Vieläkö se Tiedonantaja ilmestyy?

Päätoimittajan sijaisuus tuntuu hyvältä. Juoksen tiedotustilaisuuksissa ja kirjoitan uutisia Tiedonantajan digitaaliseen uutisverkostoon – ja kerran kuussa tähän paperilehteen.

Ehkä lopetatte pääkirjoituksen lukemisen, kun kerron, että Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) 2024 tulosten ja tuoreiden yleisötutkimusten perusteella yli 70 % suomalaisista lukee lehtien digisisältöjä pääosin puhelimella. Oh my God!

Totta on, että sanomalehtien verkkosivuilla tai sovelluksissa vieraillaan useita kertoja päivässä, ja lähes kolme neljästä lukee kerralla useita artikkeleita. Verkossa julkaistava näköislehti on korvannut painetun sanomalehden lukemista noin 38 %:lla vastaajista, erityisesti yli 55-vuotiaiden keskuudessa.

Hyvä, jos jatkat vielä lukemista, koska nyt seuraa hyviä uutisia. Tutkimuksen mukaan painetulla lehdellä on yhä tärkeä rooli erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Uusimmat tutkimukset osoittavat, että digilukemisen kasvu ei ole syrjäyttänyt perinteistä lehtilukua, vaan lukemisen erilaiset muodot elävät rinnakkain ja täydentävät toisiaan. Voimme siis jatkaa sekä paperisen että sosiaalisen median Tiedonantajan kehittämistä.

Kun onnistumme marxilaisessa kansalaisjournalismissamme ja siinä, mitä ja miten kerromme toisenlaisen maailman tarpeesta ja miten uutisoimme todellisuutta – luetaan Tiedonantajaa jatkossakin kaikilla alustoilla: paperilta ja verkosta – ja saamme vielä tilaajaluvutkin nousuun.

***

Löysin itseni haastattelemasta Sitran ja Jyväskylän yliopiston asiantuntijoita meidän suomalaisten luontojalanjäljestä. Se on uusi käsite. Väittävät, että siitä tulee vielä bisnes.

Jyväskylän yliopiston tutkijoiden ja Sitran yhteistyössä kehittämä luontojalanjälkilaskenta kertoo karun totuuden: jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, ainakin viidennes maapallon lajeista olisi vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Tilaisuudessa oli paikalla kolme mediaa: Yle, STT ja Tiedonantaja. Tilaisuuden lopussa kysyin suomalaisten muutoshalukkuudesta. Olimme kuulleet, miten me kuluttajat aiheutamme lajikadon ja että voimme torjua ympäristökriisin syömällä oikein. Kysyin: ”Eikö bisneksellä – yrityksillä – ole mitään roolia tässä katastrofaalisessa kokonaisuudessa?” Luontopaneelin puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopistossa vaikuttava Janne Kotiaho vastasi suoraan kuin radikaalin toimijan käsikirjasta: ”Laskut kriisin aiheuttajille – yrityksille.”

Tutkijoiden viesti on selvä: luontokato kriisiytyy, ellemme muuta radikaalisti sitä, miten syömme, asumme, elämme ja kulutamme luontoa. Olisiko nyt aika pohtia kapitalistisen kriisijärjestelmän vaihtamista?

Kysymys suomalaisten muutoshalukkuudesta on merkittävä. Tiedämme ilmaston ja ympäristön kriisin sekä luontokadon – mutta riittääkö tieto? Luontobarometrin mukaan 51 % suomalaisista toimii luonnon monimuotoisuuden puolesta. Vain 18 % kokee, ettei tee mitään. Tämä kertoo, että suuntaa on – mutta miten vahvistamme meidän kaikkien muutoshalukkuutta?

***

Metsänomistajat ovat saaneet uuden palvelun: Metsään.fi. Se on Metsäkeskuksen maksuton palvelu metsänomistajille ja metsäalan ammattilaisille. Metsänomistaja voi katsoa satelliittikuvasta puolen metrin tarkkuudella metsäänsä ja tunnistaa yksittäisiä kuolleita puita. Miksi minusta tuntuu, että kamera on nyt kohdistettu väärään kohteeseen – kuolemaan? Mitä jos suuntaisimme elämään? Mitä silloin näkisimme, ja kenelle silloin enää riittäisi minkään metrin tarkkuus?

Aktivistit ovat tehneet Metsään.fi-satelliittien työtä jo pitkään – istuneet kaduilla ja kantaneet kylttejä, kertoneet, että metsät voivat huonosti – talo palaa ja on kiire.

Nyt teknologia tuo tähän maskuliinista omistajan tuntua ja kontrollia. Taiteilijana ja toimittajana olen oppinut, että tarkastelukulmaa pitää hyvässä teoksessa arvioida uudestaan ja uudestaan. Miten saisimme metsänomistajat zoomaamaan tehokkuuskameraa myös poliitikkojen suuntaan? Siellä on varmasti sellaista kuvaa, dataa ja suunnitelmaa, joka vaikuttaa metsien tulevaisuuteen enemmän kuin yksikään kirjanpainajahyönteinen.

***

Kävin Helsinki Prideilla heristämässä sormea syrjinnälle. Moni näki pienen tussilla kirjoittamani kyltin ”Heristän sormea syrjinnälle” ja hymyili. Marssin SKP:n puheenjohtaja Tiina Sandbergin tekemän banderollin perässä. Sandberg oli tiivistänyt hyvin Helsinki Priden politiikan ja SKP:n Punaisen sateenkaaren 17-vuotta jatkuneen yhteistyön teilaamisen. Sandbergin kankaassa luki: ”Ulkopuoliset”.

On ajallemme kuvaavaa sensuroida ihmisoikeustapahtumista ja journalismista asioita, sanoja ja politiikkaa. Minua kehitys ei hymyilytä yhtään. Tarvitaan suuri kyltti heristämään sormea poliittiselle sensuurille. Presidentti Aleksander Stubb nauttii silmin nähden siitä, että oikeistolainen sensuurityökalu ”arvopohjainen realismi” on omaksuttu valtionviisaudeksi.

Vieläkö se Tiedonantaja ilmestyy?

Journalistiliiton mukaan suomalaiset ovat aiempaa halukkaampia maksamaan digitaalisista journalistisista sisällöistä, ja erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet esimerkiksi Helsingin Sanomien digipalvelut.

Mediakentän moniäänisyys ja poliittisten lehtien rooli ovat muutoksessa. Poliittisista lehdistä osa on siirtynyt kokonaan verkkoon, ja osa on kokonaan lakkautettu. Tiedonantajan ilmestymisen ihme on sen joukkovoimaisessa toimittamisessa ja joukkorahoituksessa. Tiedonantajaa tekevät useat pyyteettömät avustajat, kuten tässä numerossa moni SKP:n ympäristöryhmän aktiivi. Tiedonantajan kesätapaamisen perusteella avustajien joukko on kasvamaan päin. Haastattelin tähän numeroon Kauri Suárezia, venezuelalaista opiskelijaa, joka liittyy syksyllä Tiedonantajan avustajien joukkoon.

Journalistiliitto korostaa, että journalismi Suomessa on pääosin keskiluokkaista ja toistaa yleisesti hyväksyttyä maailmankuvaa. Olen oman ammattiliittoni kanssa samaa mieltä medioiden keskiluokkaistumisesta ja myös siitä, että median tulee pitää kiinni laadukkaista sisällöistä ja puolustaa reilua työelämää muuttuvassa toimintaympäristössä.