Valko-Venäjän vaalijupakka

Euroopan maantieteellisessä keskipisteessä Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit, jotka istuva presidentti Aljaksandr Lukashenka voitti. Keskusvaalilautakunta ilmoitti Lukashenkan saaneen 79,67 prosenttia annetuista äänistä. Lähes kymmenen oppositioehdokkaan kannatus vaihteli keskimäärin 0,48:n ja 2,41 prosentin välillä. Lukashenka ilmoitti olevansa valmis keskustelemaan näiden ehdokkaiden kanssa, mikäli rakentavaa keskusteluhalukkuutta löytyy.

Oppositio, joka oli jo etukäteen leimannut vaalit vilpillisiksi, järjesti vaalipäivän iltana Minskin keskustassa Lokakuun aukiolla mielenosoituksen, johon osallistui paljon nuoria ja jopa lapsia. Mielenosoittajat heiluttivat EU:n ja muinaisen Liettuan ruhtinaskunnan lippuja. Jälkimmäiset liput koetaan Valko-Venäjällä erityisen loukkaavina, koska Natsi-Saksan liettualaiset apurit käyttivät niitä toisen maailmansodan aikana. Valko-Venäjä kärsi natsien julmuuksista enemmän kuin mikään muu maa.

Joillakin mielenosoittajilla oli mukanaan metallitankoja, lapioita, polttopulloja, kettinkejä ja tainnutuskranaatteja. Mielenosoittajat hyökkäsivät hallitusrakennusten kimppuun rikkoen ikkunoita ja ovia. Kun poliisit yrittivät estää heitä, he hyökkäsivät poliisien kimppuun, jolloin useat poliisit saivat vakavia vammoja.

Myös poliisi turvautui tarpeettoman koviin otteisiin. Muun muassa yhden presidenttiehdokkaan, Vladimir Nekljajevin, kerrottiin tulleen pahoinpidellyksi tajuttomaksi. Lukashenka oli varoittanut mielenosoitusten tukahduttamisesta jo etukäteen. Maanantai-iltana poliisi tukahdutti toisen, sunnuntaita pienemmän mielenosoituksen.

Länsimedian kuvaus rauhanomaisista mielenosoittajista ja väkivaltaisista poliiseista on yhtä kaikki epätarkka. Tohtori Edmund Lengfelder on saksalainen radioaktiivisten säteilysairauksien hoitoon erikoistunut spesialisti, joka on työskennellyt Valko-Venäjällä vuonna 1985 tapahtuneesta Tshernobylin onnettomuudesta saakka. Lengfelder kuului vaaleja tarkkailleeseen Etyjin delegaatioon. Hän kuvasi mielenosoittajia näin: ”Rautatangoin ja lapioin aseistautuneet nuoret yrittivät murtautua hallintorakennukseen. Kuka tahansa järkevä ihminen ymmärsi, että se oli vain yritys aloittaa tappelu ja kyseenalaistaa vaalitulos.”

Mutta mistä ihmeestä oikeastaan oli kyse? Vaalien tuloshan vastasi sekä viime kuukausien mielipidemittausten että ovensuukyselyjen tuloksia.

Esimerkiksi maailman toiseksi suurin tutkimusyhtiö TNS Global Market Research haastatteli yli 11 000 äänestäjää ja julkaisi vaalien jälkeen kyselyn tulokset. Ne osoittivat Lukashenkalle 74,2 prosentin kannatusta, kaksi opposition kärkiehdokasta saivat 5,8:n ja 3,1 prosentin ja loput paljon pienemmän kannatuksen. Äänestäjistä 5,6 prosenttia äänesti kaikkia ehdokkaita vastaan.

Vaaleja tarkkailivat Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n ja Etyjin edustajat. IVY:n edustajat antoivat vaaleille puhtaat paperit todeten, ettei mitään todisteita vaalivilpistä eikä vilpillisestä ääntenlaskennasta ollut. Myönteisen arvion antoivat myös monet Etyjin tarkkailijat sekä riippumattomat tarkkailijat eri puolilta maailmaa.

Tällaisia tarkkailijoita olivat muun muassa Turkin liike- ja teollisuusmiesten yhdistyksen pääneuvonantaja, entinen Naton parlamentaarisen kokouksen varapuheenjohtaja ja entinen Turkin kauppa- ja teollisuusministeri Tahir Kessy, joka nimenomaan toivoi Etyjin tunnustavan, että vaalit vastasivat täysin sen standardeja. Samaa mieltä olivat muun muassa Italian parlamentin jäsen Andrea Rigoni, demokraattisten laitosten ja ihmisoikeuksien järjestön tarkkailija Byrne Heysel sekä riippumaton saksalainen tarkkailija Frank Musser.

Liettuan entinen pääministeri Casimir Prunskiene kertoi medialle: ”Ihmisille on tärkeää, että Valko-Venäjän talous on juuri nyt vakaa huolimatta talouskriisistä. Nyt heidän ei ole ainoastaan turvattava Valko-Venäjän saavutuksia vaan myös vahvistettava niitä. Tämä rohkaisee ihmisiä tekemään tarvittavan valinnan vakauden turvaamiseksi.” Prunskiene osui tietoisesti tai vaistomaisesti Lukashenkan nauttiman kansansuosion ytimeen: Valko-Venäjän talous on kasvanut voimakkaasti, kansalaisten reaalitulot ovat kasvaneet ja sosiaalipalvelujen saatavuus sekä yleinen hyvinvointi ovat nousseet.

Nämä arviot eivät estäneet useita länsimaita, Etyjin delegaatiota ja joitakin sen tarkkailijoita kuten Kimmo Kiljusta mielenosoittajien ja poliisin yhteenoton jälkeen tuomitsemasta poliisin toimintaa ja väittämästä, että ääntenlaskussa tapahtui ”sääntöjenvastaisuuksia”. Niitä ei kuitenkaan yksilöity. Myös keskusvaalilautakunta mainitsi yksilöidysti muutamia rikkeitä, kuten yhden presidenttiehdokkaan yrityksen lahjoa vaalilautakunnan puheenjohtajaa 50 000 dollarilla. Rikkeet eivät kuitenkaan vaikuttaneet lopputulokseen.

Länsimedia täyttyi mielenosoituskuvista, joissa näytettiin poliisin kovakouraista toimintaa. Lähestulkoon vain venäläinen tv-asema Russia Today näytti kuvia myös mielenosoittajien harjoittamasta väkivallasta. Ja Lukashenkan lännessä jo kauan sitten saamille leimoille ”itsevaltainen presidentti” ja ”Euroopan viimeinen diktaattori” löytyi jälleen käyttöä.

Menikö Lukashenka ansaan?

Monet poliittiset tarkkailijat arvioivat, että Aljaksandr Lukashenka meni ansaan, johon hänen ei olisi tarvinnut mennä. Vilppiä tai ei, vaalituloshan oli kiistaton. Lukashenka oli jo jonkin aikaa lämmitellyt suhteita Länsi-Euroopan maihin ja ottanut hieman etäisyyttä Venäjään. Nyt Länsi-Euroopan valtioissa suhteiden lämmittelyn sijasta mietitään Valko-Venäjän eristämistä ja sanktioita.

Valko-Venäjän vaalien ympärillä tapahtui samanlainen yritys, kuten vuoden 2006 vaalien yhteydessä ja kuten useissa muissa entisissä neuvostotasavalloissa värivallankumouksineen. Kaikissa niissä oppositio yritti provosoida hallitsevat viranomaiset tiukkoihin otteisiin ja saada aikaan uusi arvosteluaalto lännessä sekä kaataa siihenastiset vallanpitäjät.

On myös hyvin tiedossa, että niin Valko-Venäjän kuin jo värivallankumouksen kokeneiden maiden oppositioryhmien – paitsi kommunistien – rahoittajina ja ohjaajina toimivat samat CIA:n peiteorganisaatiot: US Aid, IRI (International Republican Institute), NDI (National Democratic Institute for International affairs), NED (National Endowment for Democracy) ja George Sorosin Freedom House.

Näiden organisaatioiden intresseissä ei ole niinkään katsoa sivusta entisten neuvostotasavaltojen ja Länsi-Euroopan maiden suhteiden kehittymistä kuin tehdä näistä tasavalloista USA:n vasalleja ja samalla vahvistaa Venäjän vastaista saartorengasta. Saartorenkaassa on Valko-Venäjän ja ”oranssin vallankumouksen” häviön myötä myös Ukrainan kohdalla kiusallinen aukko.