TA ELOKUVA-ARVIO: Kun pinna paloi saamelaisilta!
Voiko puhtoisempaa mainetta olla kuin Pohjoismailla? Niin alueelliset kuin muutkin suurvalta-ajat ovat kaukana menneisyydessä ja kohtalaisen neutraaleja moniin muihin maihin verrattuna oltiin kylmän sodan aikana.
Moni unohtaakin, että niin Tanskan, Ruotsin, Norjan kuin Suomen alueella on alkuperäiskansoja. Eikä heidän kohtelunsa ole aina ollut kovinkaan reilua tai rehtiä, itse asiassa usein hyvin kaukana siitä.
Norjalainen elokuva Kautokeinon kapina kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan väkivaltaisuuksiin päätyvästä yhteenotosta norjalaisten ja saamelaisten välillä 1850-luvulla.
Elokuvan lähtöasetelmana ovat saamelaismiesten ryyppäämisenhalusta johtuvat ongelmat. Porot jäävät hoitamatta ja viinaakin juodaan velaksi. Elämänhallinta alkaa tosissaan pettää.
Elen (Anni-Kristiina Juuso) ei aio kuitenkaan jäädä toimettomaksi miehensä Mathisin (Aslat Mahtte Gaup) alkoholismin kanssa. Niinpä alkaa päättäväinen taistelu, joka laajenee koskemaan koko kylän saamelaisyhteisöä.
Tapahtumiin sekoittuvat viinanvaaroista saarnoissaan varoittava Lars Levi Laestadius (Mikael Nyqvist), paikallinen kauppias (Mikael Persbrandt) joka saa päätulonsa viinanmyynnistä saamelaisille sekä kirkkoherra (Björn Sundquist) joka haluaa pysäyttää Laestadiuksen oppien leviämisen.
Elokuva kuvaa hyvin kuinka Elen ja muut saamelaiset haluavat vain turvata heille elintärkeän poroelinkeinon. Norjalaisten pyrkimys on taas rikastua saamelaisten kustannuksella ja myös pitää heitä alistetussa asemassa. Viinan orjuuttamat saamelasimiehet pysyivät paremmin norjalaisten pihdeissä ja sen takia Elenin raittiusintoilu on heille uhka.
Suomalainen Anni-Kristiina Juuso, joka on itsekin puoliksi saamelainen, näyttelee vahvasti elokuvan pääroolin. Käki-elokuvassa mainetta niittänyt näyttelijä pystyy tiivistämään rooliinsa saamelaiskansan tuntemukset. Saamelaiset halusivat vain oikeudenmukaista kohtelua, mutta valtaväestö oli varannut heille toisenlaisen kohtalon.
Elokuvan vahvoihin puoliin kuuluu myös realistinen kuvaus niin saamelaisista kuin norjalaisista. Saamelaistaustainen ohjaaja Nils Gaup ei ole sortunut mustavalkoisiin henkilöhahmoihin. Elokuva on yksi kalleimmista Pohjoismaissa tehdyistä ja se näkyy onneksi erittäin kauniissa ja aidoissa Pohjois-Norjan miljöökuvauksissa.
Tarinan draamajänne on kuitenkin jäänyt paikka paikoin liian löysäksi. Välillä tuntuu, että Gaup on ollut tekemässä tavallaan dokumenttielokuvaa.
Elokuva luonnollisesti herättää pohdintaa saamelaisten kohtelusta ja nykytilanteesta, ja se on ollut monelle saamelaiselle tärkeä elokuva.
Ajatuksia herättää myös kysymys voisivatko samankaltaiset tapahtumat olla nykyään mahdollisia? Vaikka pohjoisten alkuperäiskansojen asema on parantunut viime vuosikymmeninä, paljon on vielä parantamisen varaa.
Toisaalta, voidaanko ajatella että kun monet maat ovat viime aikoina pyytäneet anteeksi alkuperäiskansojen integroimistoimiaan onko käynnissä samanlainen metodi kehitysmaista tulevia siirtolaisia kohtaan? Tehdäänkö heidän tämänhetkisistä kohtaloistaan samanlaisia elokuvia tulevaisuudessa ja pyytävätkö valtaväestön lapsenlapset heiltä anteeksi isovanhempiensa toimia?
ARI SARDAR
TA * * * * (4 tähteä)
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
