Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Yleisradion rahoituksesta

    Kulttuuri
    21.12.2011 - 12:46
    Unto Nikula

    Viestintäministeri sai kuin saikin hallitusohjelman kirjauksen mukaan aikaiseksi esityksen Yleisradion rahoituksesta. Lopullisen päätöksen uudesta Yleisradiolaista tekee eduskunta ensi vuoden alussa. Kaikkien eduskuntapuolueiden ryhmäjohtajat ovat ministerin esityksen takana, joten läpimeno lienee todennäköinen. Esitys on oikean suuntainen. Se, miten uudessa laissa on päädytty Yle-veron progression taittumisesta tasaveroksi jo alle keskitulon kohdalla on epäselvää. Ehdottoman positiivista esityksessä on veron huomattava leikkautuminen pienituloisten osalta ja myös pääomatulojen eli yritysten ottaminen mukaan Ylen rahoittamiseen.

    Pientä viilausta on tulossa myös Yle-lain tekstiin. Esimerkiksi ”täyden palvelun”-käsite muuttuu muotoon ”monipuolinen ja (maantieteellisesti) kattava”. Tuosta nykyisen lain tarkoittamasta täydestä palvelustahan Yle on jo joutunut rahapulassaan luopumaan. Kaupallisilla kanavilla on ollut haluja kokeilla esimerkiksi urheilun suurtapahtumien välittämisen bisneskannattavuutta niiden järjettömästä hinnoittelusta huolimatta.

    Mielenkiintoista on ollut seurata tämän uuden Yle-veron aiheuttamia reaktioita mm. elinkeinoelämän (Matti Apunen, EK) ja isojen mediavaikuttajien (Mikael Pentikäinen, HS) piirissä. Tämän allianssin intresseissä on aina ollut monopolisoida ja panna sanavapaus palvelemaan omia näkemyksiään. Esityksen julkituonti aiheutti monilla netin keskustelupalstoilla mielenkiintoisia puolesta-vastaan -väittelyitä. On helppo yhtyä vaikkapa näkemykseen ”…kaikki, mistä Sanoma hermostuu, toimii ihmisoikeuksien ja sananvapauden… puolesta”.

    Sen sijaan koko julkiseen palveluun kielteisesti suhtautuvien puute ymmärryksessä ihmetyttää. Eivätkö ne kaupallisten kanavien autuutta lähinnä niiden ”ilmaisuuden” vuoksi ylistävät ymmärrä mainosrahoitteisen tv-kanavan ansaintalogiikkaa? Me kaikki, siis jokainen meistä, katsoi niitä mainosten väliin väkisin ahdettuja ”bb tanssii maajussin morsiamen kanssa”-sekundatuotantoja tai ei, osallistumme tuon kaiken turhuuden kustantamiseen joka päivä kaupassa käydessämme. Ne sadat miljoonat eurot joita nämä namusetä-tv-kanavat pyörittävät ovat meidän maksettavana tavaroiden hinnoissa.

    Ylen johto ainakin oli ministeriön tuotoksesta ylitsevuotavaisen kiitollinen, samoin oli myös kokoomuksen ja muidenkin ek-ryhmien johtajat. Toimiva johto lienee täyttänyt tehtävänsä annettujen ohjeiden mukaan.

    Voineeko tuosta ek-puolueiden ryhmyreiden yksimielisyydestä päätellä, että Yle on nykyään jo niin moneen otteeseen kyykytetty, vaiennettu ja araksi löysässä hirressä roikottamalla opetettu, ettei se taho enää pysty tätä pomminkestävää konsensuspanssaria tärvelemään?


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Rajat auki!  mielenosoituksen järjestäjä Martti Vaskonen avaisi Suomen ja Venäjän rajan. Kuva Martti Vaskonen
    Kotimaa
    3.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Rajat auki! – Mielenosoitus Niiralassa muistuttaa liikkumisvapauden ja perhesuhteiden merkityksestä

    Tohmajärven Niiralan rajanylityspaikalle suunnitellaan sunnuntaiksi 14.

    Näyttely The Real Gaza on avoinna 5.12.2025–11.1.2026. Kuva Sohail Salem piirustus. 2025.
    Kulttuuri
    2.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    ”Gazassa vallitsee sinnikkyys, hellyys ja uudelleensyntyminen”

    Ertsi ja Pirjo Stadin työväenkirjallisuuspäivät
    Kulttuuri
    1.12.2025
    Hannu Salminen, Helena Ihala

    Ajattelua avaavat soinnut

    Saksan eduskunta käsittelee parhaillaan kahta keskeistä lakiesitystä eläkepakettia ja työeläkejärjestelmän vahvistamislakia. Kuva Leonhard Lenz CCO 0.0.
    Politiikka
    1.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Saksassa vaaditaan korkeampia eläkkeitä

    Venezuelan täysimittaista miehitystä pidetään epätodennäköisenä. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Uutiset
    30.11.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Trump suunnittelee maahyökkäystä Venezuelaan

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2025 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!