Sahra Wagenknecht jakaa mielipiteitä ja hiertää vasemmistossa niin Saksassa kuin laajemminkin Euroopassa. Hänet on leimattu putinistiksi Ukrainan sodan vastustajana.
Demokratia ei voi nykymaailmassa hyvin. Autoritääriset hallinnot ja ”vahvojen miesten suosio ovat maailmalla nousussa, ja monin paikoin demokraattiset instituutiot horjuvat.
Sergei Eisenstein (1898–1948) sai elämänsä aikana valmiiksi vain kuusi elokuvaa, mutta nuo elokuvat sementoivat hänen maineensa elokuvataiteen edelläkävijänä.
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden työolot ovat Suomessa puhututtaneet, mutta vähemmän keskustelua käydään siitä, minkälaisissa oloissa poimitaan ruokapöytämme vihannekset
Harva kirja alkaa yhtä pysäyttävästi kuin Annie Jacobsenin Ydinsota: Näin maailma tuhoutuisi. Washington D.C.n yläpuolella räjähtää yhden megatonnin vetypommi.
Neuvostoliiton romahtamisesta alkaa olla jo sen verran aikaa, että maa tuntuu nuoremmille sukupolville pikemminkin eksoottiselta muinaisuudelta kuin samaistuttavalta lähihistoria