Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Talvivaaran ympäristötuhot otettava vakavasti

    Kotimaa
    26.3.2012 - 17:54
    Tiedonantaja
    TA
    Marianne Maksniemi ja Susanna Rissanen pohtivat

    ELY -keskuksen toistuvista huomautuksista ja varoituksista huolimatta Talvivaara ei ole saanut ympäristöpäästöjään kuriin. Kajaanin kaupungin päättäjät ovat kerta toisensa jälkeen katsoneet läpi sormien Talvivaara Sotkamo Oy:n toimia.

    – Tälle on tultava loppu ennen kuin on liian myöhäistä, toteavat kajaanilaiset Marianne Maksniemi ja Susanna Rissanen.

    Alue on saastunut

    Naisten mukaan Talvivaaran kaivos on toiminnallaan ja riittämättömällä varautumisellaan aiheuttanut Kainuun Talvivaaran alueen saastumisen.

    – Talvivaara Sotkamo Oy on myöntänyt, että arvio sulfaattipäästöjen suuruuksista oli virheellinen. Kaivostoiminta on osoittanut konkreettisia haittavaikutuksia alueen ympäristöön, asukkaiden viihtyvyyteen ja Kainuun matkailuelinkeinon harjoittamiseen. Talvivaara Sotkamo Oy:n ratkaisuna on lakaista ympäristöhaitat maton alle vain nimellisesti, hakemalla päästöjen monikymmenkertaista korotusta, vaikka päästörajojen ylitys jo pienemmillä luvilla on aiheuttanut mittavia haittoja, sanovat Maksniemi ja Rissanen.

    – Vastustamme Talvivaaran aikomusta talteen ottaa uraania, koska sitä käytetään joko aseisiin tai ydinvoimaloihin ja se palautuu näin ollen ydinjätteenä tai laskeumana. Koko maailmassa ei ole ainoatakaan ennakkotapausta jossa tällainen kaivostoiminta ei olisi aiheuttanut mittavia ympäristöhaittoja alueelleen. Lisäksi kaivostoiminta on aloitettu lokakuussa 2008 biokasaliuoittamalla, jolloin uraania on irronnut sivutuotteena. Asiantuntijoilla on ollut tietoisuus tästä, kumminkaan uraania ei ole käsitelty asianmukaisesti eikä siihen ole ollut asianmukaisia lupia.

    Ajetaanko perheet evakkoon?

    Marianne Maksniemi ja Susanna Rissanen pohtivat, että mikäli Talvivaaran uraaniluville ja uusille päästöhakemuksille näytetään vihreää valoa, on vain oikeus ja kohtuus että nämä päättäjät tulevat itse perheineen myös asumaan Talvivaaran kupeeseen.

    – Samalla se paikkaisi sitä asukaskatoa, joka lähialuetta tulee kohtaamaan terveyttään ja luontoa vaalivien muuttaessa muualle. Jos kaivostoiminta saa jatkaa nykyisellä mallilla, saatikka pahemmalla saastuttamisella, me joudumme perheinemme harkitsemaan vakavasti tarjoaako Kainuu jatkossa enää meille sellaista elinympäristöä, jossa me haluamme asua ja vaikuttaa, kommentoivat pienten lasten äidit Maksniemi ja Rissanen.

    Uutisten mukaan Talvivaaran kaivokselta on päässyt vastikään luontoon metallipitoisia vesiä. Myös poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan Talvivaaran kaivosalueella 15. maaliskuuta sattuneesta kuolemantapauksesta. Poliisi epäilee, että kohonneilla rikkivetyarvoilla on osallisuutta tapauksessa.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Ignacio Ramonetin mukaan käsillä oleva teknologinen murros uhkaa sekä yhteiskunnallista vapautta että työväenluokan asemaa. Kuva Cancillería Ecuador CCO 2.0
    Teoria
    17.11.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Radikaali älykkö esittää vasemmistolle roolia tekoälykehityksessä

    Kansainvälisen vasemmiston teoreettisten julkaisujen kolmannessa tapaamisessa Kuuban Havannassa (16.10.

    Orpo Purran hallituksen lakiesitys muodostaa Pamin mukaan vakavan riskin työturvallisuudelle. Kuva Belenois CCO 4.0
    Uutiset
    14.11.2025
    Toimitus

    ”Viinaa voisi tilata kaikkialta Euroopasta”

    Vanha on nyt myyty, mutta Ylioppilasteatterin kohtalo on vielä epäselvää Kuva Jampe CCO 3.0
    Kulttuuri
    13.11.2025
    Toimitus

    Pitääkö opiskelijoiden vallata uudelleen Vanha ylioppilastalo?

    Adoptioiden historia Suomessa on ollut pitkälti tutkimatta, mikä on jättänyt maan kansainvälisen adoptiotutkimuksen marginaaliin. Kuva ASPA
    Tutkimus
    13.11.2025
    Toimitus

    Lapsen etu adoptiossa heijastaa yhteiskunnan valtarakenteita

    Päättäjiin vedotaan Vanhan ylioppilastalon säilyttämiseksi alkuperäisessä tarkoituksessaan ylioppilaskunnan omistuksessa. Kuva Erik Cooper CCO 2.0
    Uutiset
    12.11.2025
    Toimitus

    Yli 300 kulttuurin ja yliopistojen toimijaa vetoaa: ”Ainakin Vanha ylioppilastalo säilytettävä HYY:n omistuksessa”

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2025 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!