Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Muinaisessa Kalevalassa Sampo toi rikkautta kansalle.
Käsillä olevissa eduskuntavaaleissa on tarjolla 17 puoluetta, joista vain yhdellä ei ole ehdokkaita kotivaalipiirissäni Pirkanmaalla.
Ainakin kaikille television Idols-laulukilpailua seuranneille on tuttu helsinkiläinen Iida Maria Lukander, joka käyttää taiteilijanimeä Ibi Love.
Kappale ”Paluu Apinoiden Planeetalle” tulevalta Yleislakon ”Vapauden Rautaiset Raamit”- levyltä.
Iranin kurdi ja poliittinen vanki Shirkou Moarefi on istunut Sakizin kaupungin vankilassa vuodesta 2008 ”maan islamilaisen järjestelmän turvallisuuden vaarantamisesta”.
Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi sekä Euroopan unionin väliaikaiseen että pysyvään vakausrahastoon.
28 200 alaikäistä nuorta valitsi valtakunnallisissa varjovaaleissa omaan eduskuntaansa kolme SKP:n ehdokasta.
Suomessa on mittava harmaaksi taloudeksi kutsuttava sektori.
Työväenliikkeen tavoitteena on yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia Kaikilla tulee olla yhtäläiset perusoikeudet ja velvollisuudet.
Valtavirran ulkopuolelle jää suuri määrä elokuvia, joista peruskuluttajan on vaikea saada minkäänlaista käsitystä.
Työläisiä ja toimihenkilöitä syytetään kohtuuttomista vaatimuksista ja jopa epäisänmaallisuudesta, kun he puolustavat etujaan.
Kun istahtaa Ritva Sorvalin ja Hannu Salmisen kanssa ei jää epäselväksi, että tämä on nähty aikaisemminkin.