Vasemmistoliiton kriisi

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 9/2006.

Suvi-Anne Siimes ilmoitti eroavansa vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävistä. Hän ei myöskään asetu ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Eroilmoitus tuli samana päivänä kuin Tarja Halosen virkaanastujaiset ja valtasi uutisten ykköspaikan. Joku voisi epäillä tätä jopa Siimeksen kostoksi. Halos-kampanjan johto suhtautui Siimekseen kuin ilmaan, eikä häntä vaivauduttu kiittämään avusta voiton jälkeenkään.

Eroilmoituksen jälkeen on helppo sanoa, että juuri tätä Siimeksen julkinen riidan haastaminen ja marttyyriksi heittäytyminen pohjustikin. Vaihtoehtoisen olettamuksen mukaan hän laskelmoi olevansa niin korvaamaton, että voi panna muut polvilleen.

Siimeksen koko politiikanteko on perustunut kritiikittömään EU-myönteisyyteen, hallitukseen pyrkyyn ja medianäkyvyyteen. Tämä osittain selittänee sen, että hän teki kardinaalimunauksen valitessaan tilanteen kärjistämisen aiheeksi vasemmistoväessä laajasti karsastetun EU:n sekä sodan ja rauhan kysymykseen liittyvän kriisinhallintalain.

Varmaan hän näin pyrki osoittamaan ennen kaikkea SDP:n suuntaan ”vastuullisuutta” ja hallituskelpoisuutta. Mutta juuri näiden asioiden valitseminen vahvistaa, ettei Siimes ymmärrä mitään vasemmistolaisesta työväenliikkeestä eikä puolueensa kentän tunnoista. Ehkä hän epäili tätä itsekin liittäessään demagogiseksi silmänlumeeksi mukaan syytökset ”entisiä taistolaisia” kohtaan.

Mitä nyt? Vasemmistoliiton ylimääräinen puoluekokous valitsee Siimekselle seuraajan. Ensi vuoden kesän varsinainen puoluekokous antaa mahdollisuuden valita joko tilapäisen tai pysyvämmän puheenjohtajan. Useita ehdokkaita on jo tyrkyllä.

Muuttuuko puolueen linja puheenjohtajan vaihtumisen myötä lähemmäs kannattajien toiveita vai onko kyse iänikuisen bluffin jatkamisesta? Puolueen niin sanottu vasemmistosiipihän on kerta toisensa jälkeen lohduttanut puolueen huonosta politiikasta suivaantunutta kenttää luomalla illuusioita, että kunhan johtoa vaihdetaan, linjakin muuttuu. Ei siltä näytä.

Syksyllä puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja ay-johtajat asettivat tavoitteeksi hallitukseen pääsyn hyvin tiedossa olleilla ehdoilla; eli uusliberalistista, EU:lle alisteista ja militaristista politiikkaa ollaan valmiit jatkamaan. Puolueessa ei ole esitetty vaihtoehtoista linjaa suhteessa demokratian kaventamiseen ja palvelujen yksityistämiseen tähtäävään kunta- ja palvelurakennehankkeeseen, tulonjakokysymyksiin, ay-politiikkaan, EU:n perustuslakiin eikä moneen muuhunkaan asiaan.

Oikeastaan ainoa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän vaihtoehtoinen esitys on esitys YK:n mandaatista kriisinhallintalakiin. Toisin sanoen eduskuntaryhmä on valmis hyväksymään kriisinhallintalain kiireellisenä hyvin tietäen, ettei YK:n mandaattia lakiin tule.

Myöskään mitään ohjelmallista vaihtoehtoa ei ole esitetty. Puolueohjelmatyöryhmä on yksimielisesti hyväksynyt uuden puolueohjelman luonnoksen, joka on kuin Siimeksen kynästä lähtöisin. Se on täysin pikkuporvarillinen ja selvä harppaus oikealle nykyisestä sinänsä kehnosta ohjelmasta.

Luonnos markkinoi 1970-luvun kokoomusnuorten tapaan ”sosiaalista markkinataloutta”, se ei puhu mitään riistosta eikä omistuskysymyksestä, ei vedä rajaa suhteessa sosiaalidemokratiaan eikä esitä sosialismin tavoitetta. Luonnoksessa ei ole kantaa esimerkiksi yksityistämispolitiikkaan eikä Nato-jäsenyyteen, ja se uskottelee EU:n avulla kehitettävän pohjoismaista hyvinvointimallia.

Matti Viialainen, Yrjö Rautio, Suvi-Anne Siimes!kuka seuraavaksi? Siimeksen lähtö kuten aiemmatkin ilmiöt ovat lopputulos noudatetusta linjasta, jolle ei ole esitetty varteenotettavaa vaihtoehtoa. Vaihtoehdon sijasta on nähty pelin politiikkaa. Vasemmalla tarvitaan selkeä vasemmistopuolue.

(ES)