin, ja tämän takia ne eivät sitä myöskään tule tekemään. Tämän takia ympäristöpolitiikka on myös läheisesti sidoksissa sosiaalipolitiikkaan, ja luokkatietoisuuteen.

Tavoitteita

Nykyinen tilanne tarvitsee vallankumousta. Kaikki muut ratkaisuehdotukset jäävät puolitiehen. Tarvittavat ratkaisut eivät ole tehtävissä tavanomaisten byrokraattisten ja reformististen teiden kautta.

Suomen on pyrittävä täysin riippumattomaksi fossiilisista polttoaineista, Islannin ja osittain Norjan mallin mukaisesti. Tätä kautta hiilidioksidipäästöt laskettaisiin nollaan. Tavoitteeksi on myöskin asetettava hyvinvoinnin turvaaminen vaikka talouskasvu pysäytettäisi, tai jopa käännettäisi laskuun. Tämän jälkeen talouskasvu on myös pysäytettävä, tai käännettävä laskuun. Lainsäädäntöön on asetettava yritysten selvä korvausvastuu kaikista ympäristötuhoista, ja ympäristövarotoimista on säädettävä tiukat vaatimukset, ja niiden valvomiseen on myönnettävä resursseja.

Ydinvoimasta on luovuttava. Ydinvoima on ympäristöratkaisu ihmisille, jotka eivät hallitse riskien matematiikkaa. Ydinvoima voi tuntua taloudelliselta vaihtoehdolta nyt, mutta seuraavat sata sukupolvea voisivat olla toista mieltä. Ongelmien ulkoistaminen tuleville sukupolville on muutenkin laitettava päätökseen. Ruokatuotteiden lisä-aineista ja viljelyssä käytettävistä aineista on teetätettävä tutkimuksia tiukemmin kriteerein, ja näiden tutkimusten mukaan on kiellettävä haitalliseksi todetut aineet kokonaan.

Ympäristö ei kestä tätä menoa kauaa, mutta ympäristön sietokyky on ohitettu kauan sitten. Nyt puhumme jo vahinkojen hallinnasta, ja sitä tehtävää ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa retoriikalla ”realismista” tai ”talouden vaarantamisesta”. Ympäristöohjelman tulisi olla minkä tahansa kommunistisen puolueen keskeisiä ohjelmia, sillä se on ikävä kyllä nykypäivää.