Vetoomus Vanhan ylioppilastalon puolesta: kulttuurihistoriallinen rakennus uhattuna HYY:n talouskriisissä
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on ajautunut vakavaan taloudelliseen ahdinkoon epäonnistuneiden kiinteistöhankkeiden seurauksena. Talousvaikeudet uhkaavat nyt myös Vanhan ylioppilastalon omistusta. Helsingin keskustassa sijaitseva rakennus on ollut vuosikymmenten ajan opiskelijatoiminnan, kulttuurin ja yhteiskunnallisen keskustelun keskus.
Tilanteen vuoksi on käynnistetty vetoomus, jossa vaaditaan Vanhan säilyttämistä ylioppilaskunnan omistuksessa. Vetoomuksessa painotetaan rakennuksen historiallista ja symbolista merkitystä.
”Vanha on nimenomaan ylioppilastalona kiinteä ja arvokas osa Helsingin kulttuurihistoriaa. Näistä ratkaisuista riippuvat myös Ylioppilaslehden tulevaisuus ja monet ylioppilaskunnan palvelut”, sanotaan vetoomuksessa.
Allekirjoittajat vetoavat erityisesti HYY:n ja sen omistaman Ylva-yhtiön rahoittajiin – pankkeihin ja kiinteistösijoittajiin – jotta nämä mahdollistaisivat järjestelyt, joilla Vanha ja mahdollisuuksien mukaan muutkin tilat säilyisivät opiskelijaliikkeen hallussa.
”Sopimalla järjestelyistä, joilla ainakin Vanha ylioppilastalo ja mahdollisuuksien mukaan muitakin tiloja säilyy ylioppilaskunnan omistuksessa, rahoittajat kantavat vastuuta panostamalla koulutukseen, kulttuuriin ja opiskelijoihin, ’isänmaan toivoihin’”, sanotaan vetoomuksessa.
Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Ylioppilaskunnan Laulajien pitkäaikainen kuoronjohtaja Matti Hyökki, Ylioppilaslehden päätoimittaja Roosa Welling sekä professorit Leena Eräsaari, Risto Heiskala, Aune Kallinen, Jukka Kekkonen, Eeva Luhtakallio ja Thomas Wallgren.
Taide- ja kulttuurialaa edustavat allekirjoittajina Alpo Aaltokoski, Eija Ahvo, Annette Arlander, Raoul Björkenheim, Monna Kamu, Tapio Liinoja, Kalle Niskanen (MC Kajo), Mikko Perkoila, Raija-Sinikka Rantala, Harri Saksala ja Kimmo Sarje.
Toimittajista mukana ovat Yrjö Hakanen, Jaana Kanninen, Elias Krohn, Kirsikka Moring, Outi Popp ja JP (Juha-Pekka) Väisänen.
Vetoomuksen taustalla on huoli siitä, että opiskelijaliikkeen historiallisesti merkittävä tila menetetään kiinteistösijoittamisen paineessa. Vetoomuksen laatijat katsovat, että kyse ei ole vain yksittäisestä rakennuksesta, vaan laajemmin siitä, kenellä on valta päättää opiskelijakulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan edellytyksistä.
Nimien kerääminen jatkuu, ja vetoomus on määrä luovuttaa HYY:n edustajistolle keskiviikkona.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!