Suomen geopolitiikasta

Kuuban ohjuskriisistä tulee syksyllä 60 vuotta, kun Suomessakin kuunneltiin uutisia korva tarkkana. Maailma oli ydinsodan partaalla, kunnes suurvaltajohtajat sopivat osin salaisesti ”etupiireistään”. NL veti ohjukset Kuubasta ja Yhdysvallat Turkista.

Tapahtuma johti 60-luvulla suurvaltojen yhteistyöhön, aserajoitussopimuksiin, 70-luvulla liennytykseen ja ETYK-kokoukseen ja 80-luvulla aseriisuntasopimuksiin. Tarvitaanko nytkin vastaava kärjistyminen, ennen kuin johtajat havahtuvat ydinaseiden rajoittamiseen, kilpavarustelun pysäyttämiseen ja suuntaavat voimavarat ympäristö- ja ilmastokriisin ratkaisemiseen? Nyt siihen on vielä mahdollisuus.

Suomen kannalta Venäjä on alueellinen suurvalta ja ydinasemahti, joka haluaa pitää huolta omista eduistaan. Näin arvioi tutkija Hiski Haukkala kirjassaan Suuren pelin paluu (2020). Hän muistuttaa Paasikiven pyrkimyksestä ennakoida tulevia tapahtumia ja toimia sitten aktiivisesti politiikassa. Natojäsenyys veisi hänen mukaansa Suomelta kiinnostavuuden kansainvälisenä toimijana politiikassa.

Suomen asemaa on käytännössä määritelty melko lailla idealistisista lähtökohdista.

Liberaali, idealistinen suuntaus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa liittyy kansainvälisen politiikan suojasäiden kauteen, jolloin pyritään toimimaan ”arvoja puolustaen”. Suurvaltasuhteiden kiristyessä suositaan enemmän ”poliittisen realismin” mukaisia linjauksia tutkija Pekka Visurin mukaan. Kun katsotaan Suomen turvallisuuspolitiikan käytännön kehitystä kylmän sodan jälkeen, voi maallikkona sanoa Paasikivelle tärkeän ennakoinnin olleen vajavaista ellei jopa virheellistä päättäjien pienessä piirissä.

Suomen asemaa on käytännössä määritelty melko lailla idealistisista lähtökohdista. On toistettu vähän joka välissä, että ”Suomi kuuluu länteen”, ikään kuin siitä olisi ollut mitään epäselvyyttä. Tässä innostuksessa on sitouduttu yhä syvemmälle Naton rakenteisiin. On kuljettu rauhankumppanuuden kautta niin sanottuun isäntämaasopimukseen. Naton sotaharjoituksiin osallistumisesta on tullut arkipäivää ja vieraiden joukkojen harjoittelusta ja ”voiman näytöstä” Suomen alueella tavallista. Eduskunnassa tästä ei ole keskusteltu. F-35 hävittäjäkauppa vie entistä syvempään riippuvuuteen Yhdysvaltojen asevoimista.

Onko Suomi joutumassa omilla toimillaan ”harmaalle vyöhykkeelle”? Onko unohdettu Paasikiven realistiset opit Suomen turvallisuuden perusteista: Suomen alueen kautta ei saa kohdistua sotilaallista uhkaa Venäjälle.

Lähteitä

https://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/paatoimittaja/1553-kuuban-kriisistae-ukrainan-kriisiin?

https://sgseura.fi/index.php/lisaeae-artikkeleita/127-pekka-visuri-20-12-2020-maailma-eurooppa-ja-suomi-vuoden-2020-lopulla?

https://otava.fi/kirjat/suuren-pelin-paluu