Vaietut asiat nostettava esiin mediassa
Suomalaisen journalismin sisältö on muuttunut vaivihkaa talouden raamien ja yhteiskunnan arvojen muuttuessa. Näin arvioi Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen varajohtaja, professori Iiris Ruoho. Muutos on vaikuttanut voimakkaasti yksittäisten toimittajien työn ulkoisiin ja sisäisiin ehtoihin.
– Journalismi on yhteiskunnassa puolustuskannalla. Kun tehdään enemmän vähemmällä porukalla, se muuttaa toimittajan suhdetta omaan mediaansa. Ulkoiset ehdot sanelevat aiempaa enemmän. Tämä näkyy myös toimittajakoulutuksessa, jossa korostetaan entistä enemmän myös taloudellista mediajohtamista.
Hän on seurannut mielenkiinnolla TV 1:n sarjaa Uutishuone, jonka mukaan tuolloin (35–40 vuotta sitten) ainakin Ylen toimittajilla oli aivan eri tavalla aikaa ja itsenäisyyttä perehtyä aiheisiinsa.
Lex-Nokia on
jäävuoren huippu
Tulevien toimittajien koulutus ja televisiotuotannon seuraaminen ovat Iiris Ruoholle näköalapaikkoja alan kehitykseen, samoin tutkimustyö ja niihin liittyvien artikkelien kirjoittaminen. Alan koulutuksen eräät ilmiöt askarruttavat häntä.
– Yliopistollisen ja ammattikorkeakouluopetuksen suhde on vääristynyt niin, että koulutuspaikkoja on liikaa työpaikkoihin nähden. Toisaalta nuorten on helppo työllistyä nopeasti, jolloin opinnot jäävät kesken. Mielestäni perinteisen yliopistollisen toimittajakoulutuksen asema pitää turvata.
Mutta mitä tuo hallituksen markkinoima uusi yliopistolaki, joka on saanut opiskelijat ja henkilöstön suomalaisittain laajoihin mielenilmauksiin?
– Lakiesitys on jäävuoren huippu, jonka taustalla paljon suurempi kulttuurinen muutos. Kritiikkiä ei pitäisikään kohdistaa pelkkään lakiesitykseen, vaan yhteiskunnallisten arvojen kovenemiseen.
Sama pätee Ruohon mukaan Lex Nokiaan, joka on osoitus jo pitkälti tapahtuneesta muutoksesta, jossa työ tekijäänsä vakoilee. Hän sanoo, että vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi voitu kuvitella Lex Nokian kaltaista lakiesitystä.
– Tietotekniikan kautta olemme jatkuvassa kontrollissa. Se on tapahtunut niin huomaamatta, että olemme antaneet sen tulla osaksi jokapäiväistä työtämme ja vapaa-aikaamme. Meidät on pikkuhiljaa standardisoitu EU-kelpoisiksi myös yksilöinä. Eihän näin iso muutos menisikään kerralla läpi.
Ja kun erilaiset ”isoveljet” tarkkailevat työajalla, Facebook ja muut Internetin uudet ilmiöt seuraavat kansalaisten yksityiselämää.
– Vaikka olen itsekin Facebookissa, olen varovainen. Mitähän kaikkea sitä on tullut omasta elämästä kirjoitettua? Ihan vapaaehtoisesti, hätkähtää mediatohtori Ruoho.
Pörssitalous ja
populismin nousu
Näennäisliberaali pörssiyhteiskunta on Iiris Ruohon mukaan kaikkea muuta kuin vapaa ja moniarvoinen. Hän lainaa yhtä suosikkisosiologiaan, puolalaista Sigmund Baumania, jonka mukaan me tarkkaillaan toinen toisiamme.
– Eivät valta ja kontrolli ole mihinkään kadonneet. Kun itsekontrolli on astunut arkielämäämme, ei tarvita niin paljon ulkoisia määräyksiä. Pörssikurssit ja yritysten maine ovat luoneet huomiotalouden. Tämä on muokannut hyvin paljon median asenteita ja käytäntöjä.
Niinpä televisio suoltaa tunnustuksellisia ohjelmia, politiikan vastaisuutta ja populismia, jotka ovat vastakkaisia demokraattiselle vaikuttamiselle, ihmisten aidolle osallistumiselle.
– Suosittu tv-sarja Raid ruokki sankariensa kautta juuri tätä herravihaa ja politiikan vastaisuutta, jolla näen suoran yhteyden populismin nousuun, kuten Timo Soinin katteettomaan suosioon.
Suomessa on tunnetusti vallalla yksi hallitsevien totuus, vallankin nyt kun oppositiopolitiikka on kovin höttöistä. Eduskunnan tavoin myös median oppositio on köykäinen.
Iiris Ruoho myöntää, ettei hän kovin hyvin tunne eurooppalaista kriittistä mediaa ja yleensä yhteiskunnallista keskustelua, mutta USA:ssa tutkijana toimineena hän on yllättynyt sikäläisestä kriittisestä aktiivisuudesta.
– Lehdistössä näkyi voimakas kriittisyys ja keskustelevuus, siellä oli myös useita vaihtoehtoisia tv-kanavia. Kun palasin laman jälkeiseen Suomeen, oli täällä tosi harmaata.
Meikäläinen kilpailu tuottaa samankaltaisuutta, yksipuolistaa median. Mainosrahoitteisuuteen ja ilmaisjakeluun perustuva Voima-lehti on Iiris Ruohon mielestä poikkeus suomalaisessa mediassa, se on pystynyt luomaan jotain todella uutta kulttuuria.
– Opiskelijatkin viittaavat tenttivastauksissaan usein Voimaan. Siis ihan spontaanisti, en minä ole sitä heille tuputtanut. Kyllä se kertoo jotain ilmiön merkityksestä.
Iiris Ruoho on sydämestään julkisrahoitteisen Yleisradion kannattaja, ja hän on toiminut näyttävästi asian puolesta. Mediaa yleensäkään ei hänen mielestään saa jättää markkinoiden armoille, sillä se luo aiemmin mainittua yhdenmukaistavaa kilpailua.
– Tarvitaan julkisilla varoilla tuettua vaihtoehtoista mediaa, muuten ilmapiiri latistuu entisestään. Ongelmallista on, että valtamedia luo agendan, kansalaisten päiväjärjestyksen. Sen ehdoilla sitten puhutaan ja ollaan jotain mieltä – jos yleensä ollaan jotain mieltä. On paljon asioita, jotka eivät pääse lainkaan tälle agendalle.
Iiris Ruoho toteaa, että uskomme liiaksi median luomaan päiväjärjestykseen. Median valta onkin hänen mielestään juuri siinä, mitä se jättää kertomatta. Asioiden väärin kertominen ei ole yhtä paha juttu, sillä virheen voi huomata, mutta tyhjää kohtaa ei.
Työväenlehdistä
puuttuu ”jotain”
Työväenlehtipäivän kynnyksellä on kysyttävä, minkä merkityksen ja mahdollisuuden mediatutkija näkee työväenlehdillä. Eteenpäin Voiman viitoittamaa tietä, vai kuinka?
– Tuskin Voiman konsepti voi toimia työväenlehdissä, jotain muita keinoja uudistua täytyy olla. Nykyisellään työväenlehdet eivät tarjoa riittävästi lukijoille, jotka eivät valmiiksi ole politiikassa ja järjestöissä mukana. Pitää uskaltaa kysyä, onko työväenlehti laajan lukijakunnan kannalta aikansa elänyt.
Mutta koska Ruohon mukaan vaihtoehtoista mediaa tarvitaan, työväenlehdillä voi parhaimmillaan olla suuri merkitys. Hän kannustaa työväenlehtiä nostamaan puuttuvia asioita kansalaisten päiväjärjestykseen.
– Perustuslain mukainen mielipiteenvapaus ei toteudu, jos ei ole työväenlehtien kaltaisia vaihtoehtoisia medioita. Mutta tiukasti yhden totuuden työväenlehti ei voi enää menestyä, tarvitaan moniäänisyyttä ja laajaa kulttuurista näkemystä.
HANNU OITTINEN
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
