Tove Janssonin (1914-2001) upea, monitasoinen elämä ja lahjakkuus pääsi kirjoihin ja kansiin Tuula Karjalaisen elämäkerran myötä. Tee työtä ja rakasta –teos onnistuu monessa mielessä olemaan kohteensa arvoinen.

Tove Jansson on yksi Suomen tunnetuimpia 1900-luvun taiteilijoita. Hänen työnsä monipuolisuus on kuitenkin tähän asti jäänyt tuntemattomaksi; Tove muistetaan muumeista, muttei juuri muusta. Ja tätä suurta vääryyttä Karjalainen on lähtenyt elämäkerrallaan oikaisemaan. Eikä tässä ole piiruakaan sarkasmia.

Minulla oli alun perin suuria varauksia tarttua elämäkertaan, olisihan Toven elämästä saanut juorulehtien palstantäytettä riittämiin. En halunnut tuhlata aikaani minkään sensaatiohakuisen paljastuskirjan parissa.

Elämäkerta oli kyllä julkisuudessa saanut hyvän vastaanoton ja media oli nostanut kirjan pohjalta esiin Toven taidetta, ei yksityiselämää. En kuitenkaan ollut vielä vakuuttunut, kyse saattoi olla vain poikkeuksellisen laadukkaasta mediasta ja sattumasta.

Maaliskuussa avautui Helsingin Ateneumissa Toven elämäntyötä ja kuvataidetta esittelevä näyttely, joka sattumoisin on Karjalaisen kuratoima. Perusteet pitää teosta vain näyttelyn markkinointikikkana olivat siis valmiina.

Onko Toven persoona kuitenkin liikaa Karjalaiselle?

Sanotaan, ettei pessimisti pety koskaan, mutta ilahtuu sitäkin syvemmin. Minulle kävi näin. Tee työtä ja rakasta osoittautui erittäin positiiviseksi elämykseksi. Karjalainen kuvaa Toven elämää vivahteikkaasti, eikä syyllisty ylilyönteihin. Tämän ihmissuhteista ei koskaan muodostu teoksen pääasiaa, taide on ja pysyy kirjan tärkeimpänä antina. Tästä kiitos Karjalaiselle.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Karjalainen täysin ymmärrä Toven työtä ja elämänasennetta kuvaavaa ironiaa ja sysimustaa huumoria. Tämä näkyy esimerkiksi Karjalaisen tavasta perustella Toven työtä poliittisten pilakuvien tekijänä sodan aikana. Elämäkerturi tuo esiin sen, että taiteilija heijasti tässä lähiympäristönsä poliittisesti aktiivisia asenteita, eikä kyse olisi välttämättä ollut tietoisesta, omakohtaisesta ratkaisusta tai siitä, ettei Tovella ollut tinkimättömänä taiteilijana muita vaihtoehtoja.

Kenties Karjalainen haluaa tuoda esiin, että ympäristönsä pohjalta Tovella oli rohkeutta epäsovinnaiseen linjaansa. Minusta Toven omaehtoisuutta tulisi kuitenkin nostaa enemmän esiin; ei hän minusta tarvinnut erityistä tukea ollakseen oma itsensä. Uskon, että Tove olisi toiminut aivan samalla tavalla ympäristöstään riippumatta, ja olisi muokannut siitä joka tapauksessa omannäköisensä.

Karjalainen myös tulee ylläpitäneeksi vaikutelmaa, että pilakuvien teko olisi ollut rankkaa, vaikka Toven mentaliteetti pohjustaa pikemminkin pilakuvien roolia taiteilijan oman ilkikurisen ja terävän huumorin sävyttämän luonteen kuvaajana. Itse pidän Toven poliittista riskinottoa hyvinkin harkittuna ja hänestä itsestään lähtöisin olevana. Pilakuvat edustivat tätä oivallisesti.

Tove oli ennen muuta taiteilija. Karjalaisen mukaan Tove valitti usein masennuskausiaan, jolloin ei jaksanut maalata. Hän kuitenkin perustelee Toven tuotannon mittavuudella sitä, ettei kyvyttömyys voinut pitkiä aikoja kestää. Tämä kertoo minusta siitä, että Karjalainen kunnioittaa, muttei täysin ymmärrä upeaa kohdettaan. Aivan kuin tuotannon määrä olisi osoitus masennuksen määrästä. Tovea ei vain voi tässäkään määritellä tavallisin kuraattoristandardein.

Sininen nainen

Kirja kuitenkin yllätti positiivisesti, niin myös näyttely. Vaikka paikalla oli kymmeniä häliseviä näyttelyvieraita, onnistuin hiljentymään Toven upean elämäntyön ja persoonan äärellä. Olin etukäteen kuullut, ettei mukana olisi oikeastaan ollenkaan muumeja, mutta kyllä muumeja riitti parikin isoa salillista ja useampi käytävänvierusta.

Näin näyttelyssä riitti jokaiselle jotain ja pikkulapset pitävät huolta siitä, että muumien perintö kestää. Ymmärrän ratkaisua nostaa muumit näin voimakkaasti esiin, mutta ottaen huomioon Toven oman kielteisen kannan muumien kaupallistamiseen, olisin toivonut näyttelyn painopisteen muokkaamista enemmän Toven mielipiteitä kunnioittaen.

Oli upeaa nähdä livenä ne samat teokset, jotka jo Tee työtä ja rakasta -teoksessa tekivät vaikutuksen. Kuitenkin vasta paikan päällä ne todella sävähdyttivät, ja pääsi todella syventymään Toven taiteeseen. Sininen nainen on ehdottomasti teos, jollaisia on nähnyt taiteen suurimmilta klassikoilta.

Varsinkin Sininen nainen, Satu ja Muumipeikko ja kukka edustavat mielestäni hienolla tavalla Toven valtavan monipuolista lahjakkuutta, joka on ollut suomalaisille tähän saakka liikaa.

Pienessä maassa helposti hyväksytään yhdestä ihmisestä yksi puoli kerrallaan, ja Tovesta on useimmille riittänyt rooli muumimammana, jonka pintaa syvemmälle ei ole haluttu nähdä. Tee työtä ja rakasta ja näyttely tuovat Tovesta esiin sen kaiken, joka nostaa hänet suureksi ja merkittäväksi taiteilijaksi.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta. Tammi 2013. 303 sivua.

Tove Janssonin näyttely Ateneumissa (Kaivokatu 2, Hki). 7. syyskuuta asti.