Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja: &Nbsp;

Kuten Naomi Klein äskettäin huomautti Nation-lehdessä,
syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen oikeistolaiset
vallanpitäjät yrittivät haudata globalisaation vastaisen
liikkeen. Selitettiin, että ”terrorisminvastaisen sodan”
aikana kenenkään ei pitäisi välittää sellaisista
pikku asioista kuin maailmankauppaa koskevista neuvotteluista ja yksityistämisestä.
Kleinin mukaan suuri osa USA:n sodanvastaisesta liikkeestäkin meni
ansaan päätellen, että nyt ei ollut aika keskittyä jakaviin
talousväittelyihin vaan toimintaan rauhan puolesta.

Klein ennusti, että tämä harhautuminen loppuu Cancúnissa,
kun tuhannet aktivistit kokoontuvat yhteen julistamaan, että Maailmankauppajärjestö
WTO:n ajama raaka talousmalli on itsessään yksi sodan muoto. Se
on sotaa, koska yksityistäminen ja sääntelyn purkaminen tappavat
nostamalla välttämättömyystarvikkeiden kuten veden ja
lääkkeiden hintoja ja painamalla alas raaka-aineiden kuten kahvin
hintoja ajaen pienet tilat kestämättömään asemaan.
Se on sotaa, koska niitä, jotka vastustavat ja kieltäytyvät
häviämästä, pidätetään, hakataan ja tapetaan.
Ja se on sotaa, koska silloin kun tällainen matalan intensiteetin sorto
ei pysty raivaamaan tietä yhtiöille, todelliset sodat alkavat.
Hän muistutti, että Irakin sota on vain yksi kolonisaation ja
resurssien kaappaamisen muoto yhtiöiden hyväksi.

Niin sanottu vapaakauppa on siis yksi sodan muoto. Tästä oli
kyse myös WTO:n Cancúnin ministerikokouksessa. Jo kauan ennen
Cancúnia, itse asiassa koko Dohan neuvottelukierroksen ajan, oli
selvää, etteivät EU ja USA olleet valmiita tekemään
myönnytyksiä kehitysmaille tärkeissä asioissa. Sen sijaan
ne vaativat kehitysmailta yhä lisää joustavuutta. Monet kehitysmaat
ovat maataloussopimusten mukaisesti avanneet markkinoitaan, mutta teollisuusmaat
eivät ole välittäneet toteuttaa omia lupauksiaan.

Cancúnissa kehitysmaiden mitta täyttyi. Kehitysmaat toimivat
ennennäkemättömällä tavalla yhdessä pyrkien
puolustamaan etujaan. Niiden muodostama G21-ryhmä esitti kokoukselle
oman maatalousesityksensä, jonka EU ja USA kylmästi torjuivat.
Ne pitäytyivät omia esityksiään noudattelevaan pohjapaperiin.
Maatalousneuvotteluissa Cancúnissa ei päästy edes kunnolla
alkuun, sillä erimielisyydet olivat niin suuret.

EU, USA ja Japani yrittivät panna kehitysmaat polvilleen myös
ajamalla päätöstä neuvottelujen aloittamisesta ”uusista
aiheista”, kuten investoinneista, kilpailusta, julkisista hankinnoista
ja kaupan helpottamisesta, vaikka 70 kehitysmaata oli selkeästi ilmoittanut
vastustavansa sitä. Hankkeeseen kuului muun muassa pyrkimys tuupata
eteenpäin entisestään huononnettua GATS-sopimusta sekä
salakuljettaa asialistalle jo kertaalleen kaadettu pahamaineinen MAI-sopimus.

Näin Cancúnin kokous päättyi tuloksettomana umpikujaan.
Paremmalla syyllä voidaan kuitenkin puhua kehitysmaiden ja samalla
globalisaatiokriittisten kansalaisliikkeiden voitosta. Kehitysmaat muodostivat
yhtenäisen rintaman ja kieltäytyivät enää toimimasta
rikkaiden kauppapoliittisena ovimattona. EU ja USA eivät ajoissa ymmärtäneet
aikojen muuttuneen, vaan yrittivät turhaan sanella kokoukselle oman
tahtonsa. Kehitysmaiden kannalta kokouksen päättyminen ilman ratkaisuja
oli parempi kuin sen päättyminen kehnoihin ratkaisuihin.

Epäilemättä ”imperiumin vastaisku” on piankin
tulossa. Kehitysmaat voivat kuitenkin torjua sen, kun ne oivaltavat käyttää
hyväkseen uutta tilannetta ja säilyttävät yhtenäisen
rintamansa. (ES)

”Huumeet ovat tulevaisuuden juttu. Olisi riski jäädä
ulkopuolelle.” Näin taivuttelee toisen mafiaperheen päämies
vastahakoista Vito Corleonea uuden ajan rikollisuuden ytimeen Kummisetä
1 -elokuvassa.

Ytimeen kuuluminen on tulevaisuuden juttu. Emu-ytimeen, puolustusytimeen,
sotilaallisen toiminnan ytimeen, Nato-ytimeen, päätöksenteon
ytimeen. Olisi riski jäädä ulkopuolelle. On mentävä
kaikkiin ytimiin. Näin taivuttelevat nykyajan mafiamiehet vastahakoista
Suomen kansaa.

Professori Pertti Haaparanta osoitti ytimiin kuulumisen välttämättömyyttä
koskevan ajattelun mielettömyyden taas kerran Helsingin Sanomissa (17.9.).
Mutta sehän ei mafiamiehiä haittaa. Ytimiin pyrkiminen ei perustu
logiikkaan vaan hinkuun.

Epäillään, että Paavo Lipponen lupasi viime joulukuussa
George W. Bushille Suomen osallistumista myös varsinaiseen pimeyden
ytimeen, USA:n hyökkäyksen ja miehityksen jälkihoitoon Irakissa.

Lupasi tai ei, nyt Suomessa on alettu puhua suomalaisten ”rauhanturvaajien”
lähettämisestä Irakiin ”amerikkalaisten avuksi”
(HS:n 16.9. muotoilu) ja rauhanturvalain muuttamisesta.

Kun suomalaiset on melko tarkkaan pidetty pimennossa siitä mitä
Irakissa tapahtuu, on helpompi höperehtiä.

Irakissa ei olisi kyse mistään rauhanturvaamisesta, vaan YK:n
peruskirjaa rikkoneen laittoman miehittäjän avustamisesta tilanteessa,
jossa miehitystä – ja myös miehittäjien auttajia – vastaan
on käytännössä käynnissä sissisota. Tämä
täysin riippumatta siitä, onnistuuko USA saamaan YK:n valtuutuksen
apupoikien lähettämiselle vai ei.

Suomella ei ole ensin mainitussakaan tapauksessa mitään velvollisuutta
lähettää Irakiin yhtään ketään. Kummassakin
tapauksessa lähettäminen olisi järjellä ajatellen sulaa
hulluutta.

Ainakin näennäisesti ”rauhanturvaajien” lähettämisestä
Irakiin ja rauhanturvalain muuttamisesta puhutaan erillisinä asioina.

Osin ovat, osin eivät ole erillisiä asioita. Rauhanturvalakia
valmistaudutaan muuttamaan militarisoituun EU:hun ja Natoon valmistautumisen
takia. Silloin tarvitaan lakia, joka mahdollistaa suomalaisten joukkojen
osallistumisen perinteistä rauhanturvaamista sotaisempiin operaatioihin
maailmalla EU:n mandaatilla tai osana Natoa ilman rajoituksia ja YK:n valtuutusta.
Esimerkiksi Irak-tyyppisiin operaatioihin.

Jos rauhanturvalaki olisi jo muutettu, Suomessa ei nyt tarvitsisi jahkailla,
antaako YK ”amerikkalaisten tueksi” Irakiin menemiseen valtuutuksen.
Sinne mentäisiin. Ainakin jos se Paavo Lipposesta riippuisi. (ES)

Ruotsin Emu-kansanäänestyksen tuloksella voi hyvinkin olla laajalle
ulottuva vaikutus EU:hun ja muihin jäsenmaihin.

Emun hylkääminen suurella enemmistöllä saattoi häpeään
koko EU-eliitin, myös ne suomalaiset poliitikot ja työmarkkinajohtajat,
jotka junttasivat ruotsalaisia euron kannalle levittämällä
harhaanjohtavaa propagandaa Suomen kokemuksista. Ja tavallisille kansalaisille
muissa EU-maissa, myös Suomessa, Ruotsin äänestystulos osoitti,
että euroeliitin komentoon ei tarvitse eikä pidä alistua.

Erityisesti meillä Ruotsin äänestystulos varmasti kannustaa
voimistamaan vaatimusliikettä kansanäänestyksen järjestämiseksi
EU:n perustuslaista. Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan enemmistö
suomalaisista jo nyt kannattaa kansanäänestystä.

Oli kaikin tavoin tärkeää, ettei Ruotsin ulkoministerin
Anna Lindhin murha vaikuttanut kansanäänestyksen lopputulokseen.
Ruotsalaiset osasivat erottaa kaksi asiaa, heitä järkyttäneen
murhenäytelmän ja äänestyksen, toisistaan.

On toivottava, että murha pian selvitetään ja että
tekijäksi paljastuu satunnainen rikollinen. Palme-traumassa on ruotsalaisille
tarpeeksi. Mutta aina kun on kyse huomattavan poliitikon murhasta, olisi
naivia ilman muuta sulkea pois salaliiton mahdollisuus. Lindh ehti saada
monien vihat esimerkiksi esiintymisillään Palestiinan puolesta
ja Irakin sotaa, rasismia ja äärioikeistolaisuutta vastaan. (ES)