Rautaruukin fuusio itseään suuremman Svenskt Stål AB:n kanssa vaikuttaa ensi silmäykseltä järkevälle yrityskoon kasvattamiselle globaalissa kilpailussa. Järkevää se epäilemättä onkin, mutta kenen kannalta?

Salassa laadittujen suunnitelmien mukaan fuusiossa kooltaan pienempi Rautaruukki lakkaa olemasta ja sen osakkeen omistajat saavat vastaavasti SSAB:n osakkeita, tosin alemmalla päätösvalta suhteella kuin SSAB:n aiemmat omistajat. Rautaruukissa valtaa on pitänyt Suomen valtio enemmistöasemallaan, fuusioidussa yhtiössä Suomen valtion osuus äänivallasta jäisi johonkin 10% tienoille, millä ei olisi enää juuri mitään painoarvoa päätöksen teossa.

Kooltaan pienemmän mutta teknisesti paljon edistyneemmän Rautaruukin osaksi SSAB:n johto on kaavaillut korkeamman tason teknologian ja tietotaidon siirtämistä Ruotsiin. Teräslaatuja, joilla Rautaruukki on menestynyt maailmalla, valmistettaisiin vain yhdellä laitoksella Ruotsissa. Raahen osaksi jäisi halvemman bulkkitavaran tuottaminen. Juuri sellaisten teräslaatujen tuotantokapasiteetin leikkaamista teräskartellien uskotaan valmistelevan.

Toimintaa Rautaruukin puolesta

Hyötyjiä fuusiossa olisivat SSAB:n omistajien ohella Tata Steelin, Arcelor Mittalin ja muiden globaalien teräsjättien osakkeenomistajat. Häviäjiä olisivat työpaikkansa menettävien suomalaisten työntekijöiden ohella suuri joukko metallialan alihankintayrityksiä sekä verotuloja menettävät kunnat ja Suomen valtio.

Häviäjänä olisi myös pitkässä juoksussa koko suomalainen terästeollisuus, joka menettäisi tärkeimmän tukijalkansa. Sen kerrannaisvaikutuksia voi vain arvailla.

Toiminta Rautaruukin säilyttämisen puolesta on kuitenkin alkanut. Henkilökunnan edustajat ovat tavanneet eduskuntaryhmiä ja Rautaruukin säilyttämistä vaativa adressi on käynnistetty. Viikonloppuna Vaihtoehto EU:lle Pohjanmaan yhdistykset järjestivät keskustelutilaisuuden, jossa läsnä oli liki kaikkien poliittisten puolueiden edustajia.

Rautaruukki kansanedustajien käsissä

Suunnitteilla oleva Rautaruukin myynti on johtamassa mittavaan työpaikkojen menetyksiin yhtiössä itsessään, suuressa määrässä alihankintayrityksiä ja negatiivisiin kerrannaisvaikutuksiin kaikilla verokertymistä ja ostovoimasta riippuvilla aloilla.

Rautaruukilla on patentti maailman edistyneimpään teräksen valmistukseen, menetelmä johon muut toimijat eivät kykene ilman Rautaruukin tietotaitoa, vaikka lisenssin ostaisivatkin, huomauttaa SKP:n Oulun seudun osasto.

Aikoinaan Helge Haaviston ja Asser Siuvatin vuoropuhelun seurauksena syntynyt osaaminen ja kehitystyö ovat edelleen voimissaan. Teräsmarkkinoilla Rautaruukki on menestynyt nimenomaan laadulla eikä määrällä. Monessa suhteessa Keski- ja Länsi-Euroopan terästeknologia laahaa 20 vuotta jäljessä suomalaiseen osaamiseen verrattuna.

Rautaruukkia havitteleva SSAB on jo nyt ilmoittanut keskittävänsä kaiken korkealaatuisen teräksen valmistuksen yhdelle laitokselle Ruotsiin.

Halvemman ja heikkolaatuisemman teräksen markkinoilla Raahen tehtaat eivät voi menestyä, etenkään kun niillä markkinoilla on muutoinkin edessä ylikapasiteetin purkaminen. Pulkkilan, Oulaisten ja muiden jatkojalostuslaitoksien osalta tuntuu hyvin epäuskottavalta että SSAB ryhtyisi pysyvästi kuljettamaan niiden tarvitseman materiaalin Ruotsista Suomeen. Kokonaisuus näyttääkin sille että muutaman vuoden kuluessa kaikki Rautaruukin tuotantolaitokset ovat kadonneet Suomesta, kuten myös alan huippuosaaminen.

Viimekäden päätösvalta Rautaruukin suhteen on Suomen kansan eduskuntaan valitsemilla edustajilla. SKP Oulun mielestä Solidium ei ole mitään muuta kuin viikunanlehti tai peitejärjestö, jonka taakse poliitikkojen on helppo piiloutua.

Laman ja suurtyöttömyyden keskellä tapahtuva keskeisen vientiteollisuuden perustan murentaminen on kuitenkin niin suuri ja vakava koko kansakuntaa koskeva asia, ettei ikävän päätöksen teettäminen joillakin alemmilla viranhoitajilla voi tulla kysymykseen.