Käyttäjätunnus tai sähköpostiosoite
Salasana
Muista minut
Salasana unohtunut
Suomen kommunistinen puolue on asettanut eduskuntavaaleissa 143 ehdokasta 13 vaalipiirissä. Naisten osuus ehdokaslistalla on kasvanut 40 prosenttiin.
Suomessa uusliberalistinen politiikka ja hallituksen ratkaisut vaikuttavat monilla elämän sektoreilla arkeen.
Vastavirtafestivaali kokosi satoja osanottajia 15 keskustelutilaisuuteen, konserttiin ja klubille.
Kylläpä nyt kuohuttaa – nimittäin naisen paikka. Nina ja Timo T.A.
Suomen bruttokansantuote on kasvanut kymmenessä vuodessa 50 miljardia euroa. Se oli vuonna 2000 noin 130 miljardia ja nyt yli 180 miljardia euroa.
Jo joka kolmas kunnallinen sosiaalipalvelu on yksityissektorin tuottama.
Rosa Luxemburgin ajattelu kuuluu V. I. Leninin ja Lev Trotskin tavoin Toisen internationaalin marxismin yhä ajankohtaiseen perintöön.
Viimeisimpien selvitysten mukaan Suomessa sinnittelee 700 000 ihmistä tuloilla, jotka ovat alle virallisen köyhyysrajan.
DIGICULTSTUDIO @ VastavirtafestivaaliLa 5.
Toisin kuin Robert Altmanin Tanssin Taika, Darren Aronofskyn Musta joutsen (Black Swan, USA, 2010) ei yritä tehdä katsojaa tutuksi sisäänpäin kääntyneen balettimaailman arki
Suomessa on satojatuhansia maksuhäiriömerkinnän omaavaa kansalaista. Nämä ihmiset ovat joutuneet tilanteeseen monista eri syistä, usein tahtomattaan.
Kun Vihreä liitto esitteli leijonakampanjansa itsenäisyyspäivän aattona, monella luontoihmisellä lipsahti yrttitee väärään kurkkuun.