R.I.P. valkoinen, lihaa syövä heteromies

Viime vuonna se sitten viimein kuoli: valkoinen, lihaa syövä heteromies.

Tai tarkemmin ottaen: se tapettiin. Sen tappoivat suvakit, ”punavihermarksistimädättäjät”, vasemmistolainen ääripää. Minä. Ja kenties parhaimmillaan sinä.

Viime vuonna ei esimerkiksi saanut keskustella kriittisesti maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä. Keskustelu siitä, että asiasta ei saa keskustella, täytti sosiaalisen median ja tihkui myös valtajulkisuuteen.

Piti jopa perustaa oma keskusteluohjelma, jossa keskusteltiin asioista, joista ei saa keskustella.

Jossain vaiheessa koko mediakenttä oli sakeana keskustelua siitä, että asioista ei saa keskustella. Piti jopa perustaa oma keskusteluohjelma, jossa keskusteltiin asioista, joista ei saa keskustella.

Tässä vaiheessa Kafka kääntyi haudassaan – ja pari muutakin kroppaa veti sitä vauhtia, että Olkiluoto III jäi energiatuotannossa kolmanneksi.

Valkoinen, lihaa syövä heteromies on kuollut. Hieman samaan tapaan kuin Friedrich Nietzschen saarnaama jumala.

Kristillinen jumala on kuollut jo aikoja sitten. Niin kuin Nietzsche toteaa, viimeinen (ja ensimmäinen) kristitty kuoli ristillä noin 33 jaa. Sen jälkeen on nähty vain halpoja kopioita, mutta kopio kelpaa usein paremmin kuin alkuperäinen. Tämä on eräs kapitalismin ensimmäisiä opinkappaleita ja siihen perustuu koko nykyinen massatuotanto.

Pääoma, tarkemmin sanottuna sen tavaramuoto, on meidän uusi jumalamme. Kaikki tavaran kasaamisen vuoksi, se on kapitalismin uskontunnustus, sen credo. Raha ei ole paha, etiikan ja estetiikan perusperiaate kapitalismissa.

Kaaderia aina harmittaa, kun Friedrich Nietzscheä ymmärretään väärin (tai ei osata kirjoittaa Nietzschen nimeä oikein, siinä tosiaan on viisi konsonanttia peräkkäin – vain saksalaiset osaavat sen taidon).

Nietzschelle jumala oli ylivertainen käsite, joku, joka pakotti tottelemaan, ilman sen kummempaa oikeutusta, tarkoitusta tai päämäärää. Näin kun teet ja tottelet, niin homma hoituu.

Ei ihme, että Nietzsche vastusti kaikkia auktoriteetteja ja vei ajattelunsa äärimmäiseen pisteeseen asti.

Ääripäät ovat aina hyviä. Ne pitävät keskustan vahvana.

Jumala on Nietzschen mukaan kuollut, mutta ei mitenkään sattumanvaraisella tavalla: jumala on tapettu. Me tapoimme jumalan, ohimennen, kun kasvoimme lopulta ihmisiksi. Me emme vain sitä tulleet huomanneeksi.

Hiukan samaan tapaan, kuin jos autolla ajaessa jossain kuulukin pehmeä ”thump”. Ei sitä mielellään pysähdy tarkastamaan, oliko kyseessä peura, naapurin Fifi-koira vai kenties joku asunnoton, onneton laitapuolen kulkija. Parempi puristaa huulet yhteen, ajaa kotipihaan ja uskotella itselle, että kaikki on hyvin; lätkämatsikin kohta alkaa: hyvä leijonat!

Näin puhuu Zarathustra -kirjassa Nietzsche hahmottelee kahta arkkityyppistä hahmoa: yli-ihmistä ja viimeistä ihmistä.

Viimeinen ihminen on onneton, järjestelmän ja ulkoa päin tulevien impulssien, paineiden ja painostusten vangiksi jäävä surkimus, jonka mukana yhteiskunta ja koko maailma lopulta tuhoutuu.

Yli-ihminen muodostaa omat rajansa ja olemisensa. Yli-ihminen nousee annettujen määreiden ja määrittelyjen yläpuolelle ja kumoaa vallitsevat ajattelutavat ja käytännöt.

Nietzschen mukaan meissä kaikissa on valmius olla joko viimeinen ihminen tai yli-ihminen. Valitse siis puolesi.

Minä kyllä tiedän, mihin valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies tässä kuviossa lopulta asettuu.