Suomalaistutkija väittää: Venäjän patrioottinen kasvatus hajottaa yhteisöt ja vahvistaa valtiollista kontrollia

Venäjän sotilaallis‑isänmaallinen kasvatus on viime vuosina muuttunut koko yhteiskunnan läpäiseväksi vallankäytön välineeksi. Jonna Alava tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten patrioottinen kasvatus on kytkeytynyt Ukrainan sotaan vuosina 2014–2025 ja millaisia seurauksia sillä on venäläiselle yhteiskunnalle – ja myös Suomelle naapurina.

Alavan mukaan kyse ei ole vain ideologisesta ohjelmasta, vaan valtiollisesta mekanismista, jonka avulla testataan ja juurrutetaan hallinnan muotoja laajoihin ihmisryhmiin. Tutkimus avaa näkymän siihen, miksi Venäjän kansa näyttää tukevan sotaa laajasti ja millainen poliittinen kulttuuri voi määrittää tulevien vuosien Venäjää.

Patriotismi ei synny, mutta valta vahvistuu

Alavan mukaan Venäjällä vuodesta 2001 lähtien toteutetut patrioottisen kasvatuksen ohjelmat eivät ole onnistuneet luomaan kansasta innokkaita isänmaan ystäviä. Hänen mukaansa neuvostoaikainen propagandistinen sisältö ja metodologia eivät istu nykyaikaan, eikä ihmisten oma käsitys patriotismista ole muuttunut valtion toivomaan suuntaan.

Silti järjestelmä toimii toisella tasolla tehokkaasti.

”Patrioottista kasvatuksen tehokkuutta ei pidä kuitenkaan arvioida pelkästään sillä, kuinka patrioottiseksi kansalaiset itsensä tuntevat. Tulee arvioida myös sitä, millaista tukea systeemi tuottaa keskushallinnolle ja mitä seurauksia sillä on”, sanoo Jonna Alava.

”Kasvatuksessa tapahtui valtava muutos sodan alun jälkeen. Vapaaehtoisuudesta tuli pakollista ja isänmaallisuudesta sodan tukemista”, sanoo Alava.

Alavan mukaan valtiollinen patriotismi on onnistuttu muovaamaan käyttäytymisnormiksi, joka luo ympärilleen kollektiivisen illuusion

”Valtiollisesta patriotismista on saatu luotua vahva käyttäytymisnormi, mikä luo illuusion, että muut ihmiset ympärillä ovat vannoutuneita patriootteja”, sanoo Alava.

Sukupuoliroolit kapenevat – moninaisuus jää varjoon

Patrioottisen kasvatuksen vaikutukset ulottuvat myös sukupuolen tulkintoihin. Alava huomauttaa, että järjestelmä tuottaa tiukkoja rooleja, jotka eivät huomioi sukupuolen moninaisuutta tai ei‑binaarisia identiteettejä.

”Patrioottinen systeemi näkyy myös sukupuolen tulkinnoissa: miehille on varattu maanpuolustajan ja naisille äidin rooli”, sanoo Alava.

Tämä kaksijakoinen malli kaventaa kansalaisuuden mahdollisuuksia ja vahvistaa valtion pyrkimystä kontrolloida kehoja ja toimijuutta. Samalla se rakentaa uutta eliittiä, joka on kasvanut militaristisen järjestelmän sisällä – eikä välttämättä ole halukas purkamaan sitä.

Sukupolvia totutetaan sotaan

Vaikka sotilaallis‑isänmaallinen kasvatus tuottaa jonkin verran sotilaallisia taitoja, Alavan mukaan sen todellinen merkitys on syvempi.

”Vaikka sotilaallis‑isänmaallinen kasvatus tuottaa jonkin verran sotilaallisia kykyjä ja kohentaa venäläistä kokonaismaanpuolustuksen konseptia, vakavampi merkitys on sillä, että tulevat sukupolvet totutetaan jatkuvaan sodan ideaan”, sanoo Alava.

Alavan mukaan patrioottinen kasvatus on tehokasta koska se rakentaa näennäistä lojaalisuutta ja legitimiteettiä Kremlille, sekä ennustaa putinismin jatkumista Putinin jälkeen.

Hiljainen vastarinta elää arjessa

Vaikka järjestelmä on laaja ja kontrolli tiukkaa, ruohonjuuritasolla esiintyy vastarintaa.

”Venäläiset puhuvat ’hiljaisesta sabotaasista’, joka voi ilmentyä vaikkapa äänenpainoina, ignoroimisena tai propagandististen opetussisältöjen muuttamisena”, sanoo Alava.

Vastarinta ei ole avointa, mutta se on jatkuvaa ja monitasoista.

”Vastarinta mahdollistuu tai ei mahdollistu monella tasolla. Alueiden johto, koulujen johto ja yksittäiset opettajat ovat kaikki toimijoita, jotka määrittelevät, missä määrin sotaisa patriotismi kulkeutuu alemmille tasoille”, sanoo Alava.

Järjestelmä on myös hauras:

”Kaiken takana on raha. Jos opettajille ei makseta ylimääräisten tuntien pitämisestä, tuki asialle loppuu siihen. Systeemi on siis hauras ja muistuttaa puhetavoiltaan monin tavoin Neuvostoliiton viimeisiä vuosia”, sanoo Alava.

”Kun tilaa avautuu, piilotetut mielipiteet voivat nousta näkyviin, mikä voi synnyttää lumipalloefektin”, sanoo Alava.

Tutkijan oma polku: humanistinen ote sotatieteisiin

Alavan tutkimus on syntynyt Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteistyönä.

”Tarkoitukseni on tuoda siellä sotatieteelliseen tutkimukseen humanistista otetta. Humanisteja kannattaa kouluttaa ja rahoittaa kovenevassakin maailmassa”, sanoo Alava.

---