Rasistiset rikokset lisääntyivät taas roimasti

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 35/2007

Poliisiammattikorkeakoulun työstämästä raportista Poliisin tietoon tullut rasistinen rikollisuus Suomessa 2006 käy ilmi, että rikosilmoitukseen johtaneet rasistiset teot lisääntyivät taas huimasti. Vuonna 2006 kirjattiin poliisin tietojärjestelmään 748 rasistista rikosepäilyä, mikä on satakunta tapausta enemmän kuin edellisenä vuonna.

Yleisin rasistinen teko on jo useampana vuonna ollut pahoinpitely. Niitä tai niiden yrityksiä on noin 40 prosenttia kokonaismäärästä. Vuoden 2006 osalta pistää silmään myös syrjintätapausten lisääntyminen. Tällöin on ollut kysymys yleensä niin sanotusta ravintolasyrjinnästä. Muita yleisiä rikosnimikkeitä vuonna 2006 olivat muun muassa laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja vahingonteko.

Yleisin rasistisen rikoksen tekopaikka oli ravintola tai sen edusta, muita olivat tie, katu, tori ja puisto. Noin 60 prosenttia rasistisesta rikollisuudesta tapahtui ilta- tai yöaikaan. Suurin osa rikoksista kohdistui ulkomaalaisiin tai ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin. Rikosten uhrit ovat olleet etnisesti erilaisia verrattuna valtaväestöön. Suomen kansalaisten osuus uhreina lisääntyi edellisvuoteen verrattuna, mikä selittyy muun muassa kansalaisuuden myöntämisellä maahanmuuttajille.

Ulkomaalaisista rikosten uhreiksi useimmiten joutuvat somalialaiset, iranilaiset ja turkkilaiset. Peräti 73 prosenttia rasististen rikosten uhreista oli miehiä. Myös suurin osa rikoksentekijöistä oli miehiä (89%). Puolet kaikista rikosepäillyistä oli 15–24-vuotiaita.Kyseinen nuorten miesten ryhmä on yleisin rasistisista teoista epäiltyjen ryhmä.

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan peräti 80 prosenttia vuonna 2006 ilmoitetuista rasistisista teoista eteni esitutkinnasta syyteharkintaan.

Entä alueellinen vaihtelu? Missä useimmat rasistiset rikokset tarkastelujaksolla tehtiin? Tutkimuksen mukaan lähes puolet Suomessa esiintyvästä rasistisesta rikollisuudesta on keskittynyt Etelä-Suomen lääniin. Länsi-Suomen lääniin on kirjattu teoista 20 prosenttia. Noin 40 prosenttia tapauksista on kirjattu pääkaupunkiseudulla ja 25 prosenttia Helsingissä Varsin korkealle sijalle kaupunkitilastossa nousi, ei kovinkaan yllättävästi, Pori (8 %).

Poliisi on tilastoissaan määritellyt rikosepäilyn rasistiseksi, kun uhri on joutunut teon kohteeksi ihonvärinsä, rodun (Sic!?) tai etnisen alkuperänsä tähden. Poliisin mukaan rasististen rikosten lisääntyminen on saattanut johtua ilmoituskynnyksen madaltumisesta ja poliisin parantuneesta kyvystä tunnistaa tapaukset. (toim. huom: Hienoa jos näin on!)

Ovimiehet koulun penkille, entä virkamiehet?

Poliisiammattikorkeakoulun raportti tuo esiin myös kiinnostavia kehityskohteita. Se kiinnittää huomiota Ihmisoikeusliiton raporttiin 35/2006/Juvonen/Salonen, jossa suomitaan ravintoloiden ovimiesten koulutusta, mihin ei ole sisällytetty syrjinnän kiellon läpikäymistä.

Poliisin ja Ihmisoikeusliiton huomio on oikeaan osunut, sillä useiden ravintoloiden ovimiehet ovat viime aikoina olleet julkisuudessa (Pori, Turku, Helsinki) esillä varsin kielteisessä mielessä evättyään ravintolaan pääsyn heppoisin perustein muun muassa romaneilta ja tummaihoisilta maahanmuuttajilta.

Opetusmateriaalia ovimiehille on kuitenkin onneksi tuotettu; Ihmisoikeusliitto, PAM, vähemmistövaltuutetun toimisto, Suomen Hotelli- ja ravintola-alan liitto ja sisäministeriön poliisiosasto ovat yhdessä painattaneet vuonna 2006 esitteen Yhdenvertaisuus palveluissa.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus on kiinnostava tuote, alansa ”bestseller” jota aina keväisin pelon sekaisin tuntein odottaa; paljonko rasistinen rikollisuus taas on lisääntynyt. Tutkimus kertoo paljon, mutta jättää paljon avoimeksikin. Edelleenkään se ei kerro sitä mitä rasistisille rikosepäilyille tapahtuu syyteharkinnassa ja lopulta mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Kuka sen tutkisi?

Tutkimusta lukiessa jää myös kaipaamaan perusteellisempaa pohdintaa rasismirikosten syistä ja seurauksista.

Poliisi myöntää itse, että tutkimuksessa esiteltävä materiaali on vain murto-osa yhteiskunnassa ilmenevästä rasistisesta rikollisuudesta, joka jatkaa takuuvarmaa kasvuaan ilman että siitä juurikaan kiihkeätä yhteiskunnallista keskustelua käytäisiin.

Raporttia lukiessa on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että esitutkintaa tekevät poliisiviranomaiset ovat varsin keskeisessä asemassa mitä rikosepäilyjen luonteeseen tulee; on kyse siitä kuinka hyvin he tunnistavat, tai haluavat tunnistaa, rasistisia käytöskoodeja.

Entä kuinka hyvin suomalainen virkamieskunta kokonaisuudessaan vastaa alati kasvavaan, erittäin vakavana pidettävään sosiaaliseen ongelmaan nimeltä rasistinen rikollisuus?

ARTO TUOMINEN