Saksalaisarvio EU:n militarisoinnin tavoitteista
(Ote EU:n strategiapaperista)
Bushin hallinnon ja toisaalta Pariisin ja Berliinin johtavien poliitikkojen
vastakkain asettumisessa Irakin sodan yhteydessä ei ollut kyse sotaisten
Bushin haukkojen sekä eurooppalaisen ”rauhanakselin” välisestä
ristiriidasta. Kyse oli pikemmin ensimmäisestä avoimesta konfliktista
asiassa: Miltä ”taistelujärjestyksen” eri imperialististen
valtioiden kapitalistisen globalisaation varmistamisessa tulisi näyttää.
USA:n vaadittua rajoittamatonta johtoasemaa Pariisi ja Berliini käyttivät
hyväkseen tilannetta Irakin sodan valmisteluvaiheessa näyttääkseen
hegemoniamahdille sen poliittisen vallan rajat.
Irakia koskevissa erimielisyyksissä Saksan liittohallitus on ensimmäisen
kerran poikennut periaatteesta, jonka mukaan Pariisin ja Washingtonin välillä
on viime kädessä aina pelattava USA:n korteilla, eivätkä
Saksa ja Ranska ennen ole niin avoimesti joutuneet tilanteeseen, jossa Eurooppa
– Britanniaa lukuun ottamatta – jossa muodostaisi vastavoiman USA:ta
tukeville. Tämä on Berliinin ja Pariisin strategeille selvä
merkki tarttua jälleen EU:n peräsimeen.
Keväästä alkaen Saksan mediassa on yritetty käydä
ideologista Eurooppa-kampanjaa, jossa rauhanliikkeen joukkoesiintymisistä
yritetään poimia sopivimmat palat USA:n hegemonian horjuttamiseen.
Päivää, jona miljoonat ihmiset mobilisoitiin osoittamaan
mieltään sotaa vastaan, tullaan valheellisesti käyttämään
mainittua projektia tukevan myytin syntyhetkenä.
”Lauantaina, 15. Helmikuuta 2003 kaduilla syntyi uusi kansakunta”,
kirjoitti
Le Monde
-lehdessä Ranskan entinen talous- ja valtiovarainministeri
Dominique Strauss-Kahn
. ”Tämä uusi kansakunta on Euroopan
kansakunta. () Nyt puuttuu vain poliittinen toimeenpaneva elin, joka on
tämän haasteen mittainen.” Tätä lausuntoa siteeraavalla
Frankfurter Rundschaun
sivulla kolme tärkeää SPD:n
poliitikkoa tarttui aiheeseen ja toi esiin ”Euroopan visiosta”
seuraavan kohdan: ”Yhdysvaltoja uhkaa sen voimapolitiikan seurauksena
ylenmääräinen laajentuminen. () Se, joka nyt ei ymmärrä,
että siitä koituu seurauksia Euroopalle, ei tule sitä koskaan
tajuamaan. () Tästä ei selvitä ilman Euroopan yhteistä
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”
Seuraavaksi
Frankfurter Allgemeine Zeitung
organisoi Eurooppa-keskustelun,
johon osallistuivat niin intellektuellit (mm. Habermas) kuin poliitikotkin.
Eikä keskustelussa enää esiintynyt kritiikkiä ”Eurooppa-linnoitusta”
vastaan. Samaan aikaan ns. Euroopan konventti – melkein julkisuudelta
piilossa – valmisteli EU:n perustuslakia, joka tekee unionin militarisoinnista
lain osasisällön.
Huhtikuun 29. päivänä Saksan, Ranskan, Belgian ja Luxemburgin
valtionpäämiehet kokoontuivat Brysselissä ja tekivät
konkreettisia sopimuksia sotilaallisesta ”ydin-Euroopasta” Saksan
ja Ranskan ulkoministereiden luonnoksen pohjalta. Vahvistetun yhteistyön
periaatetta on laajennettava, sen on tultava osaksi perustuslakia. Näin
olisivat saksalais-ranskalaiset suunnitelmat varmistetut ja EU:n sotilaalliset
rakenteet kehittyisivät, eikä Euroopan sisäisiä rauhanliikkeitä
tässä asiassa tarvitsisi ottaa huomioon.
Neljän maan huippukokous tähtäsi EU:n tulevien sotilaallisten
interventioiden voimistamiseen. EU:n on voitava ottaa suoritettavakseen
”kaikkein vaativimpia tehtäviä”. Sovitaan myös
väljemmästä rahankäytöstä varusteluinvestoinneissa.
Jo olemassa olevia Saksan ja Ranskan prikaateja vahvistettaisiin Belgian
ja Luxemburgin yksiköillä, jotka kaikki palvelisivat nopeina EU:n
interventioarmeijan hyökkäysjoukkoina. Frankfurter Rundschau-lehden
mukaan (30.4.) niiden tehtävänä olisi ”tunkeutua ensimmäisinä
vihollisen maaperälle”. Ennen muuta EU:n suunnittelu- ja komentokeskus
rakennettaisiin toimimaan ”ilman Naton tukea ja valmiuksia”. Tästä
syntyi Washingtonissa ja Lontoossa melkoinen meteli. ”Natosta riippumaton
EU:n päämaja” poistettiin juuri ennen kokousta sen ohjelmasta.
Kesäkuun lopulla pidettiin Porto Carrassissa (Thessalonikissa) EU:n
huippukokous. EU:n konventin puheenjohtaja
Giscard d’Estaing
ei ehdottanut
siellä vain EU:n ulkoministerin viran perustamista, vaan ehdotti EU:n
perustuslakiluonnokseen myös kohtia, joissa edellytettäisiin ”eurooppalaista
virastoa varustelua, tutkimusta ja sotilaallisia valmiuksia varten”
ja ”erityisiä edellytyksiä niiden valtioiden yhteistyölle,
jotka haluavat edetä tällä alueella pidemmälle”.
Brysselin ydin-Eurooppa-aloite kruunattiin näin menestyksellä.
Perustuslakiluonnos, josta Eurooppa-neuvoston kokouksessa joulukuussa tullaan
keskustelemaan (sitä ei johtavien EU-valtioiden mielestä enää
muuteta) ja joka toukokuussa 2004 – vielä ennen EU:n parlamenttivaaleja
– on määrä hyväksyä, sisältää
myös määrittelyn ”terrorismin vastaisesta taistelusta”
eurooppalaisin erityistehtävin. Niitä voisivat olla kaikki tehtävät
”sotilaallisesta neuvonannosta” aina ”kriisinhallintaan sisältyviin
taistelutehtäviin”. Perustuslaissa olisi varmistettava myös
”kolmansien maiden tukeminen terrorismin vastaisessa taistelussa niiden
omilla alueilla” (III artikla-205).
Tämän lisäksi
Javier Solana
, EU:n ulkopoliittinen
edustaja, esitti EU:n strategiaa koskevan lisätekstin, jonka otsikko
olisi ”Turvallisempi Eurooppa paremmassa maailmassa”.
Luonnospaperissa kiinnittää huomiota sen kuin kirveellä
veistetty kuva maailman tilanteesta. Alustavasti todetaan, ”ettei Eurooppa
koskaan ennen ole ollut niin vauras, turvallinen ja vapaa kuin nyt”.
Muutamaa lausetta myöhemmin sanotaan, että viime vuosina ”eurooppalaisia
sotavoimia on ollut sijoitettuna ulkomaille useammin kuin koskaan viime
vuosikymmenien aikana”.
Vain kainostellen luonnos mainitsee kapitalistisen globalisaation seuraukset
todetessaan: ”Kauppa- ja investointivirrat, tekninen kehitys ja demokratian
laajentuminen ovat tuoneet monelle ihmiselle enemmän vapauksia ja kasvavaa
hyvinvointia. () Huolimatta näistä rohkaisevista kehityspiirteistä
ovat monet ongelmat edelleen ratkaisematta, ja eräät niistä
ovat jopa kärjistyneet.” Syitä tähän ei mainita,
sen sijaan osoitetaan maailmanlaajuisten ongelmien aiheuttajiksi eräiden
maiden ”huono valtionhallinto”.
EU:n sotakoneistoa ei perustella humanitäärisin syin, todellinen
tausta häämöttää Solanan paperissa, kun eräänä
”perusteena huoleen” mainitaan EU:n riippuvuus energialähteistä.
Muuten paperi toistaa ”uhka-analyysissään” hokemia joita
Euroopan sotilasjohtajat ovat tavanneet kerätä ”laajennetun
turvallisuuskäsitteen” otsikon alle: nälkä, pakolaisvirrat,
ilmaston lämpeneminen, huumeet. Etenkin luonnos noudattelee kolmea
USA:n strategiapaperin teemaa: terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen
sekä ”romahtaneet valtiot”. EU:n oman ulkopolitiikan strategiseksi
päämääräksi ilmoitetaan maailmanjärjestys,
joka nojautuu toimivaan multilateralismiin. EU:n sanotaan pyrkivän
”normeihin tukeutuvaan maailmanjärjestykseen”.
Siinä missä USA empimättä halveksii kansainvälisiä
instituutiota ja lakeja, EU aikoo edetä kansainvälisen lain puitteissa,
seurata joukkotuhoaseiden leviämistä, terrorismia ja globaalia
ilmakehän lämpenemistä. Valtioita, jotka eivät noudata
kansainvälisiä normeja ja joiden sisäinen järjestelmä
ei EU-strategeille sovi, uhataan häpeilemättä sotilaallisella
nyrkillä:
”Joukko valtioita on kääntänyt selkänsä
kansainväliselle yhteisölle. Eräät ovat eristäytyneet,
toiset rikkovat sitkeästi sisäisen valtiojärjestelmän
kansainvälisiä tai kansainvälisten suhteiden normeja. On
toivottavaa, että nuo valtiot löytävät tiensä takaisin
kansainväliseen yhteisöön. Ne, jotka eivät ole tähän
valmiita, saavat luvan ymmärtää, että heidän on
maksettava tästä oma hintansa.”
Pohjois-Koreaa ei EU:n papereissa nimeltä mainita. Huipputapaamista
edeltävissä lehdistötilaisuuksissa esiintyi kylläkin
avoimia uhkauksia Irania vastaan. EU on ”erään Lähi-idän
valtion asioista hyvin huolestunut – ja tämä on vielä
varovasti muotoiltu lause.” (
Die Welt
21.6.2003) ”Hinta,
jolla EU tottelematonta käytöstä uhkaa, voisi äärimmäisessä
tapauksessa merkitä myös hallinnon vaihtamista”, kirjoittaa
lehti vedoten EU:n diplomaattien lausuntoihin.
Solana vaatii EU:n jäsenvaltioita myös sotilaalliseen ensi-iskuun.
”Entinen konseptimme itsepuolustuksesta, joka oli voimassa kylmän
sodan loppuun, oli seurausta hyökkäysuhasta. Uusien uhkien kohdalla
tulee rintamamme etulinja useinkin olemaan ulkomailla”. Itsevarmasti
USA:lle tarjotaan maailmanlaajuista interventiokumppanuutta. ”Yhdessä
Amerikan kanssa Euroopan unioni voisi edistää hyvää
maailmassa.”
Tulee olemaan jännittävää nähdä, miten
EU:n suhde Natoon tulevaisuudessa muotoillaan. Saksa on viime aikoina tehnyt
merkittäviä tabujen kaatoja. Eräässä Naton itälaajentumista
koskevassa puheessa ulkoministeri
Joschka Fischer
vaati ”Naton
uudelleen keksimistä”. ”Olisi vakavasti puhuttava Eurooppa-ryhmästä
Naton piirissä”, Fischer sanoi. Hän vaati suoraan USA:n johtoa
kumoamaan ”eurooppalaisen ryhmittymän sisältämän
tabun” Naton piirissä.
USA:n poliitikot – sekä demokraatit, että republikaanit
– ovat aikaisemmin kerta toisensa jälkeen varoittaneet eurooppalaisia
”omapäisestä ja konfliktihakuisesta” (
Henry Kissinger
)
suunnasta. Jo syksyllä 1999 silloinen USA:n varaulkoministeri
Strobe
Talbot
pani rajan paikalleen: ”Me emme halua minkäänlaista
eurooppalaisten omaa turvallisuus- ja puolustusidentiteettiä, joka
syntyisi ensin Naton piirissä, sitten vesittäisi Natoa ja aiheuttaisi
vieraantumisen siitä”.
Eurooppalaisen ryhmittymän muodostaminen Naton sisällä
olisi jo selkeä tuon rajan ylitys. Fischerin tienaukaisu on siis kuin
avoin taisteluhaaste.
Asekonsernit voivat nyt hyvin. Saksan liittohallitus on Britannian ja Ranskan
jälkeen ilmoittanut, että myös Saksa ehdottomasti korottaa
asemenojaan. Valtiontalouden jo tapahtunut painotus iskujoukon hankintoihin
ei enää riitäkään. Vuodesta 2006 tullaan ”puolustus”-
ja valtiovarainministeriöiden sopimuksella korottamaan Saksan armeijan
vuosibudjettia kahdeksalla miljoonalla eurolla. Tämä samaan aikaan
kun
Gerhard Schröderin
hallitus antaa luvan murentaa hyvinvointivaltiota.
Euroopan tasolla neuvotellaan lisäksi siitä, että varustelurahat
irrotettaisiin Maastrichtin vakauttamiskriteereistä.
Puolustusministeri Peter Struck on hoitanut Saksan armeijassa kuntoon
Solanan paperin EU-tasoiset uudet puolustukselliset linjavedot. Ne tekevät
Saksan armeijasta lyömäaseen, jota voidaan käyttää
maailmanlaajuisesti. Struck asettaa tuleville sotilastoimille yhden ainoan
rajoituksen: ”Saksan liittoarmeijan tekemiset, lukuun ottamatta evakuointi-
ja pelastusoperaatioita, suoritetaan yhteistyössä YK:n, Naton
ja EU:n liittolaisten kanssa.” (Kohta 11)
Tämäkin on ristiriidassa ulkoministeri Fischerin Kongon operaatiota
koskevaan esitykseen nähden. ”En peittele ollenkaan”, Fischer
sanoi puheessaan, ”ettemme olleet aivan varmoja, oliko tämä
EU:n yhteistyö, vai ”coalition of the willing” (halukkaiden
operaatio), jota liittohallitus myös olisi ollut valmis tukemaan.”
Frankfurter Allgemeine Zeitung hämmästeli alkuvuodesta miten avoimesti
Saksan armeijan ylitarkastaja
Schneiderbahn
puhui hyökkäyssodista:
”Se, mihin hän viittaa, muistuttaa vallankumousta.” Kenraali
kysyy: ”Voiko olla oikein, että odottaa jonkun hyökkäystä
sen sijaan, että puolustautuu mahdollista vaaraa vastaan ennakoimalla
ja ottamalla aloitteen omiin käsiin?”
Jos kohta puolustuspoliittiset linjanvedot eivät vielä avoimesti
puolusta periaatetta ”hyökkäys on paras puolustus”,
ei kyse ole ilmeisesti muusta kuin Saksan julkisen mielipiteen huomioonottamisesta.
Kun NFO-Infratest 17.-19. kesäkuuta teki asiasta mielipidekyselyn,
oli huomattava enemmistö mainittua linjaa vastaan. Kysymys oli tämä:
”EU aikoo tulevaisuudessa viimeisenä vaihtoehtona uhata niitä
valtioita, jotka ottavat osaa joukkotuhoaseiden levittämiseen, myös
sotilaallisella väkivallalla. Mitä mieltä olette tästä
strategiasta?” Kahdeksankymmentä prosenttia kyselyyn osallistuneista
vastasi. ”En hyväksy”. (
Der Spiegel
23.6.03)
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
