Talvivaara-yhtiö tietämättömänä – Tuhannet uraanikilot hukassa?

Kun Talvivaaran kaivosta Sotkamossa perustettiin, vain muutaman ihmisen sisäpiiri kaivoshankkeessa tiesi, että käytettävä bioliuotusprosessi irrottaa myös uraania. Lupahakemuksessa sitä ei edes mainittu.

Kuukausia myöhemmin Talvivaara nosti itse asian esille, lyöden rumpua uraanista uutena hittituotteena. Tällä manööverillä Pekka Perän, Paula Lehtomäen ja monen muun pörssipelurin Talvivaara-salkun arvo pomppasi rajusti ylöspäin. Juhlahumun keskellä unohtui kokonaan se, että kipsisakka-altaan pohjalla muhi Perän ja hänen lähipiirinsä sinne virittämä uraaniriski.

Missä on nyt kaikki tuo uraani, jonka kaivos on neljän vuoden toiminta-aikanaan mustaliuskeesta irti liuottanut? Tiistaina Sonkajärvellä järjestetyssä Talvivaaran lähistökatsauksessa kaivososakeyhtiöltä odotettiin vastauksia. 

Uraani haluttiin pitää salassa

Prosessiliuokseen rikastunut uraani oli alun perin tarkoitus kaikessa hiljaisuudessa loppusijoittaa muiden saostussakkojen kanssa kipsisakka-altaisiin.

Uraani aiheutti kuitenkin yllättäen ongelman Norilsk-Nickelin Harjavallan tehtailla, jonne Talvivaara-kaivososakeyhtiö toimittaa nikkelirikasteensa. Rikaste oli voimakkaasti kontaminoitunut uraanista, ja tässä vaiheessa valtio joutui pakkoraossa myöntämään pikaisesti Harjavallan tehtaalle talteenottoluvan 10 000 kilon uraanituotannolle vuosittain.

Talvivaaran tuotua pimitetyn uraanin julkisuuteen huolestuneet kansalaiset kyselivät yhtiöltä, onko uraani varmassa tallessa. Yhtiön edustajat vakuuttivat toistamiseen, että uraani on tiukasti sitoutuneena kiinteään kipsisakkaan, eikä vuotovaaraa ympäristöön ole.

Marraskuussa 2012 kaikki otetut riskit realisoituivat. Alkoi massiivinen kipsisakka-altaiden vuoto.

Riskit realisoituivat

Ensimmäiset näytteet vuotovedestä otti sotkamolainen Ari Korhonen. Mittausten mukaan vuotanut neste ei ollutkaan emäksistä, kuten olisi pitänyt, vaan hapanta, ja kaiken lisäksi se sisälsi erittäin suuria määriä uraania.

Mitä oli tapahtunut? Miksi nesteessä oli paljon uraania, vaikka sen piti olla sitoutuneena altaan pohjalla olevaan kipsiin?

Selitys oli se, että happamuus oli irrottanut uraanin kipsistä ja muuttanut sen liukoiseen muotoon. Mutta miksi voimakkaasti emäksinen allas olikin muuttunut voimakkaasti happamaksi?

Yhtiön ensimmäinen selitys oli hyvin luonnonmukainen, melkein kuin bioliuotus. Yhtiö väitti, että kaivoslouhoksessa olleet varastovedet olivat kaivoskiven, mustaliuskeen, vaikutuksesta muuttuneet happamiksi ja kun niitä pumpattiin kipsisakka-altaaseen, koko altaan pH muuttui.

Tilanne paljastui kun yhtiön tuotantojohtaja Harri Natunen lipsautti asian todellisen laidan Talvivaara-yhtiön lähistökatsauksessa Kajaanissa marraskuussa 2012. Kipsisakka-altaisiin olikin pumpattu kaivoksen voimakkaasti happamia ja metallipitoisia prosessiliuoksia, vaikka altaat olivat tarkoitettu nimensä mukaisesti ainoastaan kipsisakan varastointiin.

Kun altaiden seinämiä oli vielä korotettu noin viidellä metrillä, syntyi useiden miljoonien kuutiometrien varastoallas-kapasiteetti yhtiön huonosti toimivista bioliuotuskasoista tulviville prosessivesille.

– Tämä oli sitten se pienempi riski, joka otettiin ja nyt se realisoitui, tunnusti toimitusjohtaja Pekka Perä marraskuun katsauksessa.

Korotetut altaat täynnä väärää nestettä aiheuttivat yhdessä kehnon ja uraanille luvittamattoman allasrakentamisen kanssa Talvivaarassa yhden maailman suurimmista uraanikaivosonnettomuuksista. 

Yhtiön edustajat tietämättömänä

Stop Talvivaara -kansanliike on yrittänyt selvittää jo kuukausia, kuinka paljon Talvivaaran kaivos on neljän vuoden aika rikastanut uraania prosessiliuokseen. Liikkeen videotoimittaja Hannu Hyvönen arvioi, että kaivosalueella olisi uraania jopa 500 000 kiloa.

Missä on nyt kaikki tuo uraani? Paljonko on sakka-altaiden kipsissä, paljonko vuodosta täyttyneissä varoaltaissa ja kaivoslouhoksessa? Paljonko Harjavallassa? Ja paljonko loppujen lopuksi päätyi Oulujoen- ja Vuoksen vesistöihin?

Sonkajärvellä 19. maaliskuuta Talvivaaran järjestämässä lähistökatsauksessa yleisön kysymyksiin vastaamassa oli Talvivaaran edustajina toimitusjohtaja Pekka Perä, ympäristöjohtaja Eeva Ruokanen, tuotantojohtaja Harri Natunen sekä ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla.

Yksikään yhtiön edustaja ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan Stop Talvivaara -liikkeen esittämiin kysymyksiin. 

Vielä Sonkajärven katsausta edeltävänä iltana YLE:n A-Studiossa, että haitankärsijöitä on ainoastaan kolme vuotojen vaikutusalueen mökkiläistä. Sonkajärven tilaisuudessa maatalon emäntä Raili Eskelinen kysyi montako haitoista kärsivää ranta-asukasta salissa on, jolloin käsiä nousi noin neljäsosa parinsadan hengen yleisöstä. 

Tilaisuudessa Pekka Perä ei myöskään tuntunut ymmärtävän sitä, että kaikki vesistöt ovat seutukuntalaisten ja kaikkien muidenkin ihmisten yhteistä nautinta-aluetta, rantojen omistusuhteesta riippumatta. Ympäristölainsäädännön ja -valvonnan tehtävä tulisi olla, ettei tätä oikeutta missään vaiheessa syrjäytetä. 

Talvivaaran tapauksessa näyttää siltä, että lainsäädännön ja valvonnan ainoa rooli on kaiken muun kustannuksella yhtiön liiketoiminnan edistäminen.

Apu ei kelvannut

Tilaisuuden jo päätyttyä Stop Talvivaara-liikkeen edustajat tarjosivat apuaan uraanimysteerin selvittämiseen konkurssin partaalla hoippuvalle kaivosyhtiölle. 

– Saammeko tulla ottamaan näytteitä kipsisakka-altaiden uraanipitoisuudesta”, kysyi Hannu Hyvönen yhtiön ympäristöpäälliköltä. 

Jostain syystä Veli-Matti Hilla torjui tarjouksen jyrkästi. 

– Sertifioitu näytteenottaja ottaisi näytteet, joiden analysoinnin kustantaisimme itse. 

Avoimia kysymyksiä yhdessä maailman suurimmassa uraanikaivoksen allasonnettomuudessa on yhä luvattoman paljon. Vastauksia saatanee odottaa kauan.