Taistelu tuulimyllyjä vastaan meksikolaisittain, osa II

Olen väsäillyt ja palauttanut ylimääräisen esseeni, jottei minua potkita typerin syin ulos maisteriohjelmasta.

Instituutiomme säännöt luovat vahvaa hierarkiaa opettajan ja oppilaan välille arvosanojen myöntämisen hetkellä. Samainen opettaja voi ensin antaa sinulle minkä tahansa numeron nollan ja kympin väliltä. Sitten sama ihminen on vastuussa uusintakokeen järjestämisestä, jolle asetetaan kymmenen päivän aikaraja. Olisi ihanteellista luoda suora vaihtoehtoinen arvostelumenetelmä, josta olisi vastuussa aikarajoitta toimiva oppilaiden ja opettajien tasavertaisesti muodostama komitea.

Kirjoitin kahdeksansivuisen akateemisesti argumentoidun kirjeen maisteriohjelman johdolle, jotta oikeudenmukaisuus ei saisi ilmaisuaan vain typerässä alistuvassa hiljaisuudessa. Niin ja ettei paatunut alkoholisti pääse juopumaan lisää vallastaan, eikä mene päätöksenteossa 9,5 keskiarvolla maisterintutkintoa seilaavan oppilaan ohi. Kyseessä on keski-ikäinen laskelmoiva ja pitkävihainen mies, jota pitää aina poikkeuksetta teititellä. Ilmaisemiensa mielipiteiden mukaan hän uskoo valkoisen rodun ja eurooppalaisen kulttuurin ylivertaisuuteen, mikä on sinänsä turhan yleinen piirre meksikolaisessa mielenalassa. Vaikka hän harjoittaakin malinchismoa, on hän etnohistoriaan erikoistunut tutkija, mikä käynee erinomaisesta esimerkistä tästä paradoksien verkostossa, jota kutsumme Meksikoksi. Palauttaessani kirjeen sain myös tietää, että Ruvalneitor kuuluu siihen muutaman hengen kollegioon, joka päättää ottaako se vaatimukseni huomioon vai ei. Onnekseni Ruvalneitor on Puolassa, jossa hän mahtaa kihistä raivosta lukiessaan sekä kirjettäni että esseetäni.

En edes tiedä tarkalleen, miten tällaiset tilanteet ratkaistaisiin Helsingin yliopistossa. On liian absurdia ajatella, että asiat edes etenisivät suomalaisessa korkeakoulussa tähän pisteeseen asti. Sen sijaan kokemukseni mukaan korkeakouluopiskelu Meksikossa on monin verroin ja monin tavoin politisoituneempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi vastarintaliikkeisiin vedotaan lähes jokaisella tunnilla. Toisaalta hallitusta pilkataan ääneen joka kerta, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Ironinen nuotti luonnehtii poliittista asennetta ilmapiirissä, jossa lähes kaikki toivo muutoksesta on murskattu kerta toisensa jälkeen. Myös opettajat arvioidaan tiukasti päästä varpaisiin. Vaikka Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen ilmapiiri on ajoittain samaa radikaalia kaliiberia, yliopistot ovat Meksikossa sekä hyvässä että pahassa läpeensä poliittisia tiloja.

En voi olla vertaamatta tutkijoita poliitikkoihin ja muihin muiden kärsimyksestä eläviin niljakkaisiin. On poliitikkoja, jotka elävät politiikasta, mutta eivät lainkaan politiikkaa varten. Samoin on tutkijoita, jotka omistautuvat projekteilleen ilman minkäänlaista sosiaalista omaatuntoa tai tietoisuutta. Tutkijat myös tukevat toisiaan taisteluissa muita yhteiskunnan tahoja tai luokkia vastaan, sillä heidän yhteinen etunsa on pysyä viroissaan mahdollisimman pitkään ja sen he saavuttavat nimenomaan auttamalla toinen toisiaan hädän hetkellä.

En voi olla miettimättä, että haastamalla maisteriohjelman hierarkiat haastan samanaikaisesti koko yhteiskunnan, sen valtarakenteet ja koulutusjärjestelmän. Vaikka CIESAS on marxilaisesti ja kriittisesti suuntautunut opinahjo, riippuu sen rahoitus hallituksen alaisesta Kansallisesta tieteen ja teknologian neuvottelukunnasta (CONACYT). Siksi kysymys kuuluukin, voiko oppilaitos ylipäätänsä kouluttaa kriittisiä, analyyttisiä ja itsenäisiä tutkijoita, jos se ei muodosta väittelylle avointa tilaa. Voiko tällaisesta ilmapiiristä edes haaveilla nykymaailmassa, jossa hallitukset kilpailevat nöyrimmän kapitalismin juoksupojan tittelistä? Jo Marx tiesi, että tuotantosuhteet vaikuttavat tuotantovoimiin, joista puolestaan työn lopputulos riippuu. En voi myöskään jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että asemani osana CIESAS:in yhteisöä heijastelee laajemmin asemaani meksikolaisessa yhteiskunnassa.

Kun katson Meksikon laakson eteläpäädyn vuorijonoa, en pelkää haastaa mädäntyneitä valtarakenteita ja niiden takana seisovia lahoja puunrunkoja, koska periaatteidensa puolesta on taisteltava väsymättä nyt ja aina. Sitä paitsi järjestelmää ei koskaan kyllästy sylkemään kasvoihin.