Tuottavuusloikka pääoman hyväksi

Vuosituhannen vaihteessa Suomen kilpailukyky oli historiallisen korkealla tasolla. Pääomia ja palkkoja vertailevaan funktionaaliseen tulonjakoon perustuvan mittarin mukaan Suomen hinta- ja kustannuskilpailukyky oli tuolloin parempi kuin kertaakaan koko ajanjakson 1960–2013 aikana. Osittain hyvää kilpailukykyä selittää myös markan valuuttakurssi. Markka kytkettiin vuonna 1996 osana Suomen EMU-prosessia EU:n valuuttakurssimekanismiin (ERM) hyvin edullisella valuuttakurssilla.

Suomalainen vientiteollisuus eli hetken aikaa todellista kultakautta, josta suunta ei voinut olla kuin alaspäin. Ajat ovat muuttuneet, maailman ja Euroopan talous heikossa hapessa, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto haikailee yhä entisen kaltaisia tuottoja.

Ja tässä kuvaan astuu SSS-hallitus.

Kustannuskilpailukyky hanskassa

Suomen Pankin arvion mukaan kustannuskilpailukykyä parantava loikka olisi noin 10-15 prosenttia. Tästä yhteiskuntasopimuksen pitäisi tuoda viisi prosenttia, palkkamaltin viisi ja erilaiset muut, lähinnä rakenteelliset toimet loput viisi.

Mistä tämä luku – 15 prosenttia – oikein on peräisin? On vaikea ajatella, että se muodostuisi vertailtaessa kustannuskilpailukykyä Suomen keskeisiin kilpailijoihin maailmanmarkkinoilla.

Aalto-yliopiston taloustieteiden professoriPertti Haaparanta totesi syyskuussa, että Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa vaikkapa Saksaan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet. Haaparanta keräsi tilastotietonsa OECD:n tietokannoista, jotka olisivat kyllä Suomen Pankin ja hallituksenkin käytettävissä.

Samat OECD:n tilastot kertovat myös, miten palkan suhteelliset työnantajakulut jäävät Suomessa alle EU-keskiarvon. Suomessa työnantajien sivukulujen osuus palkkakuluista on 22 prosenttia, kun EU-alueen keskiarvo on lähes 25 prosenttia ja euroalueen yli 25 prosenttia. Korkeimmat työn sivukulut ovat Ranskassa, Ruotsissa ja Belgiassa, jossa ne ylittävät 30 prosenttia.

Kansantulo-osuuksia palkoista voitoille

SSS-hallitus, Suomen Pankki, EK ja muutkin tahot ovat kuitenkin kivenkovaa paaluttaneet tuon 15 prosentin loikkatavoitteen.

SOSTE:n pääekonomisti Jussi Ahokas toteaa, että kilpailukyky- tai tuottavuusloikassa on kyse yritysten kannattavuuden lisäämiseksi toteutettavasta operaatiosta, jossa kansantulo-osuuksia muutetaan palkoista voittojen suuntaan. Tämän pitäisi kannustaa sitten yritykset investoimaan ja työllistämään.

– Taustaoletus on, että vaikka palkkaosuuden pienentäminen syö kotimaista kysyntää, ulkoinen kilpailukyky paranee niin paljon, että vientitulot ja yritysten innostuminen investoimaan kattavat kotimaisen kokonaiskysynnän laskun. Tästä ei valitettavasti ole mitään takuita, vaan ulkomaisen kysynnän kehitys sekä kustannuksista riippumaton kilpailukyky voivat silti olla niin huonoja, ettei positiivista vaikutusta synny, huomauttaa Ahokas.

Myönnytyksiä jo tehty

Kun tarkastelee kansantalouden tilastoja, huomaa, että tuo SSS-hallituksen ja EK:n vaatima 15 prosentin siirto työltä pääomalle on suurin piirtein sama kuin pääoman tuottoprosentista 2000-luvulla sulanut osa.

On muistettava, että duunaripuoli on 2010-luvulla antanut ainakin kuusi myönnytystä työnantajille – ilman, että työpaikkoja olisi syntynyt yhtään lisää.

Työnantajalta on poistettu Kela-maksu, yhteisöveroa alennettiin 4,5 prosenttiyksikköä, varallisuusvero on poistettu, on tehty raamisopimus vuonna 2011, työllisyys- ja kasvusopimus vuonna 2013 ja kaksi maltillista palkkaratkaisua.

Lisäksi on neuvoteltu eläkeratkaisu, jossa eläkeikä nousee portaittain 63:sta 65:een.

Miksi ay-liike siis edes suostuu neuvottelemaan tuottavuusloikasta?

Vaihtoehto löytyy

Käytännössä ”tuottavuusloikka” on sisäisen devalvaation ja lainsäädännön keinoin toteutettu varojen siirto työltä pääomalle. Sen hurskaana julkituotuna perusteluna on työllisyyden parantuminen, mikä ei ole toteutunut edellisilläkään toimilla ja josta ei nytkään ole mitään takeita. Sen sijaan varmoja talouden dynaamisia vaikutuksia ovat verotulojen aleneminen ja kotimaisen kysynnän lasku, mikä lisää työttömyyttä ennestään.

Suomen taloudessa toki on pahoja ongelmia. Ne liittyvät ennen muuta massiiviseen rakennetyöttömyyteen, investointien vähyyteen, osinkojen ulosmittaukseen, veronkiertoon, olemattomaan teollisuus- ja työllisyyspolitiikkaan, vanhanaikaiseen energiapolitiikkaan ynnä muihin tekijöihin. Näihin ei kuitenkaan voida vaikuttaa palkkoja ja työehtoja polkemalla tai hyvinvointivaltiota purkamalla.

Mistä sitten vaihtoehtoa? Edelleen ajankohtainen on SKP:n edustajakokouksessa 2013 tehty asiakirja Talous ihmistä varten, joka on luettavissa muun muassa puolueen verkkosivuilla ja edustajakokouskirjassa. Sitä kehtaa esitellä kaikille, jotka kaipaavat muutakin kuin SSS-hallituksen markkinauskovaista liturgiaa.