Taisteluun Suomen puolesta
Pääomalla ei ole isänmaata–eikä pääoman ja imperialististen ulkovaltojen palvelijoilla. Tällä vuosikymmenellä se on taas jouduttu katkerasti kokemaan., kun Suomen itsenäisyyttä on EU-jäsenyyden ja yhä tiiviimmän Nato-kytkennän myötä tuhottu.
Itsenäisyyden alennusmyynnissä on käytetty monta helppoheikin konstia. Tarkasteltakoon tässä niistä vain kahta. Toinen liittyy historiaan, toinen niin sanottuun kansainvälistymiseen ja vaikuttamisen harhakuvaan.
Suomen itsenäistymisvaiheen historia ja sen jälkeinen historia on tehokkaasti alistettu palvelemaan itsenäisyyden alennusmyyntiä. Uushistoriankirjoituksessa Neuvosto-Venäjän Leninin johdolla maallemme myöntämä itsenäisyys on leimattu vastakohdakseen, kavalaksi juoneksi maamme liittämiseksi itäiseen naapuriin. Natsi-Saksan liittolaisuuteen ja sotaan johtanut naapurivihan kylvö ja sapelinkalistelu on tulkittu urheaksi olemassaolon taisteluksi perivihollisen puristuksessa. Suomen sotien jälkeinen suhde Neuvostoliittoon on kuvattu pelon, kyyristelyn, rähmällään olon ja lumedemokratian aikakaudeksi. Vasta tästä kahleesta vapautumisen ja Suomen suuntautumisen EU:hun ja Natoon on väitetty vapauttaneen Suomen varsinaiseen itsenäiseen olemassaoloon.
Tähän propagandaan ei sovi tosiasioista muistuttaminen esimerkiksi ”rähmällään olon” vuosikymmeniä ja EU-aikaa vertaamalla. Ensin mainittuina vuosikymmeninä Suomea ei vaadittu liittymään Neuvostoliittoon, jotta olisi ”vaikutettu meitä koskeviin päätöksiin” ja päästy ”niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehtiin”. Ei vaadittu markasta luopumista ja ruplan käyttöönottoa Suomessa, ei Suomen alistamista itäisen naapurin talousjärjestelmän alaiseksi, ei maamme lainsäädännön sopeuttamista sen lainsäädäntöön eikä maamme liittymistä Varsovan liiton tarkkailija- tai täysjäseneksi. Kaikki tämänkaltaiset vaatimukset Suomeen ovat kohdistuneet vasta EU-jäsenyyden myötä, Emuun valmistauduttaessa ja Naton kumppanuuteen liityttäessä.
Juonikkain itsenäisyyden alennusmyynnin perustelu liittyy ”kansainvälistymiseen” ja valtioiden ja kansakuntien ”keskinäisen riippuvuuden” lisääntymiseen. Niihin on sopeuduttava, sanotaan. Niiden takia itsenäisyys menettää vanhaa merkitystään ja saa uuden sisällön. Uusi sisältö on vaikuttamista osana laajempaa yhteisöä, kuten EU:ta ja Natoa.
”Järkeenkäypä” tuo perustelu on siksi, että se nojaa sinänsä nykytrendeihin. Jokainen näkee, miten talouden globalisaatio etenee, miten suuresti riippuvaisia valtiot ovat toisistaan ja miten kipeästi kansainvälistä yhteistoimintaa tarvitaan monilla aloilla.
Harhauttava tuo perustelu on siksi, että siinä sotketaan tahallaan kaksi eri asiaa. Itsenäiset valtiot joutuvat luopumaan ja myös vapaaehtoisesti luopuvat osasta ehdotonta suvereenia päätösvaltaansa, kun ne ovat mukana kansainvälisissä yhteisöissä ja sopimuksissa. Kyse on kuitenkin erikseen vapaaehtoisesti sovittavista asioista ja itsenäisten valtioiden osallistumisesta. Sitä vastoin EU:ssa kyse ei ole itsenäisten valtioiden yhteistyöstä, vaan niiden, erityisesti pienten jäsenvaltioiden, päätösvallan institutionaalisesta, pysyvästä ja kumuloituvasta luovuttamisesta liittovaltioksi kehitettävälle unionille, sen lainsäädännölle ja yhteiselle ”puolustukselle”. Samantapaisen jäsenmaiden suvereenisuuden riiston sisältää myös Nato-jäsenyys.
EU:n ja sen jäsenmaiden keskinäissuhteessa olennaista ei ole ns. kansallisvaltioiden asema sinänsä. Olennaista ovat kansanvalta sekä kansojen ja kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa. Perimmältään itsenäisyydessäkin on kyse tästä. Liittovaltio EU keskittää ratkaisevat osat jäsenmaidensa kansallista päätösvaltaa itselleen, kansojen ja kansalaisten ulottumattomiin. Menetystä ei korvaa mikään, ei meppien askartelu europarlamentissa eikä unionia, ei Suomea edustavan komissaarin painavakaan salkku.
Haaveilut Suomen merkittävästä asemasta ja vaikutusvallasta EU:ssa kuvastavat mielenkiintoisella tavalla suomalaisen eliitin oireyhtymää, joka koostuu toisaalta alemmuuskompleksista ja saappaannuolemismentaliteetista, toisaalta nousukasmaisesta suuruudenhulluudesta. Nyt tuo eliitti juhlii ja röyhistelee 92-vuotiaan itsenäisyyden siipirikon kustannuksella. Mutta kuten alikersantti Lahtinen tokaisi, ”pieniä ne on silakat joulukaloiksi”.
Meidän vastauksemme on voimistaa taistelua maamme ja sen itsenäisyyden puolesta.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
