Tulonjako uusiksi

Vuoden 2016 kevätkesällä solmittu laajasti työmarkkinakenttää sitova niin sanottu kilpailukykysopimus (kiky) merkitsee miljardien tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille. Palkat jäädytettiin vuoden 2017 alusta lukien välittömästi 12 kuukaudeksi ja työaikaa pidennettiin ilman siitä maksettavaa palkkaa 24 tunnilla vuodessa. Työntekijöiden eläkevakuutusmaksuja korotettiin 1,2 prosenttiyksikköä ja työttömyysvakuutusmaksua 0,8 prosenttiyksikköä. Työnantajien maksuja vastaavasti alennettiin samalla määrällä. Lisäksi työnantajien sosiaaliturvamaksua alennetaan vuosina 2017 – 2019 yhdellä prosenttiyksiköllä ja sen jälkeen pysyvästi 0,58 prosenttiyksiköllä. Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikataan 30 prosentilla vuosina 2017–2019.

Kyse on yksiselitteisesti järjettömästä politiikasta, jolle ei löydä perusteita muualta kuin uusliberalismin kyseenalaisista teorioista.

Viime keväänä tästä tulonsiirrosta suuryhtiöiden osakkeenomistajat kääräisivätkin ennätykselliset osingot taskuihinsa ja veroparatiiseihin. Työntekijöille tämä merkitsee reaaliansioiden alentumista ja elintason laskua. Kansantaloudessa tämä tarkoittaa kotimaisen kulutuskysynnän supistumista ja julkiselle sektorille entistä pienempää verokertymää, jonka seurauksena leikkauspolitiikka jatkuu entistä rujompana. Myös tuotantotoiminnalle ostovoiman ja kulutuskysynnän heikkeneminen tuo eteen sopeutumistoimia, jotka kuten tunnettua ovat useimmiten työpaikkojen karsimista.

Kyse on yksiselitteisesti järjettömästä politiikasta, jolle ei löydä perusteita muualta kuin uusliberalismin kyseenalaisista teorioista.

Loppukesän aikana on käynnistetty keskustelu ja todennäköisesti jo neuvotteluprosessikin kiky-sopimuksen jatkamiseksi, mutta julkisuuteen on myös noussut ay-liikkeen taholta varsin kriittisiä näkökohtia jatkosopimuksia kohtaan. Monet ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että kikyily riittää ja nyt tarvitaan liittokierros.

Työntekijöiden ansioiden, julkisten palvelujen ja kansantalouden terveemmän kehityksen kannalta katsottuna nyt tarvitaan aivan toisenlaista tulonjakopolitiikka kuin mitä kiky edustaa. Tarvitaan rakenteissa tuntuva tulonsiirto palkansaajille: reippaat palkankorotukset.

Palkkojen korottamisella olisi monin tavoin taloutta tervehdyttävä vaikutus. Ostovoiman kasvu lisäisi tavaroiden ja palvelujen kysyntää ja parantaisi siten myös työllisyystilannetta. Valtion ja kuntien tulot kasvaisivat reippaasti koska palkankorotuksista suuri osa siirtyy veroina julkiselle sektorille. Kasvavilla verotuloilla voidaan kattaa julkisen sektorin työntekijöiden palkankorotukset ja perua monet leikkaukset, joita on tehty sosiaaliturvaan ja koulutukseen.

Onko palkankorotuksiin sitten varaa? Kyllä on, ja runsaasti! Kyse on vain siitä mitataanko työntekijöille oikeudenmukaisempi osa työn tuloksista.

Ay-liikkeessä on aistittavissa radikalisoitumista siinä tarkoituksessa, että valmiudet ryhtyä tositoimiin ovat kypsymässä.

Silläkin uhalla, että valtionvarainministeri on sitä mieltä, ettei tulonjakopolitiikka kuulu muille kuin hänelle itselleen, kannustan työpaikoilla, ammattiosastoissa ja koko ay-liikkeessä asettamaan reippaat palkankorotusvaatimukset sekä valmistautumaan vaikka lakolla viemään tavoitteet lävitse.