Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Tiedonantaja-festivaali
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Tiedonantaja-festivaali

    Sote esillä paikallispolitiikan seminaarissa Tampereella

    Kotimaa
    10.2.2017 - 11:28
    Tiedonantaja

    Suomen itsenäisen historian eräs suurimmista yhteiskunnallisista hankkeista on hallituksen ajama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus. Sote on vahvasti esillä myös paikallispolitiikan seminaarissa Tampereella lauantaina.

    Sote-palvelujen markkinoistamisen ja yhtiöittämisen uhkista kertoo tutkija Olli Karsio Tampereen yliopistolta. Karsio tekee väitöskirjaa vanhuspalveluiden ja –hoivan markkinoistumisesta. Karsion kiinnostuksen kohteena ovat yleisemminkin sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinoistuminen ja markkinoistumisen vaikutukset hyvinvointivaltioon.

    ”Meneillään olevassa hoiva-alan murroksessa markkinaehtoisuus on kasvanut ja julkisia palveluja järjestetty uudelleen. ”

    Karsio työskentelee parhaillaan Nordforskin rahoittamassa pohjoismaisessa tutkimushankkeessa Social Inequalities in Ageing. Aikaisemmin Karsio on työskennellyt Kelan rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Kuka tuottaa, kuka maksaa ja kuka hyötyy? Palvelumarkkinoiden paikallinen hallinta ja vanhushoivan uudet käytännöt.” Hän on myös mukana Vaiva-tutkijakollektiivissa, joka julkaisi vuoden 2016 lopulla kirjan Hoivan arvoiset – vaiva yhteiskunnan ytimessä (Gaudeamus 2016).

    Vaiva-kollektiivin mukaan meneillään olevassa hoiva-alan murroksessa markkinaehtoisuus on kasvanut ja julkisia palveluja järjestetty uudelleen. Ongelmana on, ettei erilaisten ratkaisujen seurauksista ole useinkaan saatavilla tarpeeksi tietoa.

    Tuoko sote säästöjä?

    Sote-esityksen kokonaissäästötavoitteeksi on kerrottu jopa kolme miljardia euroa. Näistä liki 700 miljoonaa olisi tarkoitus saavuttaa vanhuspalveluista. Säästöt saavutettaisiin vanhustenhuollon palvelurakennetta keventämällä ja henkilöstön tuottavuutta kasvattamalla.

    Hyvinkään kaupunginvaltuutettu, Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela pitää tavoitetta mahdottomana ilman lähipalveluiden karsimista. Menoleikkauksen rinnalla kaikki puhe tasa-arvoisista ja asiakaslähtöisistä palveluista sekä palveluketjujen sujuvoittamisesta on vain silkkaa retoriikkaa.

    Savelan mukaan menoleikkaustavoite on sikälikin erikoinen, että Suomen terveydenhoitomenot ovat kansainvälisessä vertailussa alhaiset.

    Savela pohtii seminaarissa sitä, kuka lopulta maksaa soten tuomat laskut.

    SKP vaihtoehto kuntavaaleissa

    Suomen kommunistinen puolue kokoaa kevään kuntavaaleissa listoilleen nykymenoon kyllästyneitä henkilöitä, jotka sitoutuvat vaatimuksiimme paremmista palveluista kaikille asukkaille, osallistuvasta demokratiasta ja teoista työllisyyden parantamiseksi kunnissa. SKP on vaatinut hallituksen sote-hankkeen muuttamista perusteita myöten. SKP:n näkökulmasta esitys sote-laiksi lisää eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa eikä kavenna terveys- ja hyvinvointieroja. Puolueen kuntavaaliteemoista kertoo Tampereella tarkemmin pääsihteeri Petra Packalén.

    Monitoimitalo Stagen lavalla nähdään myös Euroopan vasemmiston koulutuspoliittisen ryhmän puheenjohtaja Sonja Crivelli Sveitsistä. Koulutus onkin soten ohella eräs seminaarin keskeisimpiä teemoja.

    Paikallispolitiikan seminaari lauantaina 11.2. klo 11-17. Monitoimitalo 13 – Stage, Satakunnankatu 13, Tampere.

    Lisätietoja ohjelmasta >>>

    Facebook-tapahtuma >>>


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Fatah arvioi rauhanprosessin perintöä uudelleen kuva Mujaddara
    Politiikka
    20.9.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Bassam Zakarneh: Rauhanprosessin rakentaneet johtajat ovat epäonnistuneet – Suomenkin arvioitava politiikkaansa uudelleen

    Suomen syvenevä puolustusyhteistyö Israelin kanssa sekä keskustelu Palestiinan valtion tunnustamisesta ovat nostaneet esiin kysymyksiä suomalaisen ulkopolitiikan arvoista ja ni

    20260910 142615
    Ulkomaat
    19.9.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Toimittajien havainnot voivat auttaa myös Kiinaa näkemään omat ongelmansa

    20260911 201038
    Kulttuuri
    18.9.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Kiinalainen pukeutuu dynastiaan

    20260909 092918
    Uutiset
    17.9.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Yleisöt siirtyvät sosiaaliseen mediaan

    Jättikettujen ylijalostus näkyy uusissa kuvissa suomalaisilta turkistarhoilta, joissa eläinten hyvinvointi on vakavasti heikentynyt. Kuva Project 1882
    Kotimaa
    5.9.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Eläinjärjestöt vaativat turkistarhauksen kieltoa

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 045 7839 4289
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    petra.packalen@tiedonantaja.fi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!