Yhteisvoimin toimintaan

KÄYTYJEN EDUSKUNTAVAALIEN tulos ei ollut yllätys. Nyt väistyvä demarihallitus ajoi maaliin epäonnistuneen sote-uudistuksen, valtavat asehankinnat ja Suomen Nato-jäsenyyden. Toimeentulostaan huolissaan olevat äänestäjät näkivät palvelujen heikentymisen ja hintojen nousun. Nato-jäsenyydestä innoissaan olevat näkivät mielipiteen täyskäännöksen sotilasliitosta niissäkin hallituspuolueissa, jotka jäsenyyttä vielä vuosi sitten enemmän tai vähemmän vastustivat.

Myös valtion velkaantumisella pelottelu upposi helposti tilanteessa, jossa kotitalouksilla itsellään on hankaluuksia selvitä veloistaan. Tämä silti, vaikka nämä velat eivät ole mitenkään verrattavissa toisiinsa. Sote-uudistus ei näyttäydy ihmisille palveluiden paranemisena. Rahoitus on täysin riittämätöntä ja päätösvalta palveluista karannut kauas, harvalukuiselle joukolle.

Väistyvä hallitus jatkoi edellisten hallitusten poliittista linjaa. Rehellisesti sanottuna: teki porvaripolitiikkaa. Tuleva hallitus tulee tekemään tätä vain rajummin. Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.

Väistyvä hallitus jatkoi edellisten hallitusten poliittista linjaa.

TYÖVÄENLIIKKEEN JA kansalaisliikkeiden taistelun tuloksena saatiin aikoinaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kunnallinen itsehallinto, lakko-oikeus ja monet muut demokraattiset oikeudet. Se ei ole kuitenkaan muuttanut valtiovallan luonnetta tasavertaisten kansalaisten edustajaksi ja yhteisen hyvän toteuttajaksi. Demokratia ja perusoikeudet ovat myös tänään luokkataistelun kysymys.

Valtiokoneisto ylläpitää porvarillista hegemoniaa ja turvaa kapitalistisen järjestelmän toimintaa, tarvittaessa myös väkivaltaa käyttäen. Se peittää tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvaa eriarvoisuutta ja luokkaristiriitoja. Samalla kun valtio toimii ristiriitojen sääntelijänä, se on myös erilaisten voimien kamppailujen kohteena.

Suomessakin valta on keskittynyt pankkien ja yritysten suurimpien omistajien ja johtajien, elinkeinoelämän keskusjärjestöjen, tärkeimpien ministereiden, presidentin sekä Euroopan unionin ja valtion huippuvirkamiesten harvalukuiselle eliitille. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätöksenteko on keskittynyt ja etääntynyt asukkaista.
Tärkeimmät ratkaisut tehdään pienessä piirissä, talouselämän ja hallinnon kabineteissa. Eduskunnan ja EU:n parlamentin roolina on useimmiten vain yleisen hyväksymisen leiman antaminen näille ratkaisuille. Valtamedia esittelee niitä ”taloudellisen välttämättömyyden”, ”kansainvälisen kilpailukyvyn” ja ”turvallisuuden” toteuttamisena.

MEILTÄ VAADITAAN nyt lisää työtä siinä, että saamme ihmisiä mukaan poliittiseen toimintaan. Vaikka se tuntuu joskus ylitsepääsemättömältä yhteiskunnassa, josta kollektiivisuus on kadonnut. Mutta jos vaikuttaa siltä, että yhteisvoimin voidaan saavuttaa jotain, voi ihminen olla valmis tulemaan mukaan. Tällä tavoin alkoi aikoinaan myös poliittinen työväenliike. Sen juuret ovat yhteistoiminnassa ammattiyhdistysliikkeessä, osuuskunnissa, sivistysliikkeessä, liikuntaseuroissa ja monissa muissa.

Vastaavat ilmiöt on tunnistettava Suomessa tällä vuosikymmenellä. Esimerkiksi ympäristöliike ja ihmisoikeusliikkeet ovat tällaisia. Ne ovat myös kansainvälisiä kysymyksiä, joita ei ratkaista ilman suurta painetta hallituksia kohden. Tämän paineen saa seuraavan neljän vuoden aikana kokea myös oman maamme hallitus, jonka pohja on tiedossa tulevien viikkojen aikana.