SKP haastaa oikeistohegemonian

Kokoomus on ollut yhtä vaalikautta lukuun ottamatta hallituspuolue jo vuodesta 1987. Koko ajan sillä on ollut joko pää-, tai valtiovarainministerin salkku hallussaan. Tulokset ovat kaikkien tiedossa. Kumppanina kokoomuksella on käytännössä ollut koko muu eduskuntapuoluekaarti oikealta vasemmalle.

Ei ihme, että puheenjohtajakisansa startannut Alexander Stubb myhäili tyytyväisenä: Suomen politiikkaa johdetaan kokoomuksen toivomaan suuntaan kovalla kädellä ja keskustan ja perussuomalaisten myötävaikutuksella.

Menoa on toki pohjustettu pitkään. Suomen uusliberalisointi alkoi jo 1970-luvulla, kun demareita ja ay-liikettä alettiin pohjustaa pääomien vapauttamiselle ja Eurooppa-integraatiolle. 1990-luvun lama tuli kuin taivaan lahjana näille kriisin kautta muutosta haluaville. Suomeen jäi massatyöttömyys ja hyvinvointivaltion alasajo, mikä on näkynyt muun muassa veropohjan rapauttamisena, valtionyhtiöiden myyntinä sekä sosiaaliturvan ja palvelujen polkemisena. Tässäkin projektissa ovat olleet kokoomuksen mukana kaikki eduskuntapuolueet.

Politiikan suuntaa on toden totta muutettava. Siihen ei riitä SSS-hallituksen kaataminen ja uuden, uusliberalismia palvovan kaaderiston valitseminen.

Suomen kommunistinen puolue valmistautuu kesäkuiseen edustajakokoukseen muun muassa laatimalla koko joukon tärkeitä poliittisia asiakirjoja meille keskeisistä ja tärkeistä teemoista. Se muodostaa hyvän arsenaalin hallituksen, EU-kurin ja koko kapitalismin vastaiselle toiminnalle.

SKP on puolue, joka haastaa oikeistohegemonian. Kommunistit nostavat keskusteluun ja ratkaistavaksi ennen muuta ongelmat, jotka koskevat ihmisten enemmistöä, työväestöä ja vähävaraisia, koko maapallon tulevaisuutta – kenties kipeämmin kuin koskaan. SKP kehittää edelleen oikeiston ja suurpääoman vastaisia vaihtoehtoja, joissa ihminen on tärkeämpi kuin liikevoitot ja pörssikurssit.

Suomen, Euroopan ja maailmanlaajuinen poliittinen tilanne haastaa nyt, vapun 2016 jälkeen vahvistamaan kommunistista puoluetta ja puolueen toiminnallista ja järjestöllistä kykyä vastata ajankohtaisiin poliittisiin, aatteellisiin ja joukkoliikkeiden tehtäviin.