Punaisilla kengillä valtuustoon

Alkuperäinen kirjoittaja: HANNU OITTINEN

Tamperelainen näyttelijä Laila Räikkä on juuri jäämässä eläkkeelle Tampereen Työväen Teatterista, jossa hän on tehnyt pitkän uran vuodesta 1984 alkaen. Tampereen Teatterissa hän on työskennellyt kahdeksan vuotta ja koko näyttelijänura on kestänyt 45 vuotta. Nyt kutsuu työ kesäteatteriin Seinäjoelle, kuten jo viitenätoista kesänä aiemmin.

Mutta kutsu käy myös kunnallispolitiikkaan. Laila Räikkä on vastannut myöntävästi Suomen kommunistisen puolueen piirijärjestön pyyntöön lähteä ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin puolueen listalla. Kuvaustilanteessa Laila esittelee punaisia kenkiään, joilla hän aikoo astella valtuustosaliin.

– Poliittinen kantani on ollut selvä jo vuosikymmeniä. SKP on ainut mahdollinen puolue, joka vastaa arvojani ja ihanteitani, kaikki muut ovat antaneet periksi. Haluan toimia aina ja kaikkialla ihmisen ja elämän puolesta. Ja kun nyt jään eläkkeelle, minulla on aikaa ja halua paneutua myös kunnallispolitiikkaan, perustelee Laila Räikkä ratkaisuaan.

Vasemmistolaisuus

kypsyi vähitellen

Varkautelaisesta työläiskodista kotoisin oleva Laila Räikkä on kulkenut pitkän tien teatterissa ja politiikassa. Perhe ei ollut poliittinen, vaikka levyseppä-isä alkoi iän myötä kääntyä vasemmalle. Sosiaalinen omatunto kypsyi Lailalla varhain.

– Kun meiltä lähetettiin joulupaketteja köyhille perheille, laitoin sinne kerran isän mustan talvipalttoon. Isä ymmärsi eikä suuttunut. Kun sitten aloin radikalisoitua, äiti sanoi kerran, että sinussa taitaa olla Hilja-tädin verta.

Tällä huolestunut äiti viittasi Hilja Peuhkuriin, joka sodan aikana oli ollut lapsineen turvasäilössä.. Myös isän suvussa oli työläisurheiluaktiiveja, joista osa menehtyi vuoden 1918 tapahtumissa. Nämä poliittiset taustat olivat suvussa vaiettuja asioita.

Ollessaan nuorena näyttelijänä Porin teatterissa, ehti Laila Räikkä yhden kerran äänestää demareita. Porissa oli 60-luvun lopulla mielenkiintoinen vuorotyöläisten opintokerho, jossa Laila tapasi hyvin eritaustaisia ihmisiä.

– Sitten tie toikin Tampereelle ja Kulttuurityöntekijäin liiton opintopiiriin, jossa käytiin läpi marxilaista filosofiaa ja kansantaloustiedettä. Jännä juttu, että kapitalismi näyttää ajautuvan siihen, mistä silloin puhuttiin. Mutta vasta Chilen vallankaappaus 1973 osoitti minulle paikkani politiikassa.

Muutos tulee vain

siihen uskomalla

Vaikka Laila Räikkä on löytänyt poliittisen paikkansa ja pitänyt siitä kiinni, päivänpolitiikassa hän ei ole aiemmin ollut mukana. Jäätyään leskeksi hän muutti Lapinniemeen Näsijärven rantamaisemiin. Naapurustossa hän on törmännyt eräänlaisiin uusrikkaisiin, jotka ovat kieltäneet köyhän taustansa. Se surettaa häntä.

– Ja sitten ovat nämä todella köyhät ja syrjäytetyt. Ne jotka tarvitsisivat eniten apua, eivät osaa löytää muutoksen väylää. Oman yhteiskunnan vääryydet hyväksytään tai niihin ainakin alistutaan. Mutta jos ihminen ei usko muutokseen, muutosta ei koskaan tapahdu.

Lapinniemen kupeessa on Koukkuniemi, pohjoismaiden suurin vanhainkoti. Tuoreet lehtitiedot kertovat, että Jukola-talon myötä paikoista poistuu sata eli kymmenesosa vuoden kuluessa.

– Ja mitähän siihen tilalle tulee? Kovan rahan palveluasuntoja rikkaille eläkeläisille, jos suunnitelmat menevät läpi. Näin ei saa käydä, puuskahtaa Laila Räikkä.

Ihmisen ja elämän puolesta, niinhän se Lailan perusteesi kuuluu.