USA turvautuu herruuspolitiikassaan taas vahvemmin Natoon

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 13/2006.

Suomen Nato-jäsenyyttä on ajettu ristiriitaisin ja taktisin perusteluin. Yhtäältä on korostettu transatlanttista yhteyttä ja suhteiden tiivistämistä USA:n kanssa Nato-jäsenyyden kautta. Toisaalta suomalaisia on houkuteltu jäsenyyden kannalle maalaamalla kuvaa George W. Bushin hallinnon yksipuolista sotapolitiikkaa tasapainottavasta itsenäisestä ”eurooppalaisesta Natosta”. Bushin hallinnon uudet suunnitelmat Naton roolista sen politiikassa osoittavat kummankin perustelun vaarallisuuden ja katteettomuuden.

Naton joukkoja ”jakamaan riskit ja vastuut”

Bushin hallinto on nimittäin tajunnut viimein kroonisen joukkojen vajauksen jälkeen Irakissa ja muualla, että puolustusministeri Donald Rumsfeldin visio vihollisten nopeasta voittamisesta on epäonnistunut surkeasti ja että USA tarvitsee ulkomaista miesvoimaa epätoivoisemmin kuin koskaan. Sen maailmanlaajuisia visioita ja harhakuvitelmia ei voida saavuttaa ilman sitä.

Nämä visiot pitävät sisällään ”pitkän sodan” paljolti määrittelemättömiä, vaikeasti tavoitettavia vihollisia vastaan maapallon jokaisessa kolkassa tulevina vuosikymmeninä.

Tästä syystä USA painottaa helmikuussa julkistetussa uudessa kansallisessa turvallisuusstrategiassaan Natoa ja ulkomaisten joukkojen mobilisoimista ”jakamaan riskit ja vastuut tämän päivän monimutkaisista haasteista”. ”!meidän täytyy olla valmiita toimimaan tarpeen vaatiessa yksin”, sanotaan strategiassa, mutta tehdään samalla selväksi, että laajentunut Nato ”pysyy USA:n ulkopolitiikan elintärkeänä pilarina”.

Washington suosii nyt lähentymistä ”vanhan Euroopan” ja syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen hyljeksimiensä maiden kanssa, ja se haluaa rakentaa ”strategisen konsensuksen” ja laajentaa Naton roolia. Washingtonin usko ”halukkaiden koalitioiden” riittävyyteen on osoittautunut harhakuvitelmaksi. Tässä suhteessa Bushin hallinto nyt hiljaisesti myöntää, että sen vuoden 2001 jälkeinen näkemys, että se voi toteuttaa globaalia rooliaan yksin, oli jättimäinen epäonnistuminen.

USA:n kova painostus Hollantia kohtaan joukkojen lähettämiseksi Afganistaniin heijastaa tätä halua elvyttää ja laajentaa Nato-järjestelmää.

Miesvoimaa ja kustannusten jakoa

USA:n ”kunniahimoinen esityslista” muotoiltiin USA:n Nato-suurlähettilään ja varapresidentti Dick Cheneyn entisen apulaisen Victoria Nulandin haastattelussa Financial Timesissa 24. tammikuuta. USA haluaa ”maailmanlaajuisesti sijoitettavissa olevaa sotilaallista voimaa”, joka tulee operoimaan kaikkialla – Afrikasta Lähi-itään ja edemmäs. Se tulee pitämään sisällään Japanin ja Australian kuten myös Nato-maat.

Nulandin ilmaisun mukaan ”se on täysin erilainen eläin”, jonka perimmäinen rooli tulee olemaan alistettu USA:n haluille ja seikkailuille. Natolla täytyy olla USA:n asevoimien kanssa yhdenmukaistettu ryhmittely ja strategia. Afganistaniin lähetettävät joukot ovat paljolti symbolinen, toissijainen kysymys verrattuna paljon tärkeämpään kysymykseen Naton tulevaisuudesta USA:n tulevia vuosia koskevissa laskelmissa. Natosta, jonka piti alun perin olla Eurooppaan keskittynyt liittokunta, tulee nyt ulottuvuudeltaan maailmanlaajuinen.

Helmikuun alussa Münchenissä pidettiin virallinen turvallisuuspoliittinen konferenssi. Siihen osallistui Rumsfeldin ohella Gerald Fordin ja George Bush seniorin turvallisuusneuvonantaja Brent Scowcroft, entinen puolustusministeri William Cohen ja muita perinteisen Atlantin liiton puolestapuhujia. Tämä heijasti USA:n halua muuntaa Nato sellaiseksi, että se tulee jälleen olemaan hyödyllinen ase sen sotilaallisten vaihtoehtojen valikossa – erityisesti sen miesvoima.

Tämä on sitäkin välttämättömämpää, koska USA:n suunnitelmat uudistaa koko armeija tulevat johtamaan taistelupataljoonien 20 prosentin vähenemiseen korkean teknologian aseiden hyväksi, ja sotilaita kentällä tulee olemaan vähemmän kuin koskaan. USA haluaa myös Nato-valtioiden käyttävän enemmän rahaa asevoimiinsa ja vapauttavan näin USA:n paisuttamasta jo muutenkin valtavaa budjettivajettaan.

Naton tuleva kriisi?

Bushin hallinnon pyrkimykset Naton suhteen perustuvat uuskonservatiivien ideologisiin fantasioihin, joita eurooppalaisten maiden ei pitäisi rohkaista. Samat USA:n johtajat ovat pyrkimyksiään ajaessaan syyllistyneet suuriin rikoksiin ja virhelaskelmiin Afganistanissa ja Irakissa ja uhkaavat nyt laajentaa sotaa Lähi-idässä ja muualla. Jos Bushin hallinnon Nato-suunnitelmat saavat tukea eurooppalaisilta valtioilta, USA tulee todennäköisesti saamaan aikaan ennennäkemättömiä onnettomuuksia.

On jo sanottu, että USA haluaa Naton lähettävän lisää joukkoja Kosovoon, jotta se voi lähettää 1 700 amerikkalaista sotilasta sieltä Irakiin. Hollanti on suostunut USA:n vaatimukseen lähettää joukkoja Afganistaniin, mutta sen ja kaikkien Naton jäsenmaiden on valmistauduttava lisäjoukkovaatimuksiin tulevaisuudessa Washingtonin yksipuolisten tavoitteiden ajamiseksi kaikkialla. Se on keskeinen kysymys, jonka Naton jäsenmaat joutuvat nyt kohtaamaan.

Afganistanissa nyt olevat Naton joukot tuskin onnistuvat yhtään paremmin siinä missä amerikkalaiset ovat jo epäonnistuneet. Neljän vuoden miehityksen jälkeen maa on yhä sotaherrojen, huumeherrojen ja erilaiset islamilaisten fundamentalistien käsissä. Naton sotilaita tullaan ampumaan ja tappamaan, mikä tulee lisäämään Nato-maiden kansalaisten keskuudessa sodanvastaisuutta.

Kansalaiset Nato-maissa tulevat todennäköisesti äänestämään pois virasta ne, jotka ovat totelleet USA:n neuvoja. Ihmiset ovat jo tehneet niin Espanjassa ja he saattavat tehdä samoin Italiassa. Vaikka USA saattaa hyötyä lyhyellä aikavälillä, sen menestys voi lopulta aiheuttaa kriisin Natossa – ja ehkä jopa johtaa tämän kylmän sodan kummajaisen loppuun.

Monien arvioiden mukaan nyt ollaan USA:n ja eurooppalaisten Nato-maiden välisen syvän kriisin alussa, ei lopussa. Jos Euroopan mailla olisi kanttia luopua USA:n ja Naton nöyristelemisestä, niillä olisi nyt tilaisuus vahvistaa niiden kansallisten etujen mukaista poliittista identiteettiä Juuri senhän USA toivoi Naton estävän, kun se loi sotilasliiton yli puoli vuosisataa sitten. Tästä ei kuitenkaan ole merkkejä näkyvissä.

Tyhmintä ja vaarallisinta, mitä Suomi voisi tehdä, olisi jatkuva lähentyminen Natoon ja liittyminen sen jäseneksi.

ERKKI SUSI