TA-ARVIO: Rimbaudin tytär
Aluksi on tehtävä selväksi, että Steven Sebringin ohjaama Patti Smith: Dream of Life -elokuva (USA, 2008) ei ole tavallinen rock-dokumentti, vaan se esittelee monipuolisen taiteilijan, joka on yhtä aikaa runoilija, poliittinen aktivisti, kuvataiteilija ja siinä sivussa myös rock-muusikko.
Elokuvan alussa amerikkalainen Patricia Lee Smith, tutummin Patti Smith (s. 1946) kertoo tiiviisti elämäkertansa pois alta. Sen jälkeen enimmäkseen mustavalkoinen tarina jatkuu kollaasimaisena kokoelmana. Elokuvaa kuvattiin kaiken kaikkiaan kymmenen vuotta.
Elokuvassa Patti Smith korostaa, että taiteilijan täytyy tehdä tietoinen valinta, haluaako hän lähteä taiteilijan epävarmalle uralle. Nuori Pattikin olisi voinut valita toisin, mutta veri veti maailmalle. Hän tutustui hengenheimolaisiinsa 1970-luvun alun New Yorkissa, missä avantgardistisen taiteen alamaailman kruunaamaton kummisetä oli William Burroghs, tuolloin jo kuusikymppinen beat-kirjailija.
Ilmapiirin innoittamana Smith teki ensin runoja, ja ajatutui runonlausuntakeikkojen kautta rock-yhtyeen keulakuvaksi ja uranuurtajaksi. The Patti Smith Group levytti 1975 klassisen Horses-levyn, joka innoittaa edelleen punk- ja vaihtoehtoisen musiikin tekijöitä.
Patti Smith avioitui MC5-yhtyeen kitaristin Fred ”Sonic” Smithin kanssa, ja pariskunta asetti muutamaksi vuodeksi perhe-elämän musiikin edelle. Aviomiehensä kuoltua 1994 Patti palasi lopullisesti musiikin pariin ja tekee edelleen levyjä ja keikkoja. Suomessa hänet nähtiin 2005 Helsingin Juhlaviikoilla ja 2007 Provinssirockissa Seinäjoella.
Rock-elämä ei aina ole ruusuista, mutta Patti Smithin uran rosoista puolta ei elokuvassa oikeastaan edes raapaista. Elämän varjopuolista kerrotaan etäisesti ja pohtivalta kannalta.
Elokuvassa esiintyvät myös Smithin lapset. Patti muun muassa nähdään lavalla kitaristipoikansa Jacksonin kanssa. Myöhemmin laulaja kertoo koskettavasti, miten hän hetken tunsi kuin soittavansa edesmenneen miehensä kanssa. Pattin asunto pursuaa muistoesineitä, joiden äärellä hän kertoilee itselleen tärkeistä elämänkaaren vaiheista.
Taide-elokuvamaisuudesta huolimatta Sebringin teos ei ole teennäinen. Se saattaa olla liian hidastemponen nykyiselle MTV-sukupolvelle, mutta sitä ei voi pitää heikkoutena.
Elokuva sisältää runsaasti musiikkia ja keikkataltiointeja, joissa Patti Smith on parhaimmillaan. Lavalla Smith on kuin kiihkosilmäinen saarnanainen, radikaalivasemmistolainen ja uskottava.
Elokuvan lopussa vieraillaan Patti Smithille tärkeässä paikassa, Pariisissa sijaitsevalla Pere Lachaisen hautausmaalla, johon on haudattu lukuisia tunnettuja merkkihenkilöitä. Rock-legenda, The Doors -yhtyeen nuorena menehtynyttä Jim Morrisonia enemmän Patti Smith tunnustaa olevansa ranskalaisen, yhtä legendaarisen ja traagisen runoilijan Arthur Rimbaudin perillisiä.
SARI LÄHTEINEN
& MARKO KORVELA
TA * * * * (4 tähteä)
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
