Viimeisen miehen viimeinen taistelu

Intialainen kirjailija Aravind Adiga (s. 1974) on sensaatio. Ihan jo senkin takia, että hän sai heti debyyttiromaanillaan White Tiger (2008, suom. Valkoinen tiikeri, 2009) arvostetun Booker-kirjallisuuspalkinnon. Teoksessa riksakuskin poika Balram Halwai kertoo yrityksestään nousta rikkaiden luokkaan. Rikkaiden unet, köyhien unet – onko niissä mitään samaa? kysyi Adiga luokkatietoisessa, Delhiin sijoittuvassa romaanissaan.

Jos Valkoinen tiikeri on komea näyttö osaamisesta on sitä myös Bombayhin sijoittuva Adigan uusin suomennos Viimeinen mies. Se on makrotasolla kertomus Intian talousihmeestä, joka jauhaa jalkoihinsa paitsi köyhälistön myös kasvavan keskiluokan. Ruohonjuuritasolla kyse on kahden 1950-luvulla rakennetun kerrostalokompleksin asukkaista ja heidän kamppailustaan kiinteistömogulia vastaan.

Bombayn lentokentän läheisyydessä, ihan siinä slummin laidalla, sijaitsevat talot ovat esimerkinomainen kokoelma monikulttuurisen Intian ihmisiä, hinduja, muslimeja ja katolilaisia. Taloissa asuvat niin eläköitynyt opettaja, kommunistinen sosiaalityöntekijä, internet-kahvilan omistaja, alkoholiongelmainen vartija, rutiköyhä siivooja kuin Downin-syndroomaa sairastavaa poikaansa hoitava äitikin.

Taloyhteisöllä on vuosikymmenten ajan ollut oma tapansa elää, hyvin yhteisöllinen sellainen. Asukkaat ovat tottuneet ratkomaan asumisen ongelmiaan yhteisessä pihaparlamentissa. Keskeinen toimija ja samalla romaanin tärkein henkilöhahmo on eläköitynyt, kuollutta vaimoaan sureva opettaja.Yogesh Murthy, alias Masterji on saanut sisältöä elämäänsä auttamalla muita asukkaita mitä moninaisimmissa asioissa.

Intian talous kasvaa kohisten ja erilaiset hämäräliikemiehet kärkkyvät voittoja ahneuden markkinoilla. Pienen ihmisen tarpeet sysätään armotta sivuun voitonmaljoja kohoteltaessa. Kapitalismi se on joka rulettaa.

Taloyhteisön ongelmat alkavat vasta kun tunteeton grynderi Herra Shah haluaa rakennuttaa paikalle suuren loistokerrostalon ökyrikkaiden tarpeisiin. Tätä tarkoitusta varten hän on valmis maksamaan jokaiselle perheelle 220 000 puntaa, jos nämä suostuisivat nostamaan kytkintä. Summa on paljon maassa, jossa vuoden keskiansio taitaa jäädä alle tuhannen punnan.

Shahin tekemä tarjous muuttaa kaiken. Syntyy kaaos, elämänmittaiset ystävyyssuhteet rikkoutuvat. Raha ja sen saamisen mahdollisuus saa ihmiset sekaisin. Shah on osannut olla kiero, sillä hän on laittanut kauppojen ehdoksi kaikkien asukkaiden lähdön. Ilman sitä ei kauppoja syntyisi. Tilannetta kuumentaa vielä Shahin asettama määräaikakin.

Muutamat talojen asukkaista eivät suostu myymään ja lähtemään. Kaikkein sitkein vastaanpanija on opettaja-Masterji, jolle asukkaiden sosiaalinen yhdessäolo on ollut elämän tärkein sisältö. Mutta lähes kaikki hyväksyvät Shahin tarkouksen ja Masterji on jäämässä yksin. Tulisiko hän saamaan vastaansa vielä entiset asukasystävänsäkin, jotka odottavat vesi kielellä isoa pottia.

Bombayssa itsekin asuva Aravind Adiga ei lopulta ota kovin selvästi kantaa romaanin tapahtumiin. Hän antaa niiden vyöryä kohden järkyttävää loppua omalla painollaan. Onko Masterji lopulta vain heikko mies, jonka itsekkyys ylittää grynderien ahneuden? Hänestä riippuu naapureiden vaurastuminen, mutta riippuuko hänestä myös Intian talouskasvu? Romaanin lukemisen jälkeen on hyvä kysyä itseltään klassinen eksistentiaalinen kysymys. Mikä on oikein, mikä väärin? Mitä olemme velkaa toisillemme ja itsellemme?

Viimeinen mies vahvistaa käsitystä Aravind Adigasta yhtenä intilaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä. Viimeinen mies on syvä, hienoja elämänarvoja sisältävä teos jonka luettuaan haluaa uskoa koko ihmiskunnan parempaan, yhteisöllisempään tulevaisuuteen. Maailmaan ilman moraalittomia gryndereitä.

Aravind Adiga. Viimeinen mies. Suomennos Heikki Karjalainen.Avain 2011, sivuja 577.