Syyrian sisällissota

Syyrian sisäiset jännitteet muuttuivat sodaksi monista eri syistä. Näitä syitä, sisällissodan kulkua ja kehittymistä suurvaltojen sodaksi ruotii artikkelissaan Tiedonantajan avustaja Jari Karttunen.

I Alkusoitto

Syyrian sisällissota sai alkunsa ”Arabikeväästä”, joka vuosina 2010-2011 purkautui eri puolilla Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa. Syyt tähän olivat moninaisia, mutta ne voisi kiteyttää työttömyyden ja hintojen nousun aiheuttamaan tyytymättömyyteen, joka yhdistyi haluun saada vaihdettua vallassa olevat yksinvaltiaat uusiin kasvoihin. Näitä vallanvaihdoksia tapahtui rauhallisesti esim. Egyptissä ja lännen tukeman sisällissodan kautta Libyassa.

Syyriassa Arabikevät ei kuitenkaan johtanut vallanvaihdokseen. Syyrian presidentti Bashar al-Assadilla ei ollut aikomustakaan luopua vallasta. Suhteellisen rauhallisina alkaneisiin mielenosoituksiin vastattiin välittömästi ampumalla kohti mielenosoittajia, mikä johti tilanteen kärjistymiseen.

On kuitenkin lapsellista kuvitella, että Assadin väkivaltaiset toimet olisivat yksin syy siihen miksi Syyrian sisällissodasta tuli nykyisenlainen kansainvälistä yhteisöä koetteleva avohaava. Alun perin enimmäkseen Syyrian sisäinen kriisi on saanut valtavasti polttovoimaa jo vuosikymmeniä jatkuneista valtapoliittisista jännitteistä ja ristiriidoista, jota suurvalloilla ja Syyrian lähialueiden valtioilla on alueella.

Syyrian sisäiset jännitteet muuttuivat sodaksi monista syistä. Tärkeänä syynä oli hallinnon itsevaltaisuus. Assad on hallinnut maata eliittinsä kanssa jo vuosikymmeniä. Ennen häntä hallitsi hänen isänsä, jonka vuosikymmeniä kestänyt valtakausi päättyi vasta kuolemaan. Valta on siis ollut keskittynyt ja pysynyt tiukasti pienen piirin keskuudessa. Tilannetta kärjistää se, että Assad ja hallitseva eliitti kuuluu islamin shiialaiseen alaviitti vähemmistöön. Enemmistö Syyrian asukkaista on kuitenkin sunnalaisia ja tämän heidän rajaamisensa vallan ulkopuolelle aiheutti katkeruutta. Valtio kuitenkin oli varsin maallistunut ja vähemmistöjen asema oli Lähi-idän mittapuulla hyvä, minkä vuoksi Assadin hallinto kelpasi useimmille syyrialaisille. Kun sota sitten alkoi, päätyivät vähemmistöt, kuten shiiat ja kristityt, sekä maallistuneet syyrialaiset kannattamaan hallintoa. Kapinalliset taas koostuivat enemmikseen uskonnollisista sunneista. Kurdit pyrkivät alussa enimmäkseen pysyttelemään erossa konfliktista.

Syyrian sisällissota olisi paikallisenakin ollut vakava ja verinen konflikti. Tilanne kuitenkin paheni koska kaikki alueen valtiot ovat sotkeutuneet sotaan. Syyria ja Israel ovat olleet pitkäaikaisia vihollisia. Israel miehittää yhä Golanin kukkuloita. Syyria puolestaan tukee Israelia vastaan taistelevaa libanonilaista Hizbollah sissiliikettä. Assadin Syyria on myös Israelin arkkivihollisen, Iranin läheinen liittolainen. Iranin ja saudi-Arabian välillä on puolestaan alueellinen kamppailu hallitsevan muslimivaltion asemasta. Niiden välillissotiminen ympäri Lähi-itää sai uuden ja verisen tantereen Syyriassa ja mahdollisti sodan kehittymisen pitkäaikaiseksi ja laajaksi konfliktiksi. Lisäksi mukana on alueen neljäs tärkeä valtio Turkki, joka on kiinnostunut ennen kaikkea kurdien itsenäisyyspyrkimyksien rajoittamisesta kaikkialla Lähi-idässä. Näiden alueellisten suurvaltojen kilvoittelu veti lisäksi mukaan myös suurvallat Venäjän ja Yhdysvallat.

Syyria hallinnon vaihtaminen on ollut Yhdysvaltojen päämääriä 2000-luvun alusta lähtien. Syyria olisi saattanut olut seuraava hyökkäyskohde Afganistanin ja Irakin jälkeen ellei näiden maiden miehittäminen olisi paljastunut niin vaikeaksi. Yhdysvallat pitää Syyrian liittolaista Irania yhtenä päävihollisistaan ja on pyrkinyt estämään sen vaikutusvallan lisääntymistä alueella. Myös Israel ja Saudi-Arabia ovat yhdysvaltain tärkeitä liittolaisia ja niitä kaikkia yhdistää Iranin vastustaminen. Lisäksi Syyrian sisällissota muuttui myös yhdeksi Yhdysvaltojen ja Venäjän aloittaman uuden kylmänsodan kuumaksi näyttämöksi.

Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen kilvoittelu on ollut yksi leimallinen tekijä Syyrian sisällissodassa. Tämä on näkynyt Suomessakin, median kauhistellessa venäläisten tuottamia siviiliuhreja. Venäjän ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet jo pitemmän aikaa ja ne muuttuivat suoranaisen vihamielisiksi viimeistään 2008 käydyn Georgian sodan aikana. Krimin valtaus ja Ukrainan kriisi sekä maiden ajautuminen vastakkain Syyrian sisällissodassa ovat olleet osa tätä jatkumoa. Syyria on ollut aina Venäjälle tärkeä liittolainen ja Venäjän ainoa välimeren laivastotukikohta sijaitsee Syyriassa. Venäjälle on suurvaltapoliittisesti tärkeää Assadin kestäminen vallassa kun taas Yhdysvallat pyrkii hänen hallintonsa kaatamiseen.

II Sisällissota

Ensimmäinen vaihe oli luonteeltaan kansannousu, joka alkoi kesällä 2011. Siinä kapinoitsijat pyrkivät mielenosoituksien ja siviilitottelemattomuuden avulla kaatamaan Syyrian hallinnon. Hallituksen väkivaltainen toiminta aiheutti paljon uhreja ja hiljalleen hallituksen vastainen kamppailu sai myös aseellisia muotoja. Hallituksen kasvavasta väkivallan käytöstä huolimatta kapinallisten toiminta muuttui hiljalleen organisoidummaksi ja tehokkaammaksii. Kuolonuhrien määrä oli noussut jo yli 10 000 vuoden 2012 puoliväliin mennessä. Tässä vaiheessa kansannousua taltutettiin jo tykistöllä ja ilmaiskuilla ja tilanne oli muuttunut oikeaksi sisällissodaksi.

Loppuvuosi 2012 – alkuvuosi 2013 oli kapinallisten etenemisen aikaa. Kapinalliset etenivät kaikilla rintamilla ja hallitus menetti sekä alueita että joukkoja tappioiden ja loikkauksien ansiosta. Kapinalliset myös saivat materiaalista tukea Syyrian hallintoa vastustavilta valtioilta kuten Saudi-Arabiasta, Turkista ja Yhdysvalloista. Samalla hallituksen keinot muuttuivat epätoivoisemmiksi ja verisemmiksi helikoptereiden kylväessä tynnyripommeja asutuskeskuksiin. Kapinalliset vastasivat teloittamalla hallituksen joukkojen vankeja ja lojalisteja. Hallituksen valta näytti kuitenkin olevan murtumassa. Monia suuria asutuskeskuksia päätyi kapinallisten haltuun. Syyrian pääministeri loikkasi kapinallisten puolelle, kurdit ajoivat hallituksen joukot pois omilta alueiltaan ja saivat Yhdysvalloilta turvatakuita. Länsimaat tulkitsivat Assadin vallan romahtavan pikaisesti. Näissä olosuhteissa länsi päätyi julistamaan kapinalliset Syyrian oikeaksi hallitukseksi ja vaativansa Assadin lähtöä. Tämän johti siihen, että länsi ripusti arvovaltansa kapinallisten voittoon. Varsinkin Ranska,Iso-Britannia ja Yhdysvallat sanoivat tämän selväsanaisesti.

Vastoin odotuksia Syyrian hallitus kuitenkin kesti tämän vaikean vaiheen, pitkälti Iranin lähettämien joukkojen ja varusteiden turvin. Myös Hizbollah liittyi mukaan hallituksen puolelle vetäen samalla Israelin mukaan sekasotkuun tekemään ilmaiskuja vihollistaan vastaan.  Loppuvuodesta kapinallisten eteneminen oli hidastunut ja hallitus pystyi jälleen aloittamaan vastahyökkäyksien tekemisen loppuvuodesta. Kapinalliset myös taistelivat entistä enemmän keskenään. Tämä vaihe sotaa oli hyvin brutaali ja kuolonuhrien määrä nousi yli 100 000.

Kaasun käyttämisestä taisteluissa oli liikkunut huhuja pitkin sotaa. Vuoden 2013 loppupuolella tapahtui kapinallisten hallussa olleella Ghoutan alueella kemiallinen isku, joka tuomittiin laajasti ja josta syytettiin lännessä lähestulkoon ainoastaan Assadin hallintoa. Syyrian hallitusta ei kuitenkaan ole voitu pitävästi osoittaa satoja ihmisiä tappaneen iskuntekijäksi. Hallituksen puolustajat ovat huomauttaneet, että isku oli oudosti ajoitettu ja kohdistettu koska kansainväliset tarkkailijat olivat juuri vain päiviä aikaisemmin saapuneet maahan ja lähelle isku aluetta. Hallitus oli juuri saanut tilanteen osittain hallintaansa ja olisi ollut outoa tehdä kaasuisku tarkkailijoiden edessä, riskeeraten Yhdysvaltojen puuttumisen sotaan. Kaasuiskua on siis väitetty myös kapinallisten tekemäksi yritykseksi vetää länttä mukaan sotaan. Kapinalliset olivat lisäksi tiettävästi itse käyttäneet kaasua hallituksen joukkoja vastaan sodan aikana ennen Ghoutan iskua. Yhdysvallat oli kuitenkin haluton sotkeutumaan mukaan sotaan suoranaisesti. Huhuja ja väitteitä kaasujen käyttämisestä on esiintynyt satunnaisesti pitkin sotaa, sekä kapinallisten että hallituksen taholta.

Vuotta 2014 leimasi kapinallisten sisäinen taistelu ja erinäisten islamististen ryhmittymien vaikutusvallan kasvu. Kapinallisten joukkoihin oli pitkin sotaa liittynyt erilaisia islamistisia ryhmiä, joista monet olivat lähellä lännen perivihollisekseen julistamaa Al-Qaidaa. Syyriassa nämä tahot nauttivat usein kapinallisten saamaa tukea ja vahvistuivat sisällissodan kaaoksessa. Entistä enemmän nämä islamistiset ryhmät taistelivat ns. maltillisten kapinallisten kanssa vaikutusvallasta. Tämä oli monien läntisten tahojen mielestä huolestuttavaa ja kasvava huoli kapinallisten sopivuudesta tuen kohteeksi nousi toistuvasti esille. Yksi lännen tukea nauttinut islamistinen liike oli ISIS jonka houkuttelevuutta läntiselle tuelle lisäsi sen sanoutuminen irti Al-Qaidasta ja vihamielisyys sitä kohtaan. ISIS laajensikin reviiriään nopeasti Syyriassa, tosin vastoin Assadin vihollisten toivomuksia järjestö suoritti valloituksensa niillä alueilla, jotka olivat maltillisempien kapinallisten vallassa. Näiden valloituksien pohjalle syntyi kammottava ”Islamilainen kalifaatti”.

III Pyhä sota

ISIS:in tukeminen osoittautui virheeksi. Vaikka ISIS taistelikin Syyrian hallitusta vastaan, huomasi se alkuperäiset ydinalueensa Irakissa alttiiksi valloitukselle. Nopeassa tahdissa ISIS valtasi pohjoisen Irakin, eikä Yhdysvaltojen luomalla Irakin armeijalla tuntunut olevan kykyä vastustaa ISIS:in mustien lippujen levittäytymistä pitkin maata. Ainoastaan kurdien itsepuolustusjoukot ja Iranin tukemat Yhdysvalloille vihamieliset shiia militiat kykenivät estämään ISIS:tä ottamasta haltuunsa koko maata. ISIS alkoi tekemään veristä terroria ja uskonnollista sortoa hallitsemallaan ja jatkuvasti laajenevalla alueellaan. Yhdysvaltojen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kurdien varustaminen ISIS:tä vastaan ja alkaa tukemaan uudestaan Irakia, jottei se lipuisi kokonaan joko Iranin tai ISIS:in vaikutusvaltaan. Tämä kurdien tukeminen johti Turkin suuttumiseen, joka puolestaan alkoi epäsuorasti tukemaan ISIS:ä taistelussa kurdeja vastaan Syyriassa ja Irakissa.

ISIS ja muut islamilaiset liittoumat kuten Al-Nustra ajoivat nopeasti lännen suosimat ”maltilliset” kapinalliset ahtaalle, voittaen ne suosiossa ja valloittaen niiden hallitsemat alueet. Kapinallisten ja islamistien välisen sodan aikaan hallitus onnistui estämään välittömän tappion ja ryhmittämään puolustuksensa uudestaan niin, että hallituksen kaatuminen karkasi muutamien kuukausien päästä jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen. ISIS valtaisi laajat alueet itäistä ja pohjoista Syyria, taistellen vain rajatusti hallituksen joukkojen kanssa. Yhdysvaltojen iskujen, kurdien ja muiden islamistien toimesta ISIS:in hyökkäys pysähtyi ja Turkki tuli mukaan sotaan valtaamalla alueita vetäytyvän ISIS:n jäljestä Syyriasta katkaisten kurdien alueet.

Vuonna 2015 ISIS hyökkäsi uudestaan hallituksen kimppuun valloittaen suurimman osan itäisestä ja keskisestä Syyriasta. Samalla muut kapinalliset onnistuivat jälleen etenemään monilla alueilla. Assadin hallinnolla ei vaikuttanut olevan voimaa vallata alueitaan takaisin, mutta kapinallisilla tai islamisteilla ei puolestaan ollut voimaa kaataa hallitusta sen ydinalueilla. Läntisen median silmissä tilanne oli muuttunut masentavaksi suoksi jolle ei ollut olemassa ”sotilaallista ratkaisua” ja tätä toistettiin jatkuvasti. Oltiin ymmärretty, että todennäköisesti Assadin valta ei ollut kaatumassa ja hän voisi jatkaa omien ydinalueidensa puolustamista pitkään. Samalla pelättiin sitä, että ainoa vaihtoehto Assadin hallinnon jatkumiselle vaikuttaisi olevan jonkun islamilaisen ryhmittymän hirmuhallinto. Vaadittiin poliittisia ratkaisuja, neuvotteluja ja tulitaukoja sekä tietysti Assadin eroamista. Kuolonuhrien määrä oli tässä vaiheessa noussut jo yli 300000 eikä loppua näyttänyt olevan näkyvissä. Tilanne olisikin jatkunut entisellään ilman Venäjän tulemista liittolaisensa avuksi.

IV Suurvaltasota

Venäjän puuttuminen sotaan muutti hetkessä koko sodan kulun. Venäjä oli tukenut liittolaistaan materiaalillisesti koko sisällissodan ajan. Kuitenkin maailmanpoliittinen tilanne oli kiristynyt entisestään Ukrainan kriisin seurauksena. Venäjä koki entistä tarpeellisemmaksi näyttää ulkopoliittisesti, että sillä on sekä sotilaallista voimaa, että päättäväisyyttä käyttää sitä tarvittaessa ystäviensä hyväksi ja vihollisiaan vastaan. Kun vuoden 2015 loppupuolella Assadin hallinnon asema vaikutti jälleen heikentyneen, päätti Venäjä puuttua sotaan suoraan. Venäjä toi alueelle ilmavoimia ja joukkoja sekä alkoi tukemaan Assadin joukkoja suoraan pommittamalla kapinallisia.

Venäjän antama tuki osoittautui olevan juuri sellainen piristysruiske millaista Syyrian hallituksen ahtaalle ajetut joukot tarvitsivat. Vuoden 2016 aikana Syyrian hallituksen joukot etenivät ja valloittivat takaisin alueita. Kapinallisten vastahyökkäykset ja puolustukset alkoivat sortumaan yksi kerrallaan Venäjän murhaavaan pommitukseen ja Assadin hallinnon iranilaisilla ja Hizbollahilla täydennettyihin maajoukkoihin.

Samaan aikaan Yhdysvallat oli määritellyt ISIS:in ensisijaiseksi ongelmaksi lähi-idässä. Se yritti parhaansa mukaan tuhota sen Irakissa ja aseistaa niitä, jotka taistelevat sitä vastaan. Venäjä ja Yhdysvallat onnistuivatkin sopimaan jonkinlaisen sopimuksen siitä, että eivät ainakaan estäisi toisiaan tuhoamasta ISIS:tä.

Venäjän tuleminen mukaan konfliktiin oli tuskallinen lännelle. Puoli vuotta venäjän mukaan tulon jälkeen alkoi nimittäin olemaan selvää, että Syyrian sotaan oli olemassa ”sotilaallinen ratkaisu”, mutta se tarkoitti Assadin voittoa. Koska Venäjä oli suoraan liitossa Syyrian hallinnon kanssa, ei Länsi voinut yrittää enää omaa interventiotaan hallituksen joukkoja vastaan, koska tämä olisi voinut johtaa suurvaltojen väliseen konfliktiin. Länsi ei voinut muuta kuin voimattomasti kritisoida Venäjää siitä, että se taisteli enemmän kapinallisia kuin ISIS:iä vastaan mikä tietysti olikin täysin totta.

Vuonna 2016 Syyrian hallinto valloitti itä-Aleppon, mikä oli kapinallisten merkittävin jäljellä oleva tukikohta. Länsimainen lehdistö kertoi päivittäin siitä julmuudesta ja piittaamattomuudesta millä Venäjän ja Syyrian joukot kukistivat kaupungin puolustuksen. Tykistöammukset, tynnyripommit ja halvat, mutta silti tehokkaat ohjukset murhasivat naisia,lapsia,siviilejä, kapinallisia ja islamisteja yötä päivää mitenkään heitä lajittelematta. Tämä kaikki on tietysti totta, sillä Aleppon piiritys ja valtaus oli verinen ja julma eivätkä valtaajat piitanneet juurikaan siviilitappioista.

Silti läntisen median kuvaukset tilanteesta olivat selvästi puolueellisia. Syyrian hallinnon ja Venäjän julmuus on kiistatonta, mutta läntisen lehdistön kirjoitusten perusteella jokainen pommitus osui vain ja ainoastaan sairaaloihin ja kaikki taisteluissa surmansa saaneet olivat siviilejä, jotka surmattiin tarkoituksella. Samaan aikaan Irakissa, jossa Yhdysvaltojen tukema Irakin armeija koitti saada haltuunsa ISIS:n hallussa olevaa Mosulin miljoonakaupunkia, oli hyvin vastaava tilanne. Siellä tykistöammukset ja kalliit sekä tehokkaat ohjukset murhasivat naisia,lapsia,siviilejä ja islamisteja yötä päivää myöskään mitenkään heitä lajittelematta. Yhdysvaltojen ohjukset osuivat kuitenkin median tietojen perusteella aina ISIS:in kohteisiin ja sadat siviilit jotka kuolivat mukana, olivat vain onnettomia vahinkoja.

Kuitenkin vuoden 2017 alkupuolella Syyrian kapinallisten selkäranka oli murtunut ja heitä tukeneet läntiset ja arabi liittolaiset alkoivat yhä enemmän hyväksymään sen tosiseikan, että Assad tulisi voittamaan Syyrian sisällissodan. Ulkopuolinen tuki kapinallisille alkoi ehtymään. Syyrian hallitus pystyi keskittymään ISIS:n hallitsemien alueiden takaisin valtaukseen, sekä eristettyjen kapinallissaarekkeiden hivuttavaan kukistamiseen. Venäjä vetäytyi taustalle keskittyen uusien asejärjestelmiensä ja sotakoneidensa testaamiseen eläviin kohteisiin.

Yhdysvaltain tukemat kurdit omasta puolestaan valtasivat runsaasti ISIS:n hallussa olevia alueita, muun muassa kalifaatin pääkaupungin Raqqan. Kalifaatin romahtaminen näytti hiljalleen johtava sodan vähittäiseen loppuun. Vuoden 2017 lopussa sodassa oli kuollut 500000 ihmistä. Lisäksi yli 6 miljoonaa oli lähtenyt pakolaisiksi Libanoniin, Turkkiin ja Eurooppaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että sodan loppu alkaisi häämöttää.

V Haaskalintujen sota

Syyrian hallitus on brutaaleilla keinoillaan  jatkanut viimeisten kapinallisalueiden valtaamista yksi kerrallaan. Elokuussa 2018 kapinallisilla on enää hallussaan Turkkiin rajoutuvan Idlibin maakunta ja kaistale autiomaata etelässä. Isis pitää hallussaan enää asuttamatonta erämaata. Hallituksen ja kurdien pitkään kestänyt neutraali tilanne on epävarma, sillä Yhdysvaltojen liittolaisena olevat kurdit pitävät hallussaan monia kaasukenttiä Syyrian itäosissa eivätkä ole välittömästi luovuttamassa niitä. Alueella on käyty taisteluita venäläisten palkkasotilaiden ja yhdysvaltojen ”sotilastarkkailijoiden” välillä, missä kytee uuden verisen konfliktin mahdollisuus. Israel on kauhistunut Iranin aseman vahvistumisesta alueella ja se iskee usein Hizbollahin,Iranin ja hallituksen kohteisiin koittaen tuhota Hizbollahin taistelijoita ja varusteita.

Turkki liittyi sotaan 2018, pyrkiessään valtaamaan rajansa pinnassa oleviat kurdialueita. Tällä hetkellä kaksi Nato-maata sotii käytännössä toisiaan vastaan välikäsiensä kautta. Venäjän suhde kurdien ja Turkin konfliktiin on epäselvä, sillä vaikuttaa että sillä ja Turkilla on jonkinlainen yhteisymmärrys Syyrian tulevaisuudesta, johon yhdysvaltojen tukemat itsenäiset kurdit eivät ilmeisesti kuulu. Voittoisa Assadin hallitus on suhtautunut kriittisesti Turkin invaasioon ja lähettänyt jonkin verran tukea kurdialueille, kenties siinä toivossa, että kurdit  Turkin hyökkäyksen edessä palaavat takaisin ainakin nimellisesti keskusvallan hallintaan.

Varmaa on, että Syyrian sota jatkuu haaskalintujen, voittajien ja häviäjien kamppaillessa saaliistaan.  Vuosi 2018 ei välttämättä jää tämän surullisen sodan viimeiseksi.

JARI KARTTUNEN

---