Rakentamislaki lisäsi epäselvyyttä ja kustannuksia – Kuntaliiton mukaan uudistus epäonnistui

Kuntaliiton tuore selvitys osoittaa, että rakentamislain uudistus on epäonnistunut ja lisännyt kunnille hallinnollista taakkaa, kustannuksia ja epäselvyyttä. Selvitys julkaistiin 1.6.2026, ja sen mukaan laki ei ole sujuvoittanut rakentamista, vaan kuormittanut erityisesti pieniä kuntia, joiden resurssit ovat jo valmiiksi rajalliset. Uudistus osuu aikaan, jolloin Orpo–Purran hallituksen leikkaukset heikentävät julkisia palveluja, joihin työväenluokka, opiskelijat ja eläkeläiset tukeutuvat.

Rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025. Kuntaliiton kyselyyn vastasi 253 kuntaa, mikä kattaa 87 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Vastaukset muodostavat laajan tilannekuvan siitä, miten laki on vaikuttanut rakennusvalvontaan ja kuntien arkeen.

 ”Kunnille on jäänyt merkittävä vastuu muodostaa omia tulkintojaan varsin epäselvässä tilanteessa: lakiin on tehty ensimmäinen korjaussarja jo ennen sen voimaantuloa, muutoksia on tehty enemmänkin lain lyhyen voimassaolon aikana, asetuksia on puuttunut ja oikeuskäytäntö on vasta muotoutumassa. Tämä on lisännyt kuntien välisiä tulkintaeroja ja heikentänyt yhdenmukaisuutta”, sanoo Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Paula Mäenpää järjestön tiedotteessa (1.6.2026).

Rakentamislain digivelvoitteet kasvattavat kustannuksia

Kuntien rakennusvalvonnat kertovat, että lupakynnyksen muutos on vähentänyt pienten hankkeiden lupamääriä, mutta samalla työ on muuttunut aiempaa vaativammaksi. Neuvonnan tarve on kasvanut, lupakäsittely on monimutkaistunut ja raskaampaa jälkivalvontaa on tunnistettu enemmän.

Selvityksen mukaan rakennusvalvonnan kustannukset ovat nousseet ja maksutuotot laskeneet. Erityisen voimakkaasti kustannusten nousu näkyy ICT-menoissa, jotka ovat kasvaneet digitalisaatiovaatimusten myötä. Digitalisaatio tarkoittaa tässä yhteydessä sähköisten järjestelmien ja tietomallien käyttöönottoa, mikä vaatii kunnissa uutta osaamista ja investointeja.

Osaamistarpeet ovat kasvaneet laajasti. Vastauksissa korostuvat tietomalliosaamisen lisäksi juridiikan, ilmasto- ja vähähiilisyysvaatimusten sekä LVI-osaamisen lisääntynyt tarve. Tämä kuormittaa erityisesti pieniä kuntia, joissa henkilöstöresurssit ovat rajalliset ja joissa julkisen sektorin leikkaukset heikentävät mahdollisuuksia vastata uusiin velvoitteisiin.

Kuntaliiton mukaan uudistuksen vaikutukset ovat ristiriidassa sen alkuperäisen tavoitteen kanssa. Lain piti sujuvoittaa rakentamista, mutta käytännössä se on lisännyt hallinnollista työtä ja epävarmuutta.

Paikallistuntemus ja kunnallinen itsehallinto vaarassa

Kuntaliitto korostaa, että rakennusvalvonta ei ole pelkkä tekninen lupamenettely, vaan paikallinen viranomaispalvelu, jossa alueen olosuhteiden, kaavoituksen ja rakennuskannan tuntemus on keskeistä. Paikallistuntemus on tärkeää myös työväenluokan ja pienituloisten asukkaiden kannalta, sillä rakennusvalvonnan toimivuus vaikuttaa suoraan asumisen laatuun ja turvallisuuteen.

 ”Kuntien tilannekuvan perusteella nyt ei ole sellaisen rakennusvalvontauudistuksen aika, jossa määriteltäisiin rakennusvalvontojen suuruutta. Sen sijaan nykyisiä menettelyjä ja keinovalikoimaa pitäisi kehittää. On syytä selvittää tarkemmin kuntien välisiä yhteistyömahdollisuuksia, yksityisen sektorin palvelujen hyödyntämistä sekä rakennuttajavalvonnan kehittämistä. On hienoa, että näitä Kuntaliiton esittämiä ajatuksia on nyt huomioitu”, sanoo Mäenpää

Kuntaliiton mukaan uudistuksessa ei saa heikentää kunnallista itsehallintoa tai paikallista palvelua. Rakennusvalvonta on merkittävä osa kuntien yhdyskuntakehitystä, joka ulottuu kaavoituksesta infrastruktuuriin ja tontinluovutukseen.

Rakennusvalvonnat kannattavat kevennettyjä, tapauskohtaisia yhteistoimintasopimuksia, joiden avulla kunnat voisivat saada apua yksittäisten vaativien hankkeiden lupakäsittelyyn tai erityisosaamista vaativiin arviointeihin. Vastaajat korostavat, että paikallistuntemus ei ole korvattavissa keskittämisellä tai yksityistämisellä.

 ”Rakennusvalvonnat kaipaavat nyt sääntelyn selkeyttämistä, valtakunnallisesti yhtenäisempää ohjeistusta, realistisempaa suhtautumista kuntien erilaisiin valmiuksiin sekä sellaisten yhteistyömallien vahvistamista, jotka tukevat sekä osaamista että paikallista toimivuutta”, sanoo Mäenpää.

---