Tahraton menneisyys
Jokaisen realistisen sotaelokuvan on sanottu herättävän katsojissa sodanvastaisia tunteita. Suomessa tämänkaltaisia elokuvia ei voi sanoa vuosien saatossa juurikaan tehdyn. Edvin Laineen puolen vuosisadan iän saavuttava Tuntematon sotilas (1955) on luonteeltaan ehkä humaani elokuva, mutta erityisen sodanvastaisena sitä ei voi Väinö Linnan alkuteoksen tavoin pitää.
Sodan kauhujen kuvaajana sitä onnistuneemmaksi voidaankin nostaa Rauni Mollbergin ohjaama uudelleenfilmatisointi (1985).
Laineen elokuvan isänmaallista statusta sen sijaan korostavat nyttemmin entisestään sen jokavuotiset itsenäisyyspäivän tv–esitykset.
Muutamat ohjaajat, kuten Jean Renoir Suuressa illuusiossaan (1937), ovat elokuvissaan oivaltaneet sen, että rivisotilaat rintamalinjan molemmin puolin ovat lopulta vain tykinruokaa ja sotaherrojen kabinettipelin shakkinappuloita.
Suomalaiset elokuvantekijät eivät halua tätä näkemystä selvästikään hyväksyä, vaan asioita katsotaan selvästi nationalistisesta vinkkelistä. Lähes poikkeuksetta viholliset onkin kuvattu meikäläisissä elokuvissa vain aivopestyinä tappokoneina, ei tavallisina ihmisinä.
Mikään poikkeus suomalaisten sotaelokuvien kansallismieliseen jatkumoon ei ole Ilkka Vanteen ohjaama lottakuvaus Lupaus. Kuvaavaa elokuvalle on tilanne, jossa yksi tarinan päähenkilöistä on pitkään haaveillut lukevansa eläinlääkäriksi, mutta sodan syttyessä luopuu unelmistaan isänmaan puolesta alkaen toimia lottana…..
EERO J. HERVENOJA
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
