Työkyvytön heitteillä!

Yhteiskunnassamme puhutaan mielellään niin sanotuista arjen sankareista. Me ollaan kuulemma arjen sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, vai miten se meni J. Karjalaisen laulu, jota Senaatintorilla jääkiekkoilijammekin antaumuksella hoilasivat.

Miten se meidän sankarien elämä sitten näyttäytyy siinä arjessa? No, sotaveteraaneista on tehty kunniakansalaisia ja kutsutaan itsenäisyyspäivän juhliin, mutta miten meidän muiden sankaruuden yhteiskunta palkitsee?

Nyt kun on jo hieman omakohtaista kokemusta, niin kurjasti kohdellaan. Ja nimenomaan siten, että sairasta työkyvyttömäksi joutunutta pompotellaan yhteiskunnan rattaissa kohtuuttomasti.

Luulisi, että kun ihminen on antanut elämästään työurana 40 vuotta yhteiskunnalle, maksanut kiltisti maksunsa, on antanut pyyteettömästi oman panoksensa hyvinvointivaltion luomiselle – ja sairastunut sitten työstään ja uurastuksestaan, että työkyvytöntä kohdeltaisiin kuin kukkaa kämmenellä.

* * *

Valitettavasti näin ei ole.

Työkyvytön tuntee melko pian itsensä viranomaisten taholta luuseriksi, joka yrittää kepulikonsteilla itselleen helppoa loppuelämää. Väkisinkin tulee tunne, kuinka viranomaisten taholta työkyvyttömän sairastaminen on tehty niin vaikeaksi, että mahdollisimman moni ei lähtisi siihen oravanpyörään.

Enkä nyt tarkoita ainakaan omalta kohdaltani hoitavia lääkäreitäni. Minua on hoidettu asiaankuuluvasti, kuunneltu ja lähetetty erilaisiin tutkimuksiin – heille kiitokset erinomaisesta paneutumisestaan sairauteeni.

Lääkäreissä käynnit, tutkimuksissa ramppaaminen ja epätietoisuudessa eläminen on jo itsessään niin raskasta, että olettaisi sen riittävän. Mutta ei, aivan kuin kostoksi kun et jaksanut eläkeikään asti, sinua nöyryytetään myös henkisesti.

En syytä myöskään Kelan virkailijoita, he tekevät työtään lakien ja asetusten mukaan jotka päättäjät suuressa viisaudessaan ovat laatineet.

Päättäjät ovat päättäneet, että lääkärin lausunto sairaudesta riittää vain joksikin aikaa. Tarvitaan B-lausunto jonka Kela käsittelee ja päättää hyväksyykö vai hylkääkö. Ja sairauden pitkittyessä vielä uusi B-lausunto ja taas käsittely kestää kolmisen viikkoa. Sitten vaaditaan erikoislääkärin lausunto ja taas käsitellään, hyväksytäänkö vai hylätäänkö.

Siinä välissä Kela on lähettänyt kaavakkeen, jossa minun pitää eritellä työuraani ja kertoa omin sanoin, miksi olen omasta mielestäni työkyvytön.

* * *

Kun käsittelyajat ovat pitkät ja sairauspäiväraha olematon, niin jokainen käsittää kuinka kusessa työkyvytön on.

Kun henkiset ja fyysiset voimavarat alkavat hiipua, vaikka kuinka vahva olisit ollut, ja sitten kun joudut taisteluun sairauden lisäksi jokapäiväisestä leivästä, niin miettikääpä, päättäjät, miltä elo tuntuu?

Olenkin pohtinut, saanko aikanaan eläkkeen hullun vai fyysisen sairauden papereilla, sillä niin lujilla välillä psyyke on kun joutuu byrokratian armottomiin rattaisiin.

Sanokaa nyt, päättäjät, millä oikeudella te kohtelette meitä työelämässä työkykymme ja terveytemme menettäneitä sikamaisesti? Kehtaatte vielä pokkana esittää työurien pidentämisiä, vaikka jo nyt imette meidät kuiviin ennen aikojaan ja ilkeätte vielä yrittää estää pääsyä edes rampana pois työelämästä.

Turhaan taisin olla rakentamassa hyvinvointivaltiota, kun kohtelu on sitä, että syljette meidän päälle – te muka vastuulliset päättäjät.

* * *

Toisaalta ainakin minun kanssani lyötte kirveenne kiveen. Minua ei niin vain nujerreta, niin kauan kuin vain henkiset ja fyysiset voimani vähänkin riittävät. Aion olla piikkinä monin eri tavoin teidän lihassanne.

Kaikki eivät vain jaksa – heitä on pilvin pimein, jotka itkua pusertaen joutuvat nöyrtymään sairaana ja vaivaisena oman yhteiskuntansa armoille. Ymmärrän heitä, jotka eivät voi millään ilveellä tuntea suomalaista yhteiskuntaa omakseen.

Joutaisivat mokomat päättäjämme nurkkaan häpeämään. Olen puhunut!