Tarina maailman vapaimmista vaaleista maailman vapaimmassa maassa

Suomi oli mennyt kerrassaan kiittämättömäksi paikaksi. Huolimatta vuosia jatkuneesta maksullisesta arvovalintavaikuttamisesta, Yleisradioon kohdistetusta hienovaraisesta poliittisesta ohjauksesta, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan suotuisista näkemyksistä ja siitä että EK:n ja SAK:n johto oli keskeisistä asioista pääosin samaa mieltä, oli kuitenkin maassa päädytty tilanteeseen, jossa kommunismi levisi valtoimenaan, ja isänmaa oli vaarassa. Oli nimittäin päätetty järjestää vapaat ja demokraattiset vaalit. Tai noh, vaalit.

Niinpä jokaiseen kotiin oli lähetetty kirje, jossa kerrottiin ihmisille äänioikeudesta, ja kodittomat varmaan osallistettiin jotenkin mukavasti heidätkin, vaikka tosin kokouspullien äärellä oli leikkisästi naurahdettukin, että onhan se tavallaan myös ihmisen oma vastuu, että elämä tulee järjestettyä kelvollisesti. Viime kädessähän se on itsestä kiinni, kuinka monta kymmentä miljoonaa valtio maksaa yritystukia, ja sattuuko päätymään konkurssikypsän pankin omistajaksi hetkellä, jolloin se kannattaa!

Äänestäjä, joka oli täydellisesti informoitu hänelle tarjottujen eri vaihtoehtojen vaikutuksista, syntymässään saanut tasavertaiset mahdollisuudet ja nimen Veijo Vaalikarja, meni tästä vaihtoehtojen moninaisuudesta suorastaan hämilleen. – Aivan todellako voin valita yksityistetyn palvelun mainosesitteen värin? Veijo kyseli ihmeissään. Eikö tämä nyt ole jo aivan liikaa?

Vaalikoneesta ehdokkaaksi oli tullut Jorma-Hermanni Sote-Jyrkänne, jonka vaalislogan oli maltillinen Yksityistetään kaikki ja maahanmuuttajat ilmaistöihin ilman palkkaa!

– En ole rasisti, mutta suhtaudun yhdenvertaisuuteen kriittisesti, tarkensi Jorma-Hermanni vaalipaneelissa, jonne oli kutsuttu kaikki aiemminkin asioista pääosin samaa mieltä olleet puolueet.

Veijo oli hankkiutunut paneeliin paikalle, mutta siellä tosin kerrottiin, että tärkeintä on kommentoida netissä, koska siellä kysytään kantaa homoliittoihin sekä siihen, pitäisikö päätöksenteko pohjata nykyistä enemmän Raamattuun.

Paneelin jälkeen Veijo uskaltautui kysymään Jormalta, mitä mieltä hän oikeastaan on tästä demokratiasta ja näistä vaaleista. Tähän Jorma-Hermanni vastasi: – Me tarvitsemme vahvoja johtajia, jotka asettavat tavoitteet, laativat prosessikaaviot ja jälkeenpäin sitten selittävät toimittajille, miksi kaikki meni päin helvettiä. Veijoa vastaus hämmensi, ja niinpä Jorma-Hermanni huomattuaan asian alkoi toistella monotonisella äänellä “Ei ole rahaa, ei ole rahaa”. Jorma-Hermanni tosin oli yksi paikkakunnan menestyvimpiä liikemiehiä, mutta kaikkienhan meidän on ymmärrettävä, että vastuuttomasti eläminen ei nyt vaan käy!

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja koska tuhat sanaa kuitenkin on enemmän kuin keskiverto suurvallan presidentti kykenee itsenäisesti tuottamaan, myös Jorma-Hermanni oli keskittynyt kampanjassaan lähinnä edustavien kuvien julkaisemiseen itsestään. Siinäkin tosin oli kosolti hommaa, koska normaalisti hän esiintyi sosiaalisessa mediassa lähinnä humalassa ja ilman housuja. Niinpä Veijon ja Jorma-Hermannin ympärillä pörräsi koko ajan innokas kampanjatyöntekijä, joka nautti koko työllistämistukensa kyllyydestä.

Veijo sai muistoksi tästä kaikesta Jorma-Hermannin kanssa otetun kuvan ja kiiltäväpintaisen esitteen. Kotona televisio kertoi, että näin nämä asiat koetaan ja Kreikan tie se vaan häämöttää. Joku vaati jalkaväkimiinoja pyöräteille, jotta kasvissyönti pysyisi aisoissa. Niin painui päivä illaksi ja yöksi maailman vapaimmassa ja parhaimmassa maassa.