VIIKON KOLUMNI: Junalla halki ja poikki Intian
Kolme päivää kestänyt junamatka Mumbaista Varkalaan on takana. Seuranamme täyteen ahdetussa makuuvaunussa oli pääasiassa Intian alempaa keskiluokkaa. He olivat uteliaita ja ystävällisiä, mutta oliko se vilpitöntä, välttämätöntä seurausta fyysisestä läheisyydestä vai kiinnostusta pikkuporvarillisen kulttuurin sydänmaista – siitä en saanut varmuutta. Tuijotukseen sai pitkän matkan aikana kuitenkin tottua.
Junan oli määrä olla perillä päivää aiemmin. Keskiseen Intiaan, Karnatakaan ja Andhra Pardhesiin, iskeneet rankkasateet ja tulvat pakottivat junan pidemmälle reitille.
Luonnonmullistus on ollut valtava katastrofi ja siitä asti otsikoissa. Tuho vei satoja ihmisiä, tuhansia koteja ja ruoan sekä sadon. Sanomalehtien yleisönosastoilla hallitusta syytetään siitä, ettei se tee mitään parantaakseen infrastruktuuria tai katastrofivalmiutta, vaan tyytyy tekemään näytösluontoisia vierailuja vuosittaisilla tuhoalueilla.
* * *
Meille turisteille kiertomatka oli siunaus; saimme nähdä koko eteläisen Intian länsirannikolta itään, kuin olisi seurannut avaraa luontoa livenä junan ikkunasta.
Ensin ikuisuudelta tuntunut matka läpi Mumbain ja sen esikaupunkialueiden, joissa aaltopellistä ja pressuista kyhätyt hökkelit ulottuvat aivan kiskojen ääreen. Slummeissa kasvimaita pursuaa jokaisesta käyttökelpoisesta raosta – sissiviljelys on välttämätöntä arkea Intiassa. Rautateiden varret toimivat hökkelikylien kohdalla myös yhdistettynä viemärinä ja kaatopaikkana, joiden haju sai silmät vuotamaan.
Mumbain jälkeen maisemat alkoivat vaihdella tasangosta vuoristoihin ja loppumattomiin peltoihin. Työkoneita ei peltoalueilla juuri näkynyt. Sadon saamiseen täytyy kulua äimistyttävä määrä ihmistyötä.
Kun lähestyimme Keralaa, luonto alkoi muistuttaa mielikuvaani viidakosta. Siellä täällä vehreydestä avautui riisiviljelmiä kuin keitaita. Talojen värikkäästi maalattujen kiviaitojen symboliikkaan alkoi ilmestyä sirppejä, vasaroita ja viljatähkiä. Samanlaista äärimmäistä kurjuutta kuin Mumbaissa ei näkynyt isompienkaan kaupunkien laitamailla.
Radan varrelta tunkeva hajukaan ei ollut enää niin tyrmistyttävä. Sen korvasi omamme – olimmehan viettäneet jo lähes kolme päivää kuumassa ja ahtaassa vaunussa.
Kun viimein keskiyöllä hyppäsimme junasta Varkalassa, alistuimme ilolla taksikuskin hotellivedätykseen, joka vei meidät kalliimpaan mestaan peseytymään ja lepäämään.
VILJAMI VASKONEN
Kirjoittaja on Intiassa matkaileva kommunisti ja opiskelija.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
