Talvisota olisi voitu välttää
Kunnia ja rauha niille, jotka kärsivät ja kaatuivat talvisodassa. Oikeus muistella niille, joita lähtemättömät muistot saavat muistelemaan. Silti on uskallettava sanoa, että talvisodan alkamisen 70-vuotispäivän vietossa on vastenmielisiä piirteitä. Niistä ovat vastuussa ne, joiden velvollisuus olisi tuoda muisteluun malttia, monipuolista pohdintaa, nykypäivän ja tulevaisuuden perspektiiviä–media, valtiojohto, poliitikot, historiantutkijat.
Halutaanko yksipuolisella juhlinnalla todellakin ottaa yhä ”revanssia” aiemmista vuosikymmenistä, jolloin talvisodasta ei muka saanut sanoa totuutta? Halutaanko elvyttää vanhoja viholliskuvia, ja jos, niin ketä se hyödyttää? Halutaanko iskostaa kansakunnan mieleen, että historian tarkastelussa ei ole syytä itsetutkiskeluun, itsekritiikkiin eikä näkökulman laajentamiseen?
Historia, edes talvisodan historia, ei ole mustavalkoinen, ei absoluuttisen hyvän ja absoluuttisen pahan taistelua. Sellaista on vain saduissa ja taruissa. Puhumattakaan, että maailma olisi pyörinyt Suomen ympärillä ja kaikki olisi tapahtunut vain meidän takiamme.
Yksi asia on tietysti selvä: vastuuta talvisodan murhenäytelmästä ei saa panna kummankaan maan kansan niskoille. Vastuussa olivat varsin suppeat hallitsevat piirit rajan molemmin puolin.
Neuvostoliitto ei suunnitellut Suomen liittämistä yhteyteensä. Neuvostoliiton intressit Suomen suunnalla olivat luonteeltaan puolustuksellisia ja niiden mukaisesti se pyrki järjestämään naapuruussuhteet Suomen kanssa sopimusteitse. Silti neuvostojohdolla oli osavastuu tilanteen päästämisestä sotaan ja eräistä selkkausta pahentaneista ratkaisuista.
Toisaalta ei pidä unohtaa Suomen poliittisen johdon virheitä, jotka J.K. Paasikiven mukaan olivat ”vakavimpia ja raskaimpia” Suomen ulkopoliittisten virhelaskelmien sarjassa. Epäluottamuksen ja sodan juuria etsittäessä ei pidä unohtaa myöskään Suomessa sotaa edeltäneinä vuosikymmeniä harjoitettua sisä- ja ulkopolitiikkaa, jo varhain 1930-luvulla aloitettua yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa sekä systemaattisesti juurrutettua itäisen naapurin vastaista ilmapiiriä. Kuten Kyösti Skyttä aikoinaan tutkimuksessaan totesi, ”talvisota oli 20- ja 30-lukujen nationalistisen ideologian johdonmukainen seuraus”.
Kokonaan oma lukunsa oli suomalaisten käyttäytyminen syksyn 1939 neuvotteluissa. Suomalaiset tutkijat aina Osmo Jussilaa ja Timo Vihavaista myöten ovat sitä mieltä, ettei neuvostojohto ollut valmistautunut sotaan eikä halunnut sotaa, vaan pyrki Suomen kanssa sopimukseen. Historiantutkija Arvi Korhosen mielestä suomalaisten neuvottelijoiden olisi pitänyt jäädä Moskovaan. Näin olisi vältytty tulkinnalta, että Suomi oli katkaissut neuvottelut, kirjoittaa Veijo Meri ja jatkaa: ”Englantilaiset hämmästelivät sitä, ettei Suomi osannut käyttää hyväkseen Stalinin tarjoamaa kompensaatiota.” J.K. Paasikivi totesi omasta puolestaan pitäneensä ”jo neuvottelujen aikana–samoin kuin sen jälkeen–sopimuksen tekemistä meille parempana vaihtoehtona”. Ulkoministeri Eljas Erkko ja Väinö Tanner olivat keskeisiä syyllisiä neuvottelujen sabotoimiseen.
Painavimmat talvisodan syttymisen syyt olivat kuitenkin ulkoiset, ennen kaikkea saksalainen fasismi, joka uhkasi sekä Neuvostoliittoa että Suomea. Talvisodan poliittinen historia alkoi Hitlerin valtaannoususta Saksassa ja Suomen vuosi vuodelta tiivistyneestä yhteistyöstä Saksan kanssa. Lisäksi on otettava huomioon lännen suurvaltojen yllyttävä rooli. Ne olivat omaksuneet Hitlerin tyynnyttelypolitiikan, kieltäytyneet kollektiivisesta turvallisuussopimuksesta Neuvostoliiton kanssa ja näyttäneet Münchenin sopimuksella vihreää valoa Saksan hyökkäykselle itään.
Jos kaikkia näitä seikkoja ei oteta huomioon eikä tarkastella kokonaisuutena, talvisodasta ei voida ymmärtää paljoakaan. Jos näitä seikkoja ei haluta tuoda esiin, suomalaisia, eritoten uusia sukupolvia tieten tahtoen tyhmistetään. Julistetaan, ettei historiasta tarvitse mitään oppia. Muuta kuin se, että ”me olimme oikeassa”, että ”ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi” ja että ongelmat ratkaistaan voimankäytöllä, sotimalla.
Tälläkin kertaa talvisotajuhlinnan yhteydessä ylvästellään, miten Suomi on nyt itsenäinen ja miten vapaa se on päättämään itse omista ratkaisuistaan. Kuitenkin on tapahtunut päinvastoin. Tarvitsee vain katsoa, miten Suomen hallitus toteuttaa juoksupoikana EU:n ja sen suurvaltojen tahtoa ja miten se integroi maatamme yhä tiiviimmin sotilasliitto Natoon. Suomella ei ole enää itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja sisäpolitiikkakin on tiukasti EU:n pihdeissä. Talvisotahehkutuksen yksi tarkoitus lieneekin tämän tosiasian peittäminen ja kansalaisten Nato-jäsenyyttä koskevan vastarinnan murtaminen. Johtopäätöksen 70 vuoden takaisista tapahtumista tulisi olla päinvastainen.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
