Yhä rasistisempi Suomi

Itä-Suomen yliopiston tutkimuspäällikkö Vesa Puuronen taitaa tällä hetkellä olla ainoa suomalainen rasismitutkija, joka uskaltaa esiintyä julkisuudessa ja käydä debattia rasistien ja uusnatsien kanssa. Monet muistavat hänen Joensuun skineistä 2001 kirjoittamansa teoksen Valkoisen vallan lähettiläät. Tämän empiirisen, sosiologisen tutkimuksen lopputulema oli, että natsiskinien alakulttuuri ja rasismi on mahdollista vain jos yhteisö antaa niille tukensa.

Nyt Puuronen tulee taas, ja tällä kertaa vieläkin painavammalla agendalla. Rasistinen Suomi -teos on erinomainen, tarkkanäköinen, pohdintaan haastava syväluotaus suomalaiseen rasismiin ja sen ilmenemismuotoihin. Kyse on paljon Joensuun skineistä kertonutta teosta laajemmasta esityksestä.

Rasistinen Suomi -teoksensa johdannossa Puuronen ottaa esille vuoden 2008 kuntavaalit, jotka toivat esiin paljon uusia ”maahanmuuttokriittisiä” henkilöitä. Näiden maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja rasismista esittämät mielipiteet ja vihapuheet muuttivat yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä perin vinoon suuntaan. Puurosen mukaan osa näistä toimijoista pyrki analysoimaan kulttuurien välisiä eroja, osan keskittyessä rasistisiin väitteisiin ja iskulauseisiin. Joka tapauksessa ”keskustelua” käytiin ilmapiirissä, jossa ei tunnuttu tiedettävän mitä rasismilla tarkoitettiin.

Puuronen jakaa teoksensa oivaltavasti kahdeksaan eri lukuun. Ensimmäisessä luvussa Puuronen kertoo rasismin tutkimuksen suuntaviivoista maailmalla ja Suomessa. Hän esittelee rasismille määritelmiä, jotka auttavat ilmiön hahmottamisessa. Käsitteitä on paljon; vanha rasismi, uusrasismi, rakenteellinen rasismi, arkielämän rasismi, rotujärjestelmä ja rodullistaminen. Kun rasismin eri muodot tehdään näkyviksi, on sitä vastaan helpompi taistella.

Toisessa luvussa tutkaillaan rasismin määritelmiä ja eri muotoja. Puuronen ottaa rohkeasti esille monien karsastaman rotu-sanan. Rodullistaminen on kuitenkin ehdottoman tärkeä käsite kulttuurisen rasismin ymmärtämiseksi. Puuronen muistuttaa, että venäläisten ryssittely ja television nunnuka-nunnuka-sketsit ovat juuri rodullistamista. Aivan samanlaista rodullistamista on joidenkin maahanmuuttokriitikoiden tapa esittää esimerkiksi somalit barbaareina ja rikollisina.

Rodullistamisen ja rasismin välillä on siis varsin kiinteä yhteys. Näin ylläpidetään suomalaisen yhteiskunnan rotujärjestelmää, eräänlaista apartheidia, ja siihen liittyvää etnisten ryhmien hierarkiaa. Natsismikin perustui juuri ihmisten keinotekoiseen jakamiseen kyvyiltään erilaisiin rotuihin. Ja saksalaisen yhteiskunnan piilevä rasismi muodosti perustan natsismille ja avoimelle rotuerottelulle.

Kolmannessa ja neljännessä luvussa Puuronen käsittelee pariin erityisryhmään kohdistuvaa rasismia; kyse on venäläisistä ja saamelaisista rasismin kohteena. Venäläisten rodullistaminen on jatkunut oikeastaan koko 1900-luvun historian eikä sille loppua näy. Ryssittely ja etniset pilat ovat arkipäivän rasismia pahimmillaan.

Saamelaisiin kohdistuvan rasismin muotoja tulemme me etelän ihmiset harvemmin ajatelleeksi, niinpä Puurosen teksti herättää pohdintaan. Kielellinen syrjintä ja sulauttaminen sekä maaoikeuksien epääminen ovat kumminkin valitettavasti tätä päivää. Puuronen tutkii kiinnostavasti myös häpeän käyttöä saamelaisten alistamisen välineenä.

Viidennessä luvussa Puuronen vie lukijat rasistisen rikollisuuden pariin. Kyse on poliisin suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja oikeuslaitoksen keinoista käsitellä rasistista rikollisuutta. Puurosen mukaan vähemmistöillä on hyvä syy suhtautua viranomaisten toimintaan penseästi.

Puuronen tarkastelee myös rasismia suomalaisessa politiikassa. Äärioikeistolainen toiminta nousi Suomessa erityisesti 1990- ja 2000-lukujen taitteessa. Vuoden 2008 kunnallisvaalit ja 2009 eurovaalit nostivat maahanmuuton keskeiseksi teemaksi ja samalla sylkykupiksi. Rasistisen Jussi Halla-ahon monikulttuurisuuskriittinen pohdinta menee Puurosen käsittelyssä palasiksi.

Teoksen viimeinen luku käsittelee sitä, millaisia kokemuksia Suomessa ja maailmalla on saatu aidosti monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisesta. Puuronen pitää Suomessa harjoitettua monikulttuurisuuspolitiikkaa epäonnistuneena, sillä se kohtelee eri vähemmistöjä eri tavoin, minkä tähden vähemmistöt ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. Sekin, onko ei-rasistinen monikulttuurinen yhteiskunta mahdollinen, selviää Rasistinen Suomi -teoksesta.

Puuronen ei ole unohtanut teoksestaan luokkanäkökulmaakaan. Teoksen luettuaan ymmärtää, että ihmisten kohtelu on aina poliittinen kysymys. Puuronen muistuttaa, että rodullistaminen on myös tarkoitettu työväenluokan hajottamiseen. Sosiaalisten ongelmien rodullistaminen on meidän aikaamme. Keitä syyttävä sormi osoittaa sosiaalisten ongelmien aiheuttajina?

Vesa Puuronen: Rasistinen Suomi. Gaudeamus 2011, sivuja 286.