Sun syy vai mun syy?

Oletko koskaan pohtinut määritteleekö rakenne toiminnan vai toiminta rakenteen? Entä puoluetyössä: määritteleekö toiminnan järjestäminen sen, minkälaisia toimijoita saamme mukaan – vai määrittyykö järjestys sen mukaan, ketkä ovat paikalla?

Kun keskustelemme usein esiin nousevista vaatimuksista muuttaa puolueen toimintaa ja etsiä uusia toimintatapoja, puhumme usein kategorisesti. Vanha ei toimi. Tarvitaan jotakin uutta. Puhumme kuitenkin valitettavan usein ilman konkretiaa – kukaan ei tunnu tietävän mitä tai mikä se uusi toimintatapa voisi olla tai mistä sen pitäisi löytyä. Ja toisaalta, perinteiseen malliin tyytyväiset sanovat, ettei meillä toki ole ketään käsketty vaikenemaan ja jokainen voi helposti edetä oman ahkeruutensa ja aktiivisuutensa mukaan juuri niihin tehtäviin, kuin haluaa.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on monen mielessä elävä illuusio – riittää, että jokaisella on samat mahdollisuudet tavoitella asemaa puolueessa. Se ei missään tapauksessa riitä varmistamaan jokaisen jäsenen äänen kuulumista – se ei rohkaise puhumaan, kommentoimaan ja ottamaan osaa. Meidän on uskallettava muuttaa kokonaisia rakenteita ja toimintatapoja, jos todella haluamme tasa-arvoisen ja demokraattisen puolueympäristön. Hierarkioiden sijaan tarvitsemme tasa-arvoisten verkkoja ja verkostoja. Äänestysten sijaan konsensusta ja yhteistä tahtoa luovia keskusteluista. Edestä saarnaamisen ja valmiiden vastausten sijaan enemmän kysymyksiä. Enemmän kyselijöitä, kuin kertojia. Enemmän luovuutta ja vähemmän oikeassa olemista.

Minä en ole ikinä ymmärtänyt olla hiljaa – olen sillä tavalla rajoittunut. Ja olen saanut olla kiitollinen puoluetyöstä nimenomaan täällä Keski-Suomessa siksi, että omituisuuksiani on lempeästi siedetty, usein hyväksytty ja yllättävissä tilanteissa riemukseni toteutettu.

Puoluetyökin rakentuu tekijöistään – jos katsomme aina jonnekin muualle, emme ota vastuuta itsestämme tai omasta toiminnastamme. Pähkähullun luovuuden mahdollistaa yhtä hyvin puoluerakenteen kyky ottaa vastaan, hyväksyä ja keskustella, kuin jokaisen meistä rohkaistuminen niin tekemään. Voimme synnyttää vain voimaannuttavat olosuhteet – emme pakottaa ketään käyttämään ääntään ja luovuuttaan.

Vastuu kuuluu yhtä hyvin meille kollektiivina – on tärkeää opetella toimimaan uudella, rakentavalla tavalla – kuin jokaiselle meistä yksilöinä – kuinka paljon ja minkälaista vastuuta olemme valmiita kantamaan itsestämme ja toiminnastamme. Syyttäessämme vain rakenteita ja johtajia unohdamme oman vastuumme uuden luomisessa, asetumme uhreiksi. Syyttäessämme pelkästään itseämme, teemme itsestämme lopulta uupuneita ja voimattomia marttyyreitä. Toimiessamme oikein, muutamme rakenteita, tuemme toinen toisiamme ja uskallamme muuttaa myös itseämme.