Euroopan suurin rautamalmin tuottaja LKAB (Luossavaara-Kiirunanvaara Ab) on löytänyt Pohjois-Ruotsista Kiirunan pohjoispuolelta suuren rautamalmiesiintymän.
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kaupan liitto pääsivät 14.2. sopimukseen kaupan alan työehtosopimuksista. Sopimusten myötä kaupan alalle kohdistettu lakonuhka peruuntui.
Joulun alla Jyväskylän kaupunginhallitus päätti hyvin yksituumaisesti käynnistää konsulttiselvityksen kaupungin kokonaan omistaman Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myyn
Rap-artisti Mercedes Bentso uskaltaa pitää arvoistaan kiinni Mercedes Bentso on artisti, joka on sanoituksissaan sekä julkisuudessakin rohjennut nostaa kaunistelematta päivänv
Työttömien Keskusjärjestö on erittäin huolestunut epätoivoisista viesteistä, joita on kantautunut jäsenmäärältään suurimmista yhdistyksistä.
Naisten työ on ollut kauan näkymätöntä, itsestään selvää palvelua ihmiskunnan uusintamiseksi ja vaikka se on ymmärretty välttämättömäksi koko yhteiskunnan toiminnan
Naisten käsityöt Suomessa ”Naisen historiaa ei tähän asti ole pidetty asiaan kuuluvana, minkä vuoksi se on pudonnut pois, vaikka todellisuudessa miehen ja naisen historiat k
Suomen kommunistisen puolueen Rauhanryhmä ja Ay-ryhmä tukee satamatyöläisten päättäväistä toimintaa siviilien tappamiseen tarkoitettujen aseiden kuljettamisen lopettamisek