Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Joukkotuhoasein varustettu, avoimesti kansainvälistä oikeutta
ja YK:ta halveksiva roistovaltio on ajanut maailman kriisiin. Tämä
valtio ei ole Irak vaan Yhdysvallat. USA apureineen on heittänyt koko
maailmalle ennenkuulumattoman röyhkeän haasteen käymällä
ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta ja YK:n peruskirjaa rikkoen
Irakin kimppuun. Kyse on rikoksesta rauhaa ja ihmisyyttä vastaan.

Kyse ei ole YK:n peruskirjan sallimasta itsepuolustuksesta, sillä
Irak ei ole uhannut hyökätä USA:n eikä kenenkään
muunkaan kimppuun. Tarkkaan ottaen kyse ei ole edes sodasta, vaan aseellisesta
päällekarkauksesta, joukkomurhasta ja teurastuksesta. Rikollisen
teon mittaluokan ymmärtää paremmin, kun muistaa, että
50 prosenttia irakilaisista on alle 15-vuotiaita lapsia ja että USA
on käyttämässä heitä vastaan paitsi huippunykyaikaisia
tavanomaisia aseita myös myrkkykaasuja ja köyhdytettyä uraania,
kenties ydinaseitakin.

Presidentti George W. Bushkin vältteli puhumasta sodasta tietäen,
että hänen aloittamansa hyökkäys on myös USA:n
perustuslain vastainen. Hän puhui kampanjasta. Muutenkin orwellilainen
kielenkäyttö kukki: Sota on rauhaa, hyökkäys on puolustusta,
orjuuttaminen on vapauttamista.

Hyökkääjät yrittävät kaunistella rikostaan
uskottelemalla, että he kohdistavat iskunsa vain Saddam Husseiniin
ja hänen lähipiiriinsä. (Ja Suomenkin valtamedia myötäilee.)
Osa tätä oli jo Saddamille esitetty uhkavaatimus paeta maasta.
Vähemmälle huomiolle jäi Valkoisen talon ilmoitus, että
USA hyökkää joka tapauksessa, vaikka Saddam pakenisikin.
Tämäkin muuten osoittaa, että hyökkäyksestä
on päätetty jo aikoja sitten ja että sen syyt ovat aivan
muut kuin julkilausutut.

Bush syytti myös uskomattoman tekopyhästi Irakin johtoa siitä,
ettei se kunnioita mitään moraalia ja pelisääntöjä,
vaan sijoittaa sotilaita siviilien joukkoon voidakseen syyttää
USA:ta siviiliuhreista. Tämä on erittäin pahaenteistä.
Hyökkääjä tietää tulevansa tappamaan paljon
siviilejä ja yrittää vierittää syyn uhreista hyökkäyksen
kohteelle.

Huolimatta kaikista Irakin joukkotuhoaseita koskevista puheista, tosiasia
on, että Irak on käytännössä puolustuskyvytön
USA:n ja sen apurien sotakonetta vastaan. Se tietää täysin
epätasaisesti jakautuvia miehistötappioita ja suuria määriä
siviiliuhreja. USA:n johto on välinpitämätön toimintansa
inhimillisistä kustannuksista. Kun kenraali Colin Powellilta kysyttiin
vuoden 1991 sodan jälkeen, kuinka paljon irakilaisia USA:n joukot olivat
tappaneet, tämä kommentoi: ”Se ei todellakaan ole luku, joka
minua kauheasti kiinnostaa.”

Sitä vastoin USA:n johto on hyvin kiinnostunut sodan kustannuksista.
Amerikkalaisia yhtiöitä on palkittu sopimuksilla saman infrastruktuurin
jälleenrakentamisesta, jonka USA tuhoaa. Irakin öljyvarat aiotaan
ottaa haltuun ja öljyrahoja on tarkoitus käyttää myös
USA:n tuhotyön kustannusten peittämiseen. Ranskalaisille ja venäläisille
öljy-yhtiöille kuuluneet öljykonsessiot on tarkoitus luovuttaa
amerikkalaisille öljy-yhtiöille, joilla on läheiset siteet
Bushiin, varapresidentti Dick Cheneyhin ja muihin USA:n hallinnon johtaviin
virkailijoihin.

USA:n valtasuunnitelmat eivät missään tapauksessa rajoitu
Irakiin, vaikka Irakin kriisi onkin käännekohta. USA julistaa
avoimesti, että se ei ole enää kiinnostunut olemaan pelkästään
etumainen valtio kansainvälisten instituutioiden järjestelmän
puitteissa. Säännöt on tarkoitus muuttaa perustavanlaatuisesti.
USA on nyt julistamassa, että se aikoo johtaa maailmaa niin kuin sitä
huvittaa ilman, että sitä sitovat mitkään monenkeskiset
instituutiot tai muut kuin sen itse julistamat säännöt.

Asettamalla vaatimuksen globaalista hegemoniasta USA toimii sekä
ahneudesta että epätoivosta. Ahneuden logiikka on yksinkertainen:
miksi tyytyä suurimpaan palaan piirakkaa, jos on tarpeeksi vahva ahmaistakseen
koko piirakan?

Epätoivo johtuu siitä tosiasiasta, että USA:n talous on
erittäin huonolla tolalla. Siksi rahaa voi tulla vain varoista, joita
USA pystyy kaappaamaan ulkomailta – varoista, kuten Irakin öljy.

Edellä sanottu havainnollistaa sitä, että nyt ei todellakaan
ole kyse Irakin vaan USA:n aiheuttamasta kriisistä sekä USA:n
asettumisesta muuta maailmaa ja rauhan etuja vastaan.

Muun maailman, myös suomalaisten, on noustava USA:n ja sen apureiden
tekemään rikosta vastaan ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden
vaarantavia USA:n herruussuunnitelmia vastaan. (ES)

Vaalit eivät tuoneet suunnanmuutosta. Pääkysymykset jäivät
kahden suurimman puolueen pääministerikilpailun varjoon. Samat
puolueet – keskusta ja SDP – jotka esiintyivät ennen vaaleja päävaihtoehtoina,
ovat nyt käymässä hallitusneuvotteluihin.

isolla rahalla tehdyt kampanjat, valtamedia, pääministerivaali
ja pelottelu äänten menemisestä hukkaan johtivat siihen,
että moni äänesti nykyisiä eduskuntapuolueita, vaikka
ei ole tyytyväinen niiden politiikkaan. Osa protestoi äänestämällä
eduskuntaan muukalaisvihamielisen oikeistopopulistisen ryhmän.

SKP toi vaaleihin vasemmistolaisen ja sodanvastaisen vaihtoehdon. Se
sai keskusteluissa entistä positiivisemman vastaanoton. SKP:n ja sitoutumattomien
vaaliliitto eteni monissa vaalipiireissä ja kunnissa, mutta ei onnistunut
tekemään vielä läpimurtoa eduskuntaan.

On tärkeää eritellä syitä siihen, miksi SKP:n
esittämä vaihtoehto ei tavoittanut laajemmin tyytymättömiä.
Tässä ei ole kyse vain kommunisteista vaan laajemminkin demokratian
toimivuudesta. Esimerkiksi ay- ja kansalaisliikkeiden muutoksen vaatimukset
välittyivät heikosti vaaleihin.

Äänestäjillä on oikeus odottaa puolueilta vaalilupausten
lunastamista. Jo ensimmäiset vaalien jälkeiset lausunnot kertovat
kuitenkin, että hallitusneuvotteluihin käydään päinvastoin
lupausten karsimisen ja sivuuttamisen lähtökohdista.

Työllisyyden, perusturvan ja kuntien palvelujen puolustaminen riippuukin
ennen muuta eduskunnan ulkopuolelta tulevasta painostuksesta. Sama koskee
ulkopolitiikkaa, EU:ta ja Natoa koskevia ratkaisuja.