Suomi taas ajopuuna (osa 1)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajan nro 17/30.4.2009

Suomen sanottiin ajautuneen ajopuun lailla vastoin omaa tahtoaan Hitler-Saksan liittolaiseksi vuosina 1940-41. Todellisuudessa silloiset vallanpitäjät uittivat määrätietoisesti ja kansalta salaa maamme kuin ajopuuna sotaseikkailuihin. Ja tämä uittaminen alkoi jo paljon mainittuja vuosia aikaisemmin.

Vain harvat olisivat osanneet ennustaa, että Suomen vallanpitäjät toistaisivat vuosien 1940-41 tuhoisan politiikan virheet nykyaikana taas kerran uudelleen pyrkimällä liittämään maamme ylikansalliseen sotaliittoon ja rikollisjärjestöön Natoon.. Niin on kuitenkin tapahtumassa sekä Suomelle että toiselle tähän asti sotilaallisesti liittoutumattomalle Pohjoismaalle Ruotsille. Yksi harvoista ja tärkeimmistä vielä jäljellä olevista liittoutumattomista alueista Länsi-Euroopassa on katoamassa.

Vauhdittajat

Siinä, miten porvaristo ja oikeistoainekset vievät näitä kahta maata kohti Natoa, on eroja ja yhtäläisyyksiä. Seuraavassa keskeisiä jäsenyyden vauhdittajia:

1) Erityisesti Suomessa tärkein vauhdittaja on Venäjän vastainen kampanja, joka ammentaa vanhan ryssävihan uudesta versiosta, lännen valtamedian ja Suomessa erityisesti Helsingin Sanomien rummutuksesta ja osin revansismista. Tyypillistä kampanjaan osin vilpittömin tavoittein mukaan menneille ”hyödyllisille idiooteille” on heiltä täysin puuttuva käsitys siitä, että kampanjan päätarkoitus on Suomen liittäminen Natoon. Kuitenkin kyse on Suomen tulevaisuuden ydinasiasta. Samoja piirteitä on, yllättävää kyllä, myös Ruotsissa harjoitettavassa Nato-propagandassa.

2) Niin Suomessa kuin Ruotsissakin tyypillistä on se, että maiden itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuhoaminen tapahtuu salavihkaisesti ja paljolti ilman julkista kansalaiskeskustelua. Ei niin tiukasti salaa kuin Suomessa 1940-41, mutta yllättävän samansuuntaisen pimennyksen suojassa.

3) Keskeinen taktiikka liittoutumattomien maiden sysäämiseksi kohti Nato-jäsenyyttä on sotilaallisen yhteistoiminnan kehittäminen niiden ja Naton kuuluvien Pohjoismaiden välillä. Tässä vedotaan perinteiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön ja yhteisiin turvallisuusetuihin.

4) Painavin argumentti on Suomen ja Ruotsin jäsenyys EU:ssa ja osallistuminen EU:n sotilaalliseen ulottuvuuteen ja toimintaan. Sen hyväksymisen ja siihen osallistumisen varjolla madalletaan kynnystä Natoon. Nato-jäsenyyttä vaativat voivat sanoa, että osallistuessaan EU:n sotilaalliseen toimintaan maa on jo 90-prosenttisesti Naton jäsen ja voi yhtä hyvin ottaa viimeisen askeleen Natoon.

Seuraavassa sivuutetaan varhaisemmat Natoon integroitumisvaiheet, kuten rauhankumppanuuteen (PfP) liittyminen, Hornet-kaupat ym. ja keskitytään parin viime vuoden hurjaan integroitumisprosessiin.

…

ERKKI SUSI

* 2. osa julkaistaan 8.5.2009 ilmestyvässä Tiedonantajassa