Lapuan lakeuksilta kajahtaa viimeiselle penkkiriville niin, että pää repeää Lapualaisoopperan ensiesityksestä tulee maaliskuussa kuluneeksi 50 vuotta ja Teatteri Vanha Jukon
Sotilaallisesti ”liittoutumattomassa” Suomessa liput liehuvat jo käytännössä NATO-tunnuksin Heikki Tervahattu on Helsingin yliopiston ekologisen ympäristönsuojelun dosent
Joulukuussa 2015 Euroopan unionin tuomioistuin mitätöi EU:n ja Marokon välisen kauppasopimuksen, koska se pitää sisällään miehitetyn Länsi-Saharan alueen.
Viime päivinä on kiistelty yhteiskuntasopimuksen eli kilpailukykysopimuksen kattavuudesta eli siitä, onko kyseisessä sopimuksessa mukana riittävä määrä osanottajia vaiko e
Rokkari ja saarnamies Kari Peitsamo esiintyi Hakaniemessä Joukkovoima-mielenosoituksessa täydelle torille. – Saatuani kutsun tulla esiintymään, vastasin heti myöntävästi.
Suomen kommunistisen puolueen kaupunginvaltuutettu Tero Pitkä Heinolasta ei hyväksy kilpailukykysopimusta, jossa kaikkein heikko-osaisimpien oikeuksia poljetaan.