Suomi ja Venäjä

Äänestin Euroopan Unioniin liittymistä vastaan, koska oli pelättävissä tämän sitoutumisen tuottavan haittavaikutuksia Suomen ja Venäjän suhteisiin.

Juuri näin on käynyt. Erityisesti Suomessa on huolestuttanut Itämeren turvallisuustilanne ja Suomen talous idänkaupan romahdettua pakotteiden vuoksi.

Suomen turvallisuuspolitiikka edellyttää luottamuksellisia suhteita itänaapuriin. Emme voi kaivaa Pohjanlahden levyistä ja yli tuhat kilometriä pitkää merta Suomenlahdesta Vienanmereen. Emme voi rakentaa myöskään Kiinan muuria meidän ja idän välille.

Niinpä meidän täytyy ottaa asiat sellaisena kuin ne ovat. Suomella tulee olla välittömät ja luottamukselliset suhteet suureen itänaapuriin.

Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on järjetöntä esiintyä Suomen ja Venäjän taloudellista, tieteellis-teknistä ja kulttuuriyhteistyötä vastaan.

Rauhanomaisessa yhteistyössä ei ole häviäjiä. Se tapahtuu molempien maiden parhaaksi. Vienti Venäjälle olisi äärimmäisen tärkeää esimerkiksi suomalaisille maataloustuottajille. Sanktioista ja pakotteista tulisi päästä irti mahdollisimman pian. Nöyristely Brysseliin on Suomelle tuhoisaa politiikkaa.

Puheet Venäjän romahtamisesta pakotepolitiikan tuloksena ovat asiantuntemattomia ja haavekuville perustuvaa propagandaa.

Lenin puhui osuvasti siitä, kuinka kapitalismissa juuri ”ulkopolitiikan asioissa on kansanjoukkojen pettäminen kehitetty taiturimaiseksi. Miljoonat kappaleet porvarislehtiä levittävät kaikkialla petoksen myrkkyä”.

Presidentti Kekkonen totesi kokemuksen opettaneen, että pienellä maalla ei ulkopolitiikassaan ”kerta kaikkiaan ole varaa sekoittaa ratkaisuihin tunteita, sympatioita tai antipatioita”. Pitää havainnoida suurvaltapelin säännöt ja suunta omalta tarkastelukulmalta ja toimia järkevästi siltä pohjalta.

Kekkonen puhui vieläpä ”terveen henkisen atmosfäärin luomisesta”, kun on kyse poliittisista, taloudellisista ja sivistyksellistä suhteista Venäjään.