USA tappoi käsikassaransa

Maailman mediaan on levinnyt kuva Barack Obaman turvallisuusryhmästä seuraamassa viime sunnuntaina Valkoisessa talossa CIA:n pitkäaikaista käsikassaraa Osama bin Ladenia koskevan tappotehtävän etenemistä. Mukana olivat muun muassa varapresidentti Joe Biden, puolustusministeri Robert Gates ja ulkoministeri Hillary Clinton. Tämä ryhmä todisti, ”historiallista hetkeä”, Osaman ja useiden muiden, mukaan lukien yhden naisen tappamista.

Aluksi kerrottiin, että Osama teki aseellista vastarintaa taloonsa tunkeutuneille yhdysvaltalaisille kommandojoukoille. Tiistaina Valkoisen talon tiedottaja kuitenkin oikaisi, että Osama oli aseeton, mutta teki vastarintaa ennen kuin hänet ammuttiin. Tiedottaja ei suostunut täsmentämään, minkälaista vastarinta oli.

Normaalisti teloituksen todistajia ei kuvata. Mutta Valkoinen talo selvästi halusi tämän ”historiallisen hetken” ikuistamista. Sen jälkeen kun Osama oli likvidoitu, Valkoinen talo ja media siirtyivät nopeasti juhlimaan tapausta, joka itse asiassa oli valtion toimeenpanema laiton teurastus.

Obama valitsi Itäisen huoneen informoidakseen kansakuntaa myöhään sunnuntai-iltana Osaman kuolemasta. Obama oli niin innokas yhdistämään itsensä tappamiseen, että hän epäilemättä uskoi tämän olevan presidenttikautensa merkittävin tapahtuma. Mutta mitä tämä median hurmaantuneesti hyväksymä tapahtuma kertoo USA:n hallituksen poliittisesta ja moraalisesta tilasta?

Tapahtumat, jotka seurasivat ilmoitusta Osaman likvidoinnista – tai jos sanotaan täsmällisemmin, ne joista media innostuneesti kertoi – ovat olleet rumia ja ala-arvoisia. Osaman tappamista käytettiin USA:n militarismin voiton juhlintaan ja suurta yleisöä kiihotettiin kostonhimoiseen shovinistiseen hurmokseen, totta kai syyskuun 11. päivän terrori-iskujen varjolla, joiden tapahtuessa muuten, kuten USA:n johto hyvin tiesi, Osama bin Laden makasi pakistanilaisessa sotilassairaalassa saamassa dialyysihoitoa munuaistautiinsa.

Kuolemansa aikaan Osama bin Ladenista oli kuitenkin tullut pitkälti yhdentekevä, sairas vanha mies, joka kaikkien todisteiden mukaan eli tehokkaassa kotiarestissa Pakistanin sotilastiedustelun valvonnassa. Hänen strateginen merkityksensä myönnettiin yleisesti nollaksi.

Hän oli epäilemättä hyvin taantumuksellinen hahmo, jonka ajattelua hallitsivat antikommunismi ja uskonnollinen fanatismi. Tämä ideologia teki hänestä USA:n tiedustelupalvelun CIA:n käyttökelpoisen käsikassaran sodassa, jonka Washington lietsoi Neuvostoliiton tukemaa hallitusta vastaan Afganistanissa vuodesta 1979 alkaen.

Ilmoittaessaan Osaman kuolemasta Barack Obama samoin kuin Hillary Clinton julistivat, että “oikeus on voittanut”. Osaman teloittamisella ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa. Oli päätetty etukäteen, että hänet oli tapettava olosuhteissa, joissa hänet olisi voitu ottaa kiinni ja tuoda oikeuden eteen syytettynä syyskuun 11. päivän terrori-iskuista. Tämän päätöksen taustalla oli tarkoitus estää Osaman ja USA:n välisten pitkäaikaisten yhteistyösuhteiden avaaminen julkiseen tarkasteluun.

Tämä yhteistyö ei loppunut Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista, ei myöskään Neuvostoliiton romahdukseen ja kylmän sodan päättymiseen. Bin Laden ja al-Qaida palvelivat taas kerran käsikassaroina USA:n sotilastiedustelua sodissa, jotka pirstoivat Jugoslavian, ensin Bosniassa ja sitten vuoden 1990 lopulla Kosovossa.

Kuten USA:n ulkopolitiikassa usein tapahtuu, tämän päivän liittolainen muuttuu huomispäivän viholliseksi. USA:n rahoittamasta islamistisesta kapinaliikkeestä Neuvostoliittoa vastaan tuli USA:n kasvavalle läsnäololle Lähi-idässä vihamielinen liike.

Tämän pitkän ja läheisen suhteen historian USA:n pahimmaksi vihamieheksi leimatun Osaman ja USA:n tiedustelupalveluiden kesken valtamedia järjestelmällisesti peittää.

Syyskuun 11. päivän tapahtumat, joita ei tähän päivään mennessä ole vielä vakavasti tutkittu eikä selitetty, tarjosivat tekosyyn aloittaa ”globaali terrorismin vastainen sota”.