USA auttoi Saddamia myös joukkotuhoasein 1980-1988
George W. Bush
ja hänen lähipiirinsä esittävät
hurjimpana osoituksena
Saddam Husseinin
vaarallisuudesta ja keskeisenä
perusteluna ”ennaltaehkäisevälle” hyökkäykselle
Irakia vastaan sen, että Saddam käytti sodassa Irania vastaan
vuosina 1980-1988 myrkkykaasua ja hyökkäsi kemiallisin asein
myös omaa kurdiväestöään vastaan vuonna 1988. He
vain jättävät kertomatta, että USA auttoi tuolloin kaikin
tavoin Irakia joukkotuhoaseiden valmistamisessa ja käyttämisessä.
USA:n presidenttinä oli
Ronald Reagan
ja varapresidenttinä
nykyisen presidentin isä
George
Herbert Walker Bush
.
Asioista perillä olevat ovat tienneet USA:n roolista koko ajan, ja
vaihtoehtoiset yhdysvaltalaiset mediat ovat palauttaneet tosiasiat mieleen
viime viikkoina (mm. Znetissä julkaistu Larry Everestin ”Fueling
the Iran-Iraq Slaughter”, jonka esittämiä faktoja tässä
kirjoituksessa osittain kerrataan).
Mutta laajemmalle yleisölle asiasta kertoi
The New York Times
18. elokuuta kaunistelevalla otsikolla ”Officers Say U.S. Aided Iraq
in War Despite Use of Gas” (Upseerit sanovat, että USA auttoi
Irakia sodassa huolimatta kaasun käytöstä).
Lehti kertoi, että johtavien upseerien mukaan, joilla oli suoraa
tietoa salaisesta ohjelmasta, USA:n viranomaiset antoivat Irakille ”ratkaisevaa”
sotilaallista apua samaan aikaan kun USA:n tiedustelupalvelut tiesivät,
että irakilaiset komentajat käyttäisivät kemiallisia
aseita käydessään Iranin vastaisen sodan puolustustaisteluja.
On jo pitkään tiedetty, että USA antoi Irakille satelliittitiedustelu-
ja muuta sotilaallista apua estääkseen Iranin voiton. Uutta New
York Timesin jutussa oli USA:n sekaantumisen laajuus. ”Yli 60 sotilastiedustelupalvelun
(DIA) upseeria välitti Irakille yksityiskohtaista tietoa iranilaisten
joukkojen sijoittelusta, taktisista taistelusuunnitelmista, ilmaiskusuunnitelmista
ja arvioiduista pommitustuhoista.”
Pentagonin ohjelma jatkui myös, kun kävi selväksi, että
Irakin armeija ”oli liittänyt kemialliset aseet arsenaaliinsa
ja lisäsi ne sotasuunnitelmiinsa, joita amerikkalaiset neuvonantajat
valmistelivat tai ehdottivat”. Ilmeinen johtopäätös,
jota Times ei tee, on, että USA:n suunnitelmat oli laadittu tietäen,
että Irak käyttäisi kemiallisia aseita.
The Washingtonin Postin
kuuluisa tutkiva toimittaja
Bob Woodward
kertoi jo 15.12.1986, että CIA alkoi antaa Irakille tiedustelutietoa,
mitä se käytti ”testatakseen” sinappikaasuhyökkäyksiään
iranilaisjoukkoja vastaan. Arviolta 50 000 iranilaista sai surmansa kaasusodankäynnissä.
(Bruce Jentleson: With Friends Like These – Reagan, Bush, and Saddam,
1982-1990).
Yksi DIA:n upseeri kertoi New York Timesille, että Pentagon ”ei
ollut kovin kauhuissaan Irakin kaasun käytöstä. Se oli vain
toinen tapa tappaa ihmisiä – joko luodilla tai fosgeenilla, ei sillä
ollut väliä.” Toinen tiedustelu-upseeri sanoi, että
kaasun käyttö irakilaisten toimesta taistelukentällä
ei antanut aihetta syvään strategiseen huoleen”. Ja Times
jatkoi: ”Se mistä herra Reaganin apulaiset kantoivat hänen
mukaansa huolta oli se, että Iran ei suorita läpimurtoa Faon niemimaalle
eikä levitä islamilaista vallankumousta Kuwaitiin ja Saudi-Arabiaan.”
USA:n kyyninen ja manipuloiva rooli ei rajoittunut vain edellä kerrottuun.
USA myös aktiivisesti yllytti Irakia aloittamaan sodan.
Vuoden 1979 alussa USA:n uskollinen liittolainen, Iranin shaahi
Reza
Pahlevi
syrjäytettiin. Saman vuoden marraskuussa militantit iranilaisopiskelijat
valtasivat USA:n Teheranin-lähetystön. Ja joulukuussa 1979 neuvostojoukot
saapuivat Afganistaniin sen jälkeen kun USA oli organisoinut maassa
aseellisen vastavallankumouksellisen kapinaliikkeen.
Tapahtumat järkyttivät USA:n johtoa. Ne uhkasivat heikentää
USA:n otetta öljyrikkaasta Persianlahden alueesta ja antaa neuvostoliittolaiselle
kilpailijalle geopoliittisen edun. USA lähti vastahyökkäykseen
ja yksi monista rintamista oli yllyttää Irakia hyökkäämään
Iraniin.
Tuolloin vallassa olleen
Jimmy Carterin
hallinnon virkailijat
ovat koko ajan kiistäneet, että USA näytti Irakille vihreää
valoa ennen kuin se aloitti 22.9.1980 hyökkäyksensä. Todisteet
kuitenkin osoittavat, että USA teki juuri niin. Viisi kuukautta ennen
hyökkäystä, 14.4.1980, Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja
Zbigniew Brzezinski
viestitti USA:n halukkuudesta yhteistyöhön
Irakin kanssa ja korosti, ettei maiden välillä ole mitään
eturistiriitaa. Kesäkuussa iranilaiset opiskelijat paljastivat Brzezinskin
ulkoministeri
Cyrus Vancelle
toimittaman salaisen muistion, jossa
suositeltiin Iranin ”horjuttamista” sen naapureiden avulla.
Iranin silloisen presidentin
Abol Hassan Bani-Sadrin
mukaan Brzezinski
tapasi Saddam Husseinin Jordaniassa kaksi kuukautta ennen Irakin hyökkäystä.
”Brzezinski oli vakuuttanut Saddam Husseinille, ettei USA vastustaisi
Khuzestanin irrottamista Iranista”, Bani-Sadr kirjoitti. Khuzestan
sijaitsee lounais-Iranissa.
Lontoolainen
Financial Times
on myös todistanut, että
USA välitti kolmansien maiden kautta Saddamin hallinnolle satelliittitiedustelutietoa
ja johdatteli Irakia uskomaan, että Iranin joukot romahtaisivat nopeasti,
jos Irak hyökkäisi.
Kun USA:n johto siis nyt puhuu Saddamista ”raakana hyökkääjänä”,
siihen pitää lisätä, että USA oli sysäämässä
Irakia pitkään, veriseen sotaan.
USA auttoi asein sekä Irakia että Irania ja manipuloi niitä
varmistaakseen, ettei kumpikaan olisi saanut ratkaisevaa voittoa sodassa.
Vuonna 1983 eräs USA:n virkailija julisti: ”Me emme välitä
paskaakaan niin kauan kuin Iranin ja Irakin verilöyly ei kosketa liittolaisiamme
tai muuta voimatasapainoa.” (Dilip Hiro: The Longest War)
Vuoteen 1982 tultaessa sota kääntyi Iranin eduksi. Kesäkuussa
1982 presidentti Reagan päätti, että USA ”tekisi mitä
tahansa mikä oli välttämätöntä ja laillista
estääkseen Irakia häviämästä sotaa Iranin
kanssa”. ”USA tuki aktiivisesti Irakin sotaponnisteluja toimittamalla
irakilaisille miljardien dollarien luottoja, antamalla USA:n sotilaallisia
tiedustelutietoja ja neuvoja irakilaisille ja valvomalla tarkoin kolmansien
maiden asekauppoja Irakille varmistaakseen, että Irakilla oli vaadittava
aseistus.” (RealHistoryArchives.com)
USA piti huolta erityisesti siitä, että Irakille toimitettiin
sotilaiden tuhoamisessa tehokkaita rypälepommeja.
Yli kahdeksan vuoden aikana USA antoi Irakille noin viisi miljardia dollaria
taloudellista apua ja huolehti siitä, että sen liittolaiset varustivat
Irakia miljardien dollarien arvosta aseilla. Britit myivät Irakille
panssarivaunuja, ohjusten osia ja tykistöä, ranskalaiset haupisteja,
Exocet-ohjuksia ja Mirage-hävittäjiä. Länsisaksalaiset
toimittivat teknologiaa, jota käytettiin hermo- ja sinappikaasua valmistavissa
irakilaisissa tehtaissa.
USA varusti Irakia biologisilla aseilla myös suoraan.
William
Blum
kirjoittaa, että senaatin vuoden 1994 komitearaportin mukaan
”vuodesta 1985, ellei aiemmin, vuoteen 1989 asti todellinen noidankeitos
biologisia materiaaleja vietiin Irakiin yksityisten amerikkalaisten toimittajien
toimesta varustettuna USA:n kauppaministeriön luvilla ja lisensseillä”
(Counterpunch, 20.8.2002)
”Nämä USA:n viemät mikro-organismit olivat identtisiä
niiden kanssa, joita YK:n asetarkastajat löysivät ja poistivat
Irakin biologisen sodankäynnin ohjelmasta”, toteaa Blum mainittuun
senaatin raporttiin nojaten.
Iranin ja Irakin sodan aikana USA kallistui kyynisesti ensin toiselle, sitten
toiselle puolelle edistääkseen omia tavoitteitaan.
Niinpä USA kannusti salaa Israelia toimittamaan aseita Iranille
jo 1980-luvun alussa ja alkoi sitten vuonna 1985 toimittaa sille suoraan
aseita osana surullisenkuuluisaa Iran-Contra -operaatiota. Syyskuussa 1986
Reaganin virkailija
Oliver North
jopa lupasi Iranille, että
USA voisi käyttää vaikutusvaltaansa ystävällismielisiin
arabimaihin Saddamin hallinnon kaatamiseksi.
Samoihin aikoihin Iran saavutti suuren voiton valtaamalla Irakin Faon
niemimaan. New York Times kirjoitti 19.1.1987, että irakilaisten upseerien
mielestä heidän tappionsa johtui USA:n välittämistä
vääristä tiedustelutiedoista.
New York Timesin (12.1.1987) mukaan ”amerikkalaiset tiedustelupalvelut
varustivatkin sekä Irania että Irakia tahallisesti väärillä
tai epätarkoilla tiedustelutiedoilla kuluneina vuosina”. Times
kertoi motiivinkin otsikossaan: ”Estää kumpaakaan puolta
voittamasta”.
Henry Kissinger
sanoi saman asian näin: ”Vahinko,
etteivät ne molemmat voi hävitä.”
Bob Woodward toteaa, että annostelemalla taktisia tietoja molemmille
puolille USA aiheutti harkitusti pattitilanteen. ”Sota oli verinen
lähes miljoona oli saanut surmansa, haavoittunut tai vangittu kummaltakin
puolelta. Tämä ei ollut peliä operaatiokeskuksessa. Se oli
teurastusta.” (Bob Woodward: Veil – The Secret Wars of the CIA
1981-1987)
Pelko Irakin tappiosta ja USA:n Iranin kanssa yrittämän salaisen
kaupankäynnin epäonnistuminen sai USA:n kallistumaan takaisin
Irakin puoleen. Woodward kirjoittaa, että vuoden 1986 lopulla CIA:n
johtaja
William Casey
”oli tavannut Irakin johtajia kannustaakseen
heitä uusiin hyökkäyksiin Irania, erityisesti sen taloudellisia
kohteita vastaan”.
Reagan lähetti 1986 Saddam Husseinille salaisen viestin kertoen,
että Irakin pitäisi tehostaa ilmasotaansa ja Iranin pommittamista.
Näin tapahtuikin ”kaupunkien sodan” aikana, kun monet Irakin
pommituslaivueet suunnattiin suoraan talous- ja siviilikohteisiin.
Vuonna 1988, Irakin tehtyä myrkkykaasuhyökkäyksen kurdeja
vastaan Halabjassa pohjois-Irakissa ja surmattua noin 5 000 ihmistä,
USA:n apua Irakille itse asiassa kasvoi.
Los Angeles Timesin
(13.2.1991)
mukaan USA:n tiedustelu raportoi, että USA:n toimittamia helikoptereita
oli käytetty kemiallisissa hyökkäyksissä Irakin kurdeja
vastaan.
